JYP

JYP - Ilves 10.01.2014

Julkaistu 9.1.2014

JYPin taival kotoisessa Liigassa jatkuu perjantaina kotikaukalossa Tampereen Ilvestä vastaan. Kohtaaminen on joukkueiden välillä kauden kolmas. Pirteitä otteita viime peleissä esittäneet tupsukorvat saapuvat Synergia-areenalle viiden taiston voittoputkessa.

JYP ja Ilves ovat kohdanneet toisensa tällä kaudella kaksi kertaa, joista kummastakin hurrikaanilauma on poistunut voittajana. Ensimmäinen taisto, joka pelattiin syyskuussa Jyväskylässä, meni JYPin nimiin 4-3 ja jälkimmäinen Tampereella mitelty kamppailu oli niin ikään keskisuomalaisten juhlaa. Tuo ottelu päättyi jyväskyläläisten 2-5 vierasvoittoon. Tehokkaimpina keskinäisissä kohtaamisissa ovat häärineet JYPiltä Ossi Louhivaara muhkeilla tehoilla 3+3 sekä Ilvekseltä Kai Kantola pisteillä 1+1.

Sarjataulukon peräkkäisillä sijoilla seitsemän (Ilves) ja kahdeksan (JYP) olevat joukkueet ovat tasapisteissä, Ilves yhden ottelun enemmän pelanneena. Matkaa kuuden parhaan joukkoon molemmilla on vain muutama piste, joten perjantaina jaettavilla pisteillä on molemmille iso merkitys.

Ilves saapuu Jyväskylään mukavanoloisessa viiden pelin voittoputkessa. Näissä kamppailussa tupsukorvat ovat tehtailleet peräti 23 maalia. Edellisen kerran tamperelaiset olivat tositoimissa keskiviikkona, kun joukkue kohtasi kotikaukalossaan Hämeenlinnan Pallokerhon. Pisteet jäivät lopulta Hakametsään 5-2 loppulukemin. Isäntien osumista vastasivat Marko Tuulola, Turo Asplund, Tommi Kivistö, Sami Sandell ja Jiri Veistola.

Tulevaa vastustajaa JYPin pääkäskijä Marko Virtanen luonnehtii hyväksi hyökkäysvoimaiseksi joukkueeksi.

- Liikkuva joukkue, joka on hyvä ja rohkea hyökkäyssuuntaan. Puolustaa kiekolla ja kun siinä onnistuu, on äärimmäisen vahva vastustaja.

- Ilveksestä löytyy taitavia yksilöitä ja he pelaavat teknistä kiekkoa. Taistelu tulee olemaan tiukkaa ja meidän täytyy olla fyysisesti ilkeitä, jotta saadaan horjutettua heidän taitonikkareiden pelihaluja. Yhdenkin pisteen saavuttaakseen joutuu tällä hetkellä tekemään valtavan määrän töitä ja siitä kaikki lähtee, jota kautta tulee sitten myös hyviä asioita. Uskon siihen, että pääsemme perjantaina pitkälle kovalla työnteolla, kommentoi puolestaan paluun hurrikaanipaitaan tehnyt Tuomas Pihlman.

Ilves vieraili Synergia-areenalla viimeksi syyskuussa.

Takaisin normaaliin päiväjärjestykseen

JYPin viime ottelut ovat olleet hieman ailahtelevaisia, sillä ennen lauantaina napattua vierasvoittoa KalPasta hurrikaanit olivat hävinneet kolme ottelua peräkkäin. Sekä Berliinissä pelattu European Trophyn lopputurnaus että sen aiheuttama valtava otteluruuhka ovat taatusti vaikuttaneet Jyväskylän ylpeyden esityksiin kaukalossa. Lepoaikaa ei liiemmälti joulutauolla tullut, mutta Marko Virtasen näkemyksen mukaan pahin väsymys on joukkueessa selätetty ja punamustavalkoiset lähtevät akut latautuneina kohti kevätkautta.

- Nyt me päästään oikeasti rytmiin. Saatiin pari päivää huilia ja nyt on päästy kolme päivää harjoittelemaan hyvät treenit täydellä porukalla.

Joukkueen murheenkryyninä kummitellut ylivoimapeli saa toivottavasti uutta pirteää ilmettä sekä ratkaisuvoimaa Tuomas Pihlmanin myötä. Päävalmentaja Virtanen näkee ”Pilellä” selkeän roolin joukkueessa. Mies on mukana jo heti perjantaisessa Ilves-kohtaamisessa.

- Fyysiselle puolelle tarvitaan ryöhintäosastoa lisää ja kokemusta. ”Pilellä” on erikoisosaamisena ylivoimapeli. Laukaus hänellä on huikea. Kyllä ”Pilelle” ihan oikeasti ruutu on, vakuuttaa Virtanen.

Tuomas Pihlman nähtiin JYP-nutussa viimeksi kaudella 2011-2012, jolloin JYP voitti seurahistoriansa toisen Suomen mestaruuden.


Kokoonpanot

JYPin kultakypärää kantaa kippari Eric Perrin pistein 10+28 ja Ilvekseltä Michael Keränen tehoilla 11+25.

Hurrikaanimiehistöstä sivussa ovat loukkaantumisten vuoksi Mikko Viitanen, Yohann Auvitu, Mikko Kalteva, Jyrki Välivaara sekä Mikko Luoma. Ilves puolestaan saanee otteluun parhaan mahdollisen kokoonpanon.

 

JYP – Ilves perjantaina 10.1. Synergia-areenalla klo 18:30 alkaen! Tervetuloa kannustamaan kotijoukkue voittoon!

 

Henna Lehtonen (jyp.verkkotoimitus@gmail.com)