JYP

Historia

JYP perustetaan 1920-luvulla

JYPin juuret johtavat vuoteen 1923, kun Jyväskylään perustettiin palloilun erikoisseuraksi Jyväskylän Palloilijat eli JyP. Tämä nimi voitti perustamiskokouksessa toisen vaihtoehdon eli Jyväskylän Palloseuran. Perustetun seuran lajeina olivat jalkapallo, jääpallo ja pesäpallo. Myöhemmin lajivalikoimaan tuli myös koripallo.

Vuonna 1947 Harjun kentällä Jyväskylässä nähtiin nuorukaisten pelaavan jäällä ensimmäistä kertaa pitkävartisilla mailoilla, jotka oli käyty hakemassa Tampereelta. Virallisesti jääkiekko otettiin seuran ohjelmaan syksyllä 1947. Seuran varhaisten vuosikymmenten historiaan hyvä lähde on esimerkiksi Erkki Arvajan kirjoittama historiikki "Jyväskylän Palloilijat palloilun suurseuraksi". Lyhennelmä löytyy myös osoitteesta JYP Junioreiden www-sivuilta.

Vuonna 1977 seurassa jalkapallo ja jääkiekko eriytyivät omiksi sisarseuroikseen, jolloin jääkiekkotoiminnasta vastasi JyP HT ja jalkapallosta JyP-77. Jääkiekossa HT putosi seuran nimestä 1997, jolloin myös kirjoitusasu vakiintui kolmeen isoon kirjaimeen JYP. Tällöin seuran
sini-valkoinen pelipaita muuttui myös mustaksi apuväreinään valkoinen ja punainen.

JYP SM-liigassa

JYP on pelannut SM-liigassa vuodesta 1985 alkaen. Joukkue on voittanut kaksi Suomen mestaruutta vuonna 2009 ja 2012, kaksi hopeamitalia 1989 ja 1992. Pronssimitaleita on tullut kaksi: vuonna 1991 ja 2010. Runkosarjan JYP on voittanut neljä kertaa 1992, 2009, 2010 ja 2011.

Mestaruus 2009

Jyväskylässä koettiin ennennäkemätön kiekkobuumi kaudella 2008 - 2009, kun JYP voitti historiansa ensimmäisen Suomen mestaruuden. JYP kukisti 2000-luvun mitalihirmut Kärpät otteluvoitoin 4-0. Viimeinen ottelu pelattiin Oulussa, mutta samaan aikaan Synergia-areenalla oli yli 3000 ihmistä seuraamassa peliä mediakuutiolta. JYP järjesti kansanjuhlan Aren aukiolla 17.4.2009 ja paikalla oli noin 10 000 JYPin kannattajaa.

Koko kausi oli kaikin puolin menestys, sillä JYP voitti myös runkosarjan kuuden pisteen erolla toiseksi tulleeseen Bluesiin.

Playoff-vastustajat mestaruuskaudella 2008-2009:

JYP - TPS  otteluvoitot  4 - 2

JYP - KalPa  otteluvoitot  4 - 1

JYP - Kärpät  otteluvoitot  4 - 0

JYP ja pelaajat nappasivat monia palkintoja kauden 2009  loputtua SM-liigan gaalassa:

Jari Kurri palkinto (Playoff-otteluiden paras pelaaja) Sinuhe Wallinheimo ja Pekka Tuokkola Kalevi Numminen -palkinto (Paras valmentaja) Risto Dufva All Stars -kentällinen: Olli Malmivaara (puolustaja) ja Jarkko Immonen (keskushyökkääjä) Harry Lindbladin muistopalkinto (runkosarjan voittaja) JYP Kanadan malja (Suomen mestari) Kultainen ansiomerkki Jukka Seppänen Mestarijoukkueen valmentaja Risto Dufva Matti Keinonen -palkinto (tehopelaaja) Olli Malmivaara

JYP on pelannut jääkiekon SM-liigassa vuodesta 1985 lähtien. JYPin juuret johtavat kuitenkin paljon kauemmas kuin vuoteen 1985. Nimittäin vuonna 1923 Jyväskylään perustettiin palloilun erikoisseuraksi Jyväskylän Palloilijat eli JyP. Tämä nimi voitti perustamiskokouksessa
toisen vaihtoehdon eli Jyväskylän Palloseuran. Perustetun seuran lajeina olivat jalkapallo, jääpallo ja pesäpallo. Myöhemmin lajivalikoimaan tuli myös koripallo.

Vuonna 1977 seurassa jalkapallo ja jääkiekko eriytyivät omiksi sisarseuroikseen, jolloin jääkiekkotoiminnasta vastasi JyP HT ja jalkapallosta JyP-77. Jääkiekossa HT putosi seuran nimestä 1997, jolloin myös kirjoitusasu vakiintui kolmeen isoon kirjaimeen JYP.

Tämän sivuston tilastot keskittyvät JYPin SM-liiga-aikaan. Tilastot on koottu JYP-näkökulmaisiksi. Ansiokasta tilastotyötä ovat virallisten SM-liigan tilastojen ohella tehneet jyväskyläläiset Petteri Peuranen ja mm. seuran leikekirjaa pitkään ansiokkaasti hoitanut Ossi Lemminki.