JYP

JYP - HPK 21.02.2012

Julkaistu 20.2.2012

Sarjaviitonen JYP kohtaa tiistaina Synergia-areenalla valmentajaansa vaihtaneen sijoituksella kaksitoista olevan Hämeenlinnan Pallokerhon. Joukkueiden kauden aiemmissa kohtaamisissa ritaripaidat ovat hienokseltaan olleet niskan päällä ja johtavatkin keskinäisiä otteluita 2-1-voitoin.

Mielenkiintoisen lisämausteen tulevaan otteluun tuo se, että joukkueiden asetelmat sarjassa ovat jännittävät. Hurrikaanijoukkueella on neljänteen sijaan matkaa seitsemän pistettä ja HPK:lla puolestaan kuusi.

- Tämähän on hienoa, että molemmilla joukkueilla on panosta. Tuntuu siltä, että SM-liigassa ei tällä hetkellä montaa joukkuetta ole kellä ei olisi peleissä panosta. Se tekee tietysti tästä sarjasta vielä kiinnostavamman. Tällaistahan sen pitää parhaimmillaan ollakin, kommentoi JYP-käskijä Jyrki Aho.

Edellisessä ottelussaan HIFK:ta vastaan JYP ei ollut parhaimmillaan. Hyvätempoisen ensimmäisen erän jälkeen isännät lisäsivät potkua luistimiin ja vaikka punamustavalkoiset pääsivätkin maalin päähän, ei jyväskyläläisten loppukiri enää riittänyt. Helsinkiläiset veivät taiston lukemin 3-2 ottamalla samalla yhdeksännen perättäisen voittonsa.

- Kova peli, jossa oli hyvä intensiteetti ja mentiin päästä päähän aika kovalla vauhdilla. Sellaista playoff-meininkiä oli havaittavissa. Täydessä hallissa oli kiva pelata, kuvaili hurrikaanilaituri Jani Tuppurainen lauantaista kamppailua.

- Tuollaiset pelit ovat niitä, mitkä kehittää meitä ja joista me saadaan kunnon palaute. Tiedetään mitä meidän pitää vielä parantaa ja kuinka meidän pitää pystyä käyttäytymään ja toimimaan pelin aikana, kertoi Jyrki Aho.

HPK:n edellinen taisto käytiin niin ikään lauantaina, kun ritaripaidat saivat vastaansa Jokerit. Pirteästi kamppailun aloittanut kotijoukkue tehtaili kaksi maalia avauserässä, jonka jälkeen narrilauma sai pelivaihteen päälle. Erkka Westerlundin luotsaama jokeriporukka teki saman minkä Kerho ensimmäisessä. Taisto ratkesi kuitenkin vasta pitkän voittomaalikilpailun jälkeen, jossa voittajaa saatiin hakea kahdeksan kierroksen ajan. Lopulta Jarkko Ruutu sai sankarin viitan harteilleen ratkaisemalla pisteet Jokereille.

Hämeenlinnassa koettiin muutoksen aikoja tammikuun puolen välin tienoilla, kun seuraa kaksi kautta valmentanut Harri Rindell erotettiin tehtävästään. Rindellin tilalle palkattiin HPK-Juniorijääkiekko Ry:n valmennuspäällikkönä työskennellyt Timo Lehkonen. Valmentajanvaihdoksen jälkeen joukkueen otteet ovatkin piristyneet ja hämeenlinnalaisryhmä on voittanut Lehkosen alaisuudessa kahdeksasta pelistään peräti viisi kamppailua.

- Yksi iso muutos mikä aina jää helposti unholaan valmentajanvaihdoksen myötä on se, että sen ohella HPK:ssa on tapahtunut myös muitakin muutoksia. Sinne on tuotu neljä uutta pelaajaa ja se totta kai mahdollistaa uusia kokoonpanovariantteja, sekä tuo mukanaan leveyttä.

- Jotain terminologiaa varmasti on muuttunut ja asiat ehkä selkiytynyt, mutta se pyrkii sillä omalla tekemisellään rikkomaan pelirytmiä. Se on aina haaste, että me päästään omaan rytmiin ja pyritään pitämään se yllä pelin aikana, kommentoi Aho.

”Ei tarvita mitään erikoisjuttuja”

Perjantaisessa ottelussa Ilvestä vastaan kaukalosta kesken poistunut, mutta jo lauantaina täydessä pelikunnossa ollut hurrikaanihyökkääjä Jani Tuppurainen uskoo isäntien olevan tiistaina vahvoilla tuttua kaavaa noudattamalla.

- Luotetaan omaan tekemiseen ja sitä kautta sitten toivottavasti päästään niskan päälle pelissä. Ei se mitään erikoisjuttuja tarvitse. Jokainen kun säilyttää oman tasonsa ja pelataan kuten tähänkin asti erikoistilanteet hyväksi käyttäen, niin uskon että pärjätään, kertoi Tuppurainen luottavaisena.

JYP-hyökkääjä Filip Riska näkee selvän seikan, jota kotijoukkueen tulee tiistaina parantaa edellisiin HPK-peleihin verrattuna.

- HPK on tällä kaudella ollut meille aika vaikea vastustaja. Pelit ovat menneet enemmän Hämeenlinnan suuntaan, kuin tänne. Pelit heitä vastaan ovat menneet turhan hitaiksi ja se ei sovi meille. HPK-puolustus hidastaa peliä aika hyvin ja se pitää jotenkin saada purettua huomenna.

Kokoonpanot

JYPin rosteriin tekevät paluun puolustaja Mikko Viitanen ja hyökkääjä Turo Asplund. Lepovuorossa ovat Olli Sipiläinen ja Yohann Auvitu. Kippari J-P Hytönen uupuu kokoonpanosta. Petr Hubacek jatkaa ykkösketjun sentterinä.
Vierailijoiden riveistä puuttuvat pitkäaikaispotilaat Tuukka Mäkelä ja Juuso Honka. Tiistaina Ässät-ottelussa laukauksen seurauksena kolhuja saanut Ville Hämäläinen ei pelannut lauantaina.

 

 

JYP – HPK tiistaina 21.2. Synergia-areenalla klo 18:30 alkaen! Tervetuloa kannustamaan hurrikaanit voittoon!

 

 

Henna Lehtonen ( jyp.verkkotoimitus@gmail.com)

 

Muista myös ilmainen SynergiaKiekko –peli, jossa voit valita mieleisesi hurrikaanikokoonpanon ja voittaa pääpalkintona kahden hengen lippupaketin ensi keväänä Suomessa pelattaviin jääkiekon MM-kisoihin! www.synergiakiekko.fi