JYP matkustaa puolustavan mestarin kotiluolaan

JYP suuntaa tänään torstaina Tampereelle, jossa hurrikaanipaidat kohtaavat puolustavan Suomen mestarin Tapparan. Ottelu alkaa kello 18.30.

Otteluennakon tarjoaa Mundus Aer.

Hurrikaani on aloittanut uuden kiekkokauden tuoreen maskottinsa nimen mukaisesti eli myrskyn tavoin. JYP on pelannut kuusi ottelua, joista se on voittanut viisi ja hävinnyt yhden jatkoajalla. Tapparan vastaava saldo on viisi ottelua, kolme voittoa ja kaksi tappiota.

JYP on ottanut haltuun sarjataulukon ykköstilan, mutta erot ovat pieniä. Tappara keikkuu puolestaan seitsemännellä sijalla. JYPin tahti on kova, sillä tiistain Lukko-voiton jälkeen edessä on vielä tällä viikolla kärkitaistot Tapparaa ja Turun Palloseuraa vastaan.

– Ihan kiva kun pääsee koko ajan pelaamaan. Mieluummin niin kuin että harjoituskentällä vaan tahkotaan. Rytmikin löytyy helpommin, uransa 500. liigapelin tiistaina pelannut Mikko Kalteva sanoo.

– Vanhempana tykkää, kun on paljon pelejä. Pysyy vanha mies lämpimänä ja pelituntuma säilyy, JYPiin täksi kaudeksi palannut Jarkko Immonen velmuilee.

Immonen pelasi edelliset kaudet Sveitsissä, jossa pelejä oli runkosarjassa vähemmän.

– Sveitsissä pelattiin 10 peliä vähemmän kaudessa. Siellä saattoi olla kovempi tempo otteluissa. Täällä taas väännetään ja käännetään enemmän. Ehkä myös tuomarilinja on sallivampi kuin Sveitsissä. Vähän on itsellä vielä ollut sen suhteen hakemista, Immonen summaa kahden eri liigan eroja.

Rantasalmen sulttaani on löytänyt kuitenkin pelivirettään ottelu ottelulta. Tiistain Lukko-matsissa kokenut pelimies nakutti kolme syöttöpistettä. Maalisarake näyttää kuitenkin vielä nollaa.

– Maaleja olisi tietenkin kiva tehdä ja toivottavasti jossain välissä niitäkin tulee. Näin se minulla vähän tahtoo olemaan kauden alussa. Olisi tietenkin tärkeää saada onnistumisia heti alkuun. Eiköhän se tästä ala menemään. Voittoja ja pisteitä kuitenkin tulee joukkueelle, niin en minä mitenkään huolissani ole, Immonen toteaa.

JYPin puolustus- ja maalivahtipeli on ollut kahdessa edellisessä ottelussa rautaa. Myös hyökkäyspeli on toiminut hyvin tasakentällisin. Ainoa murheenkryyni on ollut ylivoiman takkuaminen. Sen eteen joukkueessa tehdään kuitenkin töitä hartiavoimin päivittäin.

– Vähän on ollut sellaista alkukauden ongelmaa. Ei ole saatu tarpeeksi tuttuja kaavoja luotua. Kannattaa istua alas ja tutkia tilannetta. Se on helkkarin iso osa-alue, niin kyllä se pitää saada kuntoon. Viisikkopeliin ollaan tyytyväisiä ehdottomasti. Erikoistilanteet kuitenkin pitkässä juoksussa ratkaisevat. Sitä ei voi vähätellä, Joonas Nättinen analysoi.

JYP hakee Hakametsästä tietenkin voittoa. Kovavireinen hurrikaanijoukkue ei kumartele ennakkosuosikkia. Tänään laitetaan kirvesrinnat kumoon ja lauantaina isketään kotikaukalossa LähiTapiola Areenalla TPS kanveesiin.

Lauantaina kannattaa tulla paikan päälle, sillä luvassa on todellinen herkkupala. Kuumavireinen JYP kohtaa niin ikään loistavasti kautensa aloittaneen Eric Perrinin edustaman turkulaisnipun. Osta oma lippusi TPS-taistoon TÄMÄN LINKIN kautta.