JYP

Hurrikaanipaidasta Siperiaan oppimaan

Julkaistu 12.6.2011

34-vuotiaana ensimmäiset MM-kisansa pelannut ja heti jättipotin voittanut kiekkokonkari Jyrki Välivaara koki pettymykseen päättyneen JYP-kauden jälkeen iloisia hetkiä, kun paikka Suomen maajoukkueessa oli varma.

- Aikaisemmin ei ole tullut ajateltua asiaa niin realistisesti, että MM-paikka voisi olla mahdollinen. Tänä vuonna oli hyvä fiilis, että voisi ollakin mahdollista päästä sinne. Olihan se hieno homma, kun tiesi että varmasti pääsee pelaamaan ensimmäisen MM-kisapelin. Hieno oli tunnelma.

MM-finaalin päätyttyä loistavalla tavalla 6-1 Suomen eduksi, ei kokenut puolustaja oikein osannut ajatella mitään. Päällimmäisenä tunteena oli tyhjä olo.

- Oli puhaltanut kaikki, koko kauden ulos ja tiesi, että tämä on nyt tässä. Ja miten hienosti se päättyi. Aika iloinen ja vapautunut tunnelma oli, vaikkakin samalla aika tyhjä.

Jyväskylä vaihtuu Venäjään

Vuoden sopimuksen venäläisen Metallurg Novokuznetskin kanssa tehnyt Välivaara jättää hetkeksi tutun Jyväskylän taakseen. Kausi Siperiassa tulee varmasti olemaan mielenkiintoinen. Mies itse lähtee kohti uusia haasteita haikein mutta myönteisin fiiliksin.

- Täällä on ollut niin hyvä pelata ja hyvin on mennyt. Varmasti olisi ollut nälkää joukkueella ja itsellä paljon. Olen avoin ja lähden positiivisella mielellä sinne. Haluan olla mukana sen joukkueen touhussa ja tehdä täysillä hommia sen eteen, että joukkue voittaa.

Venäjällä maksettavat suuret korvaukset painoivat luonnollisesti Jyrki Välivaaralla vaakakupissa, kun mies teki päätöksensä tehdä hypyn tuntemattomaan.

- Kyllähän se taloudellinen puoli siinä oli aika isossa roolissa. Siellä on parempi palkka eikä minulla ole välttämättä enää älyttömän montaa vuotta jäljellä, niin se on hyvä sauma käydä sielläkin pelaamassa.

- Totta kai on myös mielenkiintoista nähdä se sarjakin. Aika eksoottiseen paikkaan menen. Mielenkiintoista nähdä minkälaista venäläistä elämää siellä vietetään.

Mitä odotuksia sinulla on venäläisestä kulttuurista ja ylipäätään elämästä itänaapurissa?

- Olen kuullut, että siellä voi tapahtua ihmeellisiäkin asioita ja odottamattomia ratkaisuja niin jäällä kuin sen ulkopuolellakin. Ei ihan samalla tavalla eikä yhtä helposti toimita kuin Suomessa.

 

Henna Lehtonen ( jyp.verkkotoimitus@gmail.com )