JYP ryösti kotiedun takaisin!

JYP nappasi ison voiton maanantaina Hämeenlinnasta, kun HPK taipui neljännessä puolivälieräottelussa maalein 3-1 (0-0, 1-0, 2-1). Samalla Hurrikaani tasoitti otteluvoitot lukemiin 2-2 ja ryösti kotiedun takaisin.

– Tosi tiukkaa vääntöä oli taas niin kuin on ollut koko sarja. Maalin pelejä nämä ovat. Hyvää taistelua meiltä läpi ottelun, maalinteossa onnistunut Anssi Löfman herkutteli.

– Saatiin isot ja tärkeät maalit tehtyä. Hyvä viisikkotekeminen säilyi koko ottelun läpi.

Avauserässä HPK tuli peliin odotetun aktiivisesti. JYPin puolustuspeli kuitenkin toimi moitteetomasti ja Jussi Olkinuora oli maalillaan mies paikallaan. Lähimpänä maalia oli Kerhon Sakari Manninen, jonka veto osui kuitenkin tolppaan.

HPK:n vahva vire jatkui toisen erän alkupuolella, mutta lopulta kotijoukkueen painostuksen katkaisi upea tahtomaali.  Löfman punnersi maalilta tärkeän 1-0-osuman ajassa 29.26. Syöttöpiste maaliin Sami Nikulle ja Tuomas Pihlmanille.

– Hyvää taistelua meiltä hyökkäyspäädyssä. Nikulta mukava heitto maalille ja saatiin pari riparia siitä. Onneksi saatiin kiekko maaliin. Maalit aina ohjaa peliä ja siitä saatiin tunnetta, Löfman summasi.

Maalin myötä ote todellakin kääntyi JYPille, mutta toista maalia hurrikaanipaidat eivät saaneet aikaiseksi. Myös kolmanteen erään JYP tuli vahvasti, mutta HPK kuitenkin tasoitti Juha Koiviston toimesta.

Kotiyleisön ilo kuitenkin loppui lyhyeen ja hallin täytti rytmikkäät JYP-fanien oijjoijoi-huudot. Vain 24 sekuntia Koiviston maalin jälkeen astui jälleen esiin JYPin slovakkitähti Michel Miklik, joka laukoi tärkeän 2-1-osuman. Miklikin maalin alustivat Jani Tuppurainen sekä Urho Vaakanainen.

Ottelun lopussa HPK rynnistyi vielä vahvasti, mutta JYP kesti. Lopullisen sinetin voitolle laukoi Niklas Friman. Mies otti ensin kovan taklauksen vastaan, nousi pystyyn ja löi kiekon omasta päästä tyhjään rysään.

Olkinuora oli huikeassa vireessä JYPin maalilla tärkeällä hetkellä. Mojovat 27 koppia virkaveli Emil Larmin 21 torjuntaa vastaan. Myös JYPin alivoima oli jälleen rautaa. Yhteensä viisi tapettua kakkosta hurrikaaninutuilta. JYP pääsi myös muutamaan otteeseen  napakasti HPK-pelureiden ihon alle.

– Mahtava oli tunnelma pelata. Tunne kuuluu peliin. Oli tärkeää saada ryöstö heti perään, Löfman totesi.

Hurrikaanikevät jatkuu keskiviikkona kotihallissa Synergia-areenalla. Tuolloin edessä Game 5. Toista kertaa ei HPK ryöstöretkessään onnistu!

Tule paikan päälle ja huuda JYP askel lähemmäksi kohti välieriä. Osta lippusi TÄMÄN LINKIN kautta.