JYP - KalPa 22.10.2011
Lauantailöylyt KalPan kanssa
Rakkaat viholliset kohtaavat toisen kerran tällä kaudella, kun KalPa saapuu taas Jyväskylään haastamaan hurrikaaneja. Edellinen, kauden avannut paikalliskamppailu oli kuopiolaisten juhlaa, kun taas JYP jäi ottelussa nollille. Sittemmin muutosten tuulet ovat puhaltaneet hurrikaanileirissä, ja ottelu on Jyrki Ahon virallisen päävalmentajauran ensimmäinen KalPa-taisto.
Ennen Tappara-peliä JYP viiletti seitsemän ottelun pisteputkessa, ja aiemmin samalla viikolla hurrikaanin jalkoihin jäi vahvimpiin mestarisuosikkeihin kuuluva Jokerit. Perjantaina Tampereella Risto Dufva onnistui kuitenkin ohjastamaan kirvesrinnat voittoon ex-joukkueestaan. Kauden parasta JYPiä Hakametsässä ei kuitenkaan missään nimessä nähty, sillä peli kulki varsin uneliaasti ja kiekko alkoi pyöriä tamperelaispäädyssä ahkerammin vasta kolmannen erän jälkipuoliskolla.
Ennen kauden alkua osa KalPa-kannattajista oli skeptisiä kakkosvalmentajasta pääluotsiksi nostetun Tuomas Tuokkolan suhteen, mutta Alavuden miehen näytöt puhuvat puolestaan: kuopiolaiset ovat läpi kauden kuuluneet sarjataulukon kärkikastiin. Voittoja on kertynyt tiuhaan tahtiin, ja ainoastaan kaksi kertaa keltamustat ovat jääneet täysin pisteittä. Näistä jälkimmäinen tappio sattui kuitenkin juuri perjantai-iltana, kun Kärpät nappasi Kuopiosta voiton lukemin 1–4.
Moni alkukauden pimennossa ollut hurrikaanien kärkipelaaja on saanut viime peleissä ravistettua maalintekoapinan selästään. Tällä kertaa vastaan asettuu kuitenkin erityisen kova haaste, sillä kuopiolaiset ovat tällä hetkellä liigan toiseksi paras vierasjoukkue. Lisäksi maalinsuuta vartioi kivenkova veskari: Ari Ahonen pitää hallussaan torjuntaprosenttien ykkössijaa (94,60), ja päästettyjä maalien keskiarvokin on huima 1,35. Siksi JYP-tähtäinten tulee olla lauantaina huippuunsa viritettyjä, koska edelleen harmittavan suuri osa maalipaikoista jää hyödyntämättä.
Vaikka Tapparaa vastaan JYPin ylivoima ei toiminut parhaalla mahdollisella tavalla, onnistui Ossi Louhivaara jälleen maalinteossa. Hän on tähän mennessä nakuttanut kuudesta osumastaan viisi ylivoimalla, mikä oikeuttaa sillä saralla liigan tilastoykköseksi. Tampereella verkko heilui myös Jani Tuppuraisen toimesta, vaikka muinoin KalPassakin pelannut laituri ehti ennen maaliaan hukata yhden rangaistuslaukauksen. Tuppuraisen, kultakypärä Eric Perrinin ja Harri Pesosen muodostama ketju onkin tällä hetkellä JYPin pirteimpiä hyökkäysvitjoja ja aiheuttaa lähestulkoon aina kentällä ollessaan säpinää vastustajan päätyyn.
JYPin sairasosastolle syntyi alkuviikosta melkoista ruuhkaa. Arto Laatikainen loukkasi polvensa tiistain Jokerit-ottelussa, ja puolustajista loukkaantuneina ovat myös Antti Jaatinen ja Yohann Auvitu. Tappara-peliin pakkivajetta paikkaamaan nostettiin Harri Ilvonen, joka lienee kokoonpanossa myös kuopiolaisia vastaan. KalPalta puolestaan perjantain Kärpät-pelissä olivat sivussa ylikunnon vuoksi huilaava Sami Kapanen sekä Ryan Lannon, Tommi Jokinen ja Jussi Timonen.
JYP–KalPa lauantaina 21.10. kello 17 alkaen. Tervetuloa kannustamaan!
Muista myös ilmainen SynergiaKiekko –peli, jossa voit valita mieleisesi hurrikaanikokoonpanon ja voittaa pääpalkintona kahden hengen lippupaketin ensi keväänä Suomessa pelattaviin jääkiekon MM-kisoihin! www.synergiakiekko.fi
Johanna Järvinen ( jyp.verkkotoimitus@gmail.com )



