JYP hakee ryöstöä Porista

Patasydän vastaan Hurrikaanisydän. Se on lauantai-illan teemana Porissa, kun JYP kohtaa vieraskaukalossa Ässät. JYPillä on allaan kaksi peräkkäistä kahden pisteen voittoa Liigassa, ja nyt viikolle olisi tarjolla kolmen pisteen arvoinen lopetus Isomäen jäähallissa.

JYP ja Ässät eivät ole kohdanneet toisiaan vielä tällä kaudella, mutta jyväskyläläisillä on herkulliset muistot patapaidoista viime sesongilta. Hurrikaaninutut voittivat kaikki neljä kohtaamista maalierolla 12-4. Mutta ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa – Ässät liihottaa neljän ottelun voittoputkessa ja saa lauantaiehtoona kotiyleisön raivoisan tuen.

– Lauantai-ilta ja Pori, niin varmasti tunnelmaa riittää. Onko sen makoisampaa paikkaa lähteä pelaamaan, JYPin päävalmentaja Marko Virtanen fiilistelee.

JYP odottaa, että Ässät painaa kotihallissaan vieraiden päälle kovalla sykkeellä.

– Itse ollaan ainakin sillä mielellä lähdössä kuvioihin, että pitää pystyä kamppailemaan ja liikkumaan. Tunnemme Ahon Jyrkin joukkueet hyvin, joten varmasti kiehnäystä on paljon luvassa, JYP-valmennukseen kuuluva Ari-Pekka Siekkinen sanoo.

Vasta 19-vuotias tulokasmaalivahti Markus Ruusu jatkaa JYPin tolppien välissä kolmatta kertaa peräjälkeen. Kahdessa ensimmäisessä liigapelissään Ruusu on antanut vakuuttavat näytöt: voitot sekä Jukureista että Pelicansista, kaikkiaan 62 torjuttua laukausta, vain kolme päästettyä maalia ja torjuntaprosentti huikea 95,38.

– ”Make” on vastannut siihen huutoon, mitä häneltä on odoteltu. Syksyllä kaikki näkivät, että Markus on mennyt hirveästi eteenpäin omassa pelissään ja tässä on odoteltu, milloin hän puhkeaa kunnolla kukkaan, Siekkinen kehuu.

Väkkärämäinen hyökkääjälupaus Jerry Turkulainen jatkaa JYPin ykkösvitjan laidalla Juha-Pekka Hytösen ja Janne Tavin rinnalla. Urho Vaakanainen palaa kokoonpanoon Nolan Yonkmanin pakkipariksi, ja myös Tuomas Pihlman on jälleen rosterissa kärsittyään pelikieltonsa.

– ”Pile” on aina tervetullut takaisin. Pile on nimenomaan maalintekijä ja hän tuo meille lisää kamppailuvoimaa. Vaakanainen oli tällin jälkeen melkein neljä viikkoa poissa ja tulee nyt ensimmäistä kertaa. Hän tuo nuoruuden intoa ja kiekollista pelaamista mukanaan, Siekkinen kertoo.

– Janne Kolehmainen sen sijaan jää pois viime pelin loukkaantumisen vuoksi. Robert Rooba on hänen tilallaan kokoonpanossa, ”Kenkä” lisää.

JYPin pelissä peruselementit ovat alkaneet loksahdella paikoilleen, mutta parannettavaa löytyy vieläkin.

– Tällä hetkellä me pelaamme hyvää ylivoimaa ja alivoimaa. Ne ovat olleet meidän kulmakiviä. Mutta maalin tekeminen viidellä viittä vastaan pelattaessa on tuottanut meille tuskaa. Sitä meidän pitää pystyä parantamaan. Meidän pitää olla röyhkeämpiä maalin edustalla hyökkäyspäässä ja saada sitä kautta paikkoja. Silloin ne kiekot alkavat pomppia, Siekkinen painottaa.

JYP kohtaa Ässät seuraavalla kokoonpanolla:

1: Jerry Turkulainen – Juha-Pekka Hytönen – Janne Tavi

Sami Niku – Juha Uotila

2: Mikko Salmio – Henri Kanninen – Robert Rooba

Urho Vaakanainen – Nolan Yonkman

3: Jani Tuppurainen – Antti Suomela – Joonas Nättinen

Mikko Kalteva – Juuso Vainio

4: Tuomas Pihlman – Valtteri Hotakainen – Joel Sund

Juuso Pulli

Maalissa: Markus Ruusu (Pekka Tuokkola)