JYP jahtaa finaalipaikkaa – edessä legendaarinen game seven!

Se on sitten pelipäivä. Eikä ihan mikä tahansa pelipäivä! JYP ja KalPa kohtaavat legendaarisessa game sevenissä tänään Kuopion Niiralanmontussa. Täysi savolaistupa maustettuna äänekkäillä JYP-faneilla. Edessä on huikea ilta!

Kuopiossa kaukalon koko muuttuu, mutta JYP ei ole siitä huolissaan. Luisteluvoimainen KalPa on kaadettu jo kertaalleen tässä sarjassa täpötäyden Niiralanmontun edessä.

– Edessä on game seven. Ei voi pelaajana kuvitella parempaa paikkaa. Me on kerran jo tässä sarjassa Kuopiossa voitettu ja muistijälki siitä on olemassa, JYP-puolustaja Mikko Kuukka sanoo.

– Haaste on tietenkin kova. KalPalla kotiyleisö ja iso kaukalo. Meidän pitää säilyttää oma aggressiivinen pelityyli myös siellä. Ollaan Kuopiossa tällä kaudella ja tässä sarjassa jo voitettu, Joonas Nättinen puolestaan toteaa.

Pelin henki on selvä. Voittaja etenee tiistaina käynnistyviin finaaleihin Tapparaa vastaan. Häviäjä joutuu tyytymään pronssiotteluun. Torstaina JYP laittoi pakkoraossa sarjan tasoihin upealla esityksellä.

– Varmasti ihan samantyyppinen peli tulee taas. Me oltiin torstaina kylmempiä, fiksumpia ja tylympiä kuin aiemmin. Myös lauantaina pitää olla aloitteellisempi osapuoli, kapteeni Juha-Pekka Hytönen pohdiskelee.

Päävalmentaja Marko Virtasen toiveissa on säilyttää torstain kova ja himokas pelivire game seveniin.

– Olen erittäin tyytyväinen, miten tultiin peliin ja miten säilytettiin. Tämä täytyy pitää. Me on seiskapeliä kerran harjoiteltu. Paras voittakoon, Virtanen summasi torstain pelin jälkeen.

JYPin kokoonpanossa ei ole muutoksia sitten torstain voittopelin. Maalilla jatkaa Jussi ”Sonni” Olkinuora.

JYP kohtaa KalPan seuraavalla kokoonpanolla:

1: Jani Tuppurainen – Anssi Löfman – Michel Miklik

Sami Niku – Nolan Yonkman

2: Janne Kolehmainen – Juha-Pekka Hytönen – Janne Tavi

Niklas Friman – Mikko Kuukka

3: Robert Rooba – Antti Suomela – Joonas Nättinen

Urho Vaakanainen – Mikko Kalteva

4: Tuomas Pihlman – Henri Kanninen – Joel Sund

Juuso Vainio

Maalissa: Jussi Olkinuora (Pekka Tuokkola)