”Valmentajan työtä mitataan menestyksellä”
Jokainen meistä saattaa joskus joutua tilanteeseen, jossa on tehtävä kenties kiperäkin valinta. Läheskään aina se ei ole helppoa, mutta edistääkseen vaikka omaa uraansa muutoksella voi olla suurikin merkitys.
- Tietysti kun vaihtaa työpaikkaa, niin tässähän on aika innoissaan. Hieman ehkä olen vielä ”hukassa” sosiaalisessa ympäristössä, enkä oikein tunne täältä (Kuopiosta) vielä ketään. Joukkue ja toimistotyöntekijät alkavat kuitenkin jo pikkuhiljaa tulla tutuiksi, Ari-Pekka selventää.
- Ensi kaudelta odotan paljon. Uuden valmennusjohdon täytyy vaatia joukkueelta taas hieman aiempaa enemmän. Omalla tapaa meidän täytyy ehkä muuttaa sitä systeemiä mikä täällä on ennen ollut. Tarkoitus on luoda meidän valmennukselle oma tyyli, ”Kenkä” jatkaa.
Pekka Virta luotsasi kuopiolaisseuraa menestyksekkäästi reilun neljän kauden ajan, mutta nyt Kuopiossa komennon ottaa trio Tuomas Tuokkola-Jari Laukkanen-Ari-Pekka Siekkinen. Odotukset savolaisympäristössä uutta valmennusjohtoa kohtaan ovat varmasti suuret ja sen myöntää myös tuore kilpiluotsi.
- Menestyminen on jääkiekossa aina tärkeintä, sillä valmentajan työtä mitataan menestyksellä. Totta kai pitää pärjätä ja tehdä töitä. Se on valitettava tosiasia, mutta toisaalta reilu peli. Menestyminen urheilullisesti SM-liigassa on ykköstavoite. Pelaajia täytyy pystyä kehittämään, mikä toisaalta sitten tulee myös menestymisen myötä.
"Tunteet tulevat varmasti olemaan pinnassa"
Kengän siirtyminen paikallisvastustajan leipiin tuo kieltämättä mielenkiintoista lisämakua joukkueiden ensi kauden kohtaamisiin. Vielä kun jyväskyläläislegendan vanavedessä Kallaveden rannalle matkasivat myös Jasse Ikonen ja Matti Koistinen, ei paikallisväännöistä tule kiihkeyttä puuttumaan.
- Varmasti ne kohtaamiset tulevat olemaan tunteikkaita. Ensi kauden sarja-avaus JYPiä vastaan on taatusti juuri sellainen koitos. Sitä on jo tavallaan tottunut jyväskyläläiseen ympäristöön ja siihen asenteeseen miten KalPaa kohtaan käyttäydytään. Nyt se asetelma on sitten muuttunut päinvastaiseksi, kun asioita täytyy ryhtyä miettimään toisinpäin. Täytyy kuitenkin muistaa, että ollaan toisissa töissä, niin ei se varmaan urheilullista panosta mihinkään muuta. Tunteet tulevat varmasti olemaan pinnassa.
Ari-Pekka Siekkisen sopimus kuopiolaisseuran kanssa kattaa varmuudella seuraavat kaksi kautta. Sopimus sisältää myös option kolmannesta vuodesta, mutta vielä tässä vaiheessa voi vain arvailla mihin suuntaan KalPa-pesti miehen vielä voikaan johdattaa. Paluuta hurrikaanipenkin taakse ”Kenkä” ei myöskään poissulje.
- Se voi olla ihan todennäköistäkin, tai sitten tästä lähtee kaari johonkin toiseen suuntaan. Tietenkin paluu Jyväskylään on myös vaihtoehto, kun perhe jää asumaan sinne. Itse kuljen Kuopio-Jyväskylä -väliä ja asustelen täällä talven aikana välillä itsekseni. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö hoitaisi asioita täällä (Kuopiossa) niin hyvin kuin pystyn, mies sanoo.
- Nämä on kuitenkin aina sellaisia juttuja, ettei niistä pysty tässä vaiheessa sanomaan mitään. Onhan sekin mahdollista, että olen seuraavat 15 vuotta Kuopiossa, Siekkinen päättää.
Antti Hokkanen ( jyp.verkkotoimitus@gmail.com )



