JYP, RoKi ja puolustaja Tuomas Salmela yhteistyöhön

 

RoKi on jatkanut viime kaudella Rovaniemellä Mestistä pelanneen puolustaja Tuomas Salmelan sopimusta. JYP tarjoaa yhteistyössä RoKin kanssa pelaajalle kehittymismahdollisuuksia.

Torniosta kotoisin oleva Salmela, 21, (187/84) oli ennen viime kautta pelannut Ruotsissa Asplövenin eri ikäkausijoukkueissa kahdeksan kauden ajan. Kolmella viimeisellä Asplöven -kaudellaan Salmela sai tutustua 43 ottelun verran myös miesten kiekkoiluun Allsvenskan -tasolla.

Salmela on aktiivinen, kookas ja monipuolinen yleispuolustaja, joka kävi JYPin A -nuorten koeleirillä jo muutama vuosi sitten. Hänen kehitystahtinsa on ollut tasaisen vahvaa ja Salmela oli päättyneellä kaudella RoKin tehokkain puolustaja vaikka missasi kolmasosan otteluista vammojen vuoksi. Salmela on Mestiksen nuori ”mikkokalteva” olemukseltaan ja pelityyliltään, kommentoi JYPin urheilutoimenjohtaja Jukka Holtari.

Kesällä 2017 Salmela harjoittelee JYPin Liigajoukkueen mukana. Hänen odotetaan pelaavan muutamia harjoitus- ja liigaotteluita JYPin paidassa tulevalla kaudella. Salmela suunnittelee aloittavansa opiskelut Lapin ammattikorkeakoulussa syksyllä ja RoKi onkin hänen ”oma joukkue” kaudella 2017-18.

Salmelan sopimus RoKin kanssa kattaa kauden 2017-2018. Salmela ja JYPin liigajoukkue ovat solmineet option pelikausista 2018-2020.