Myrsky päiväkodissa

Myrsky sai mieluisan kyläkutsun tulla tutustumaan Kukkumäen uuteen päiväkotiin ja  tänä perjantaina tämä vierailu toteutettiin. Myrskyä jännitti  mennä uuteen paikkaan, mutta samalla Myrsky oli ihan innoissaan koska tiesi, että näkisi paljon uusia kavereita.

Heti jo portilla näki, kuinka odotettu vieras Myrsky oli – hänelle oli tehty valtavan hieno tervetuliaskyltti. Innokkaat lapset piirittivät Myrskyn välittömästi. Siitä alkoikin yleinen ilo ja riemu. Myrsky opetti lapsille tasapainoilua ja kiipeämistä. Lapset puolestaan antoivat halauksia ja ”yläfemmoja” Myrskylle. Yhdessä juostiin ympäri isoa pihaa. Joitakin lapsia Myrsky vähän pelotti ja jännitti, mikä oli Myrskystä ihan ymmärrettävää. Kyllä Myrskyäkin jännittää uudet asiat. Mutta jännitys kaikkosi ja vierailu sujui villeissä merkeissä. Myrsky ihaili päiväkodin hienoa ulkoilualuetta, kuinka valtavan paljon oli kaikkea kivaa virikettä ulkoiluun ja liikkumiseen. Myrskylle tuli ihan hiki hyppiessä.

Myrskyn ohjelma jatkui aamupäivän osalta luisteluharjoituksilla, joihin Myrsky suuntasi päiväkotivierailulta. Niihin sai paljon lisää virtaa, kun vietti hetken iloisten lasten kanssa.

Kiitos Kukkumäen päiväkodin lapsille ja henkilökunnalle iloisesta aamusta!