JYP - Kärpät 08.10.2011
Pikkuhiljaa peliään takaisin oikeisiin uomiin saava hurrikaanilauma kohtaa lauantain kierroksella toistamiseen tällä kaudella taisteluvoiton edellisessä ottelussaan Tapparasta kammenneen Oulun Kärpät. Syksyn ensimmäinen kohtaaminen päättyi oululaisten 3-2 voittoon.
JYP saa vieraita pohjoisesta
Kärpät ja JYP kohtasivat toisensa ensi kertaa kuluvalla kaudella Oulussa. Tuossa taistossa kotijoukkue vei pidemmän korren napaten täyden pistepotin itselleen. Voiton takasivat Hannu Aravirran suojattien laadukas kiekollinen peli, josta palkintona oli kolme tasakentällisin tehtyä maalia. Keskisuomalaiset olivat taistossa koko ajan askeleen pikkupetoja jäljessä.
Tuosta ottelusta on etenkin JYPin tilanne muuttunut parempaan suuntaan. Joukkue on päässyt voittojen makuun kukistettuaan hallitsevan mestarin Helsingin IFK:n sekä tiistain kierroksella Lappeenrannan Sputnikit voittomaalikilpailun jälkeen. Vaikka edellinen vääntö SaiPaa vastaan olikin isänniltä vahvahkoa suorittamista, onnistuivat Synergia-areenan isännät kuitenkin viimeisen kymmenen minuutin aikana hukkaamaan 4-1 johtonsa. Näin Ari-Pekka Selinin johtama lappeenrantalaisryhmä pääsi ottamaan JYPin kiinni. Kaksi pistettä jäivät kuitenkin Jyväskylään Harri Pesosen noustua joukkueensa sankariksi.
Neljäntenä sarjassa 19 pisteellä olevat routasydämet ovat aloittaneet kauden vahvasti. Tähän asti pelatuista otteluista Kärpät on kärsinyt vain yhden tappion varsinaisella peliajalla. Torstaina joukkue kohtasi kotihallissaan Tapparan. Tasaväkisen ottelun ilman suurta urheilujuhlan tuntua voittivat Oulun isännät maalein 2-1.
Pelillisistä asioista esimerkiksi ylivoima on tuottanut hieman hankaluuksia oululaisille. Pikkupedot majailevatkin ylivoimatilaston pahnanpohjimmaisina. Tähän tarvittaisiinkin parannusta, sillä JYPillä puolestaan alivoima on toiminut hienosti.
Kärpät tarvitsisivat ratkaisuvoimaa laajemmalta rintamalta, sillä joukkue on nojannut aika pitkälti Joonas Kemppaisen johtamaan nelosketjuunsa. Kokeneemman kaartin edustajat, kuten Juha-Pekka Haataja ja Michal Vondrka, eivät ole yltäneet sille tasolle, jota heiltä odotetaan.
Keltamustapaitojen positiivisimmalla tavalla onnistuneisiin pelaajiin kuuluu liigan parasta torjuntaprosenttia 95,12 halussaan pitävä Ville Hostikka. JYPillä tulee varmasti olemaan täysi työ yrittäessään ohittaa oululaisvahti sekä kolmanneksi vähiten maaleja päästänyt kärppäpuolustus.
Jatkuuko noususuhdanne?
Jyrki Ahon hurrikaanit lähtevät lauantain Kärpät-taistoon kahden ottelun voittoputkessa. Tavoitteena on varmasti hakea se kauden neljäs voitto kotiin. Alkukauden hieman tahmeasti kaukalossa esiintynyt JYP-nippu on viime otteluissa saanut esityksiinsä sitä terävyyttä, mitä joukkueelta on kaivattu jo pidempään.
SaiPa-ottelun loppuhetkien pienehköllä notkahduksella oli varmasti myös kasvattava vaikutus punamustavalkoisiin, josta joukkue epäilemättä ottaa vastaisuudessa oppia.
Lauantaina JYPiä vastaan asettuva kärppälauma on tällä hetkellä liigan kolmanneksi tehokkain vierasryhmä, joten kotijoukkueen täytyy kiristää vielä ruuvia entisestään mieliäkseen napata pisteet puolen Suomen joukkueelta. JYPin löytäessä kotipeleistä tutun pelihuumorinsa ja energiansa, on oululaisille tiedossa täysi iltapuhde.
Kärpillä täyttä, JYPillä tyhjää
Kärppälauman sairastuvalla alkaa olla ahdasta. Poissa ovat Ville Mäntymaa, Mikko Lehtonen, Pekka Saarenheimo, Miikka Salomäki, Tomi Körkkö sekä sivusidevammasta kärsivä Oscar Eklund.
JYPin rosterista loukkaantumisen vuoksi uupuu vain Kalle Koskinen.
JYP – Kärpät Synergia-areenalla lauantaina 8.10. klo 17:00 alkaen. Lämpimästi tervetuloa kannustamaan hurrikaanit voittoon!
Henna Lehtonen ( jyp.verkkotoimitus@gmail.com )



