JYP

JYP - Lukko 13.10.2011

Julkaistu 11.10.2011

Viikon ensimmäisessä kotipelissä hurrikaanien vieraaksi saapuu sarjataulukon kuudentena majaileva Lukko. Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Raumalla isännät olivat parempia lukemin 4–1. JYPillä olisikin oiva revanssin paikka, sillä viimeksi kettupaidat lähtivät Synergia-areenalta pronssimitalit kaulassaan.

Revanssin aika?

Nihkeän syyskuun jälkeen JYP pääsi jo kolmen ottelun mittaiseen voittoputkeen, jonka Blues lopulta katkaisi tiistaina Espoossa. Pisteputki kuitenkin jatkui edelleen – koska ottelu venyi aina rankkarikisaan asti, kotiinviemisiksi heltisi yksi pinna. Tosin täyteenkin pistepottiin olisi ollut hyvät mahdollisuudet, koska ottelun puoliväliin asti hurrikaanit vielä johtivat 2–0. Sinipaidat kuitenkin punnersivat tasoihin ja vielä voittoon, kun Tommi Huhtala onnistui ainoana maalinteossa voittolaukauskilpailussa.

Viime peleissä hurrikaanien ongelmana onkin ollut tason vaihtelu pelin sisällä, minkä vuoksi vastustaja on hiipinyt pikkuhiljaa rinnalle. Blues-pelin lisäksi näin kävi myös viikko sitten SaiPaa vastaan: vielä kymmenen minuuttia ennen loppusummeria JYP johti 4–1, mutta lappeenrantalaiset takoivat maaleja toisensa jälkeen ja pääsivät tasoihin. Ratkaisu syntyi vasta rangaistuslaukauksilla, kun Harri Pesosen osuma sinetöi kaksi pistettä Jyväskylään.

– Pelillisesti ollaan kuitenkin menty valtavasti eteenpäin, ja pisteet ovat tulosta siitä. Ne asiat, joita viime viikolla päästiin harjoittelemaan, toimivat hyvin Kärpät-pelissä, osittain myös Bluesia vastaan. Kylmä fakta kuitenkin on, että töitä on vielä tehtävä. Eilisen (Blues-ottelun) tapaisia turhia jäähyjä ei parane enää ottaa, ja siinä suhteessa "sipulin" pitää kestää, hurrikaaniluotsi Jyrki Aho painottaa.

"Voitto on kiinni pienistä ratkaisuista"

Toisaalta Lukkokaan ei ole päässyt missään vaiheessa kunnon pisteputkien makuun, sillä paria voittoa on usein seurannut pari tappiota. Jyväskylään joukkue saapunee suoraan Kuopiosta, jossa KalPa riisti voiton raumalaisilta lukemin 5–2. Nähtäväksi jää, painaako edellisillan tappiopeli kettupaitojen liikkeessä, vai pystyykö Lukko kaivamaan otteluun tuoreita jalkoja. Jyrki Aho kuitenkin ennustaa viihdyttävää iltapuhdetta Hippokselle.

– Odotettavissa on hyvää, vauhdikasta ja fyysistä jääkiekkoa. Vaikka nyt syksyllä on tullut kaksi tappiota (harjoituspelissä Jämsässä ja syyskuussa Raumalla), tiedämme, että pystymme voittamaan Lukon. Välillä kuitenkin pelissä tulee hyviä ja välillä huonoja hetkiä. Porukan pitää vain jaksaa jyskyttää eteenpäin, ja pienistä ratkaisuista se voitto on loppujen lopuksi kiinni, Aho tuumii.

Hurrikaaneilta parhaan pistemiehen titteliä ja kultakypärää kantaa Harri Pesonen, joka on viidestä viime ottelusta kerännyt tehot 4+1. Komeasti kautensa on aloittanut myös Kristian Näkyvä, joka Espoossakin viimeisteli kiekon reppuun entisen kotiyleisönsä edessä. Edelliskaudella Bluesissa liigaotteluita nuorelle pakille kertyi vain 16, mutta nykyiset otteet poikivat varmasti enemmän vastuuta ja peliaikaa.

Vierasjoukkueen puolella katseet kohdistuvat niin kutsuttuun BBB-ketjuun. Mark Bomersback, Kris Beech ja Charles Bertrand ovat tähän mennessä tehtailleet tehopisteitä yhteensä jo 26+12, joten hyökkäysvoimaa kettupaidoilta löytyy. Ketju on saanut tukea myös pakkipuolelta, sillä Teemu Aalto taas on kunnostautunut maalisyöttöjen jakajana.

"Kona" kokoonpanoon

JYPin sairastuvalta kantautuu hyviä uutisia, sillä Kalle Koskinen palaa kokoonpanoon toivuttuaan reisivammastaan. Jyrki Ahon mukaan Koskisen paluu aiheuttaa muutoksia pakkipareihin, ja Lukkoa vastaan "Kona" nähdään Sami Vatasen rinnalla. Muut parit ovat Olli MalmivaaraArto Laatikainen sekä Mikko Viitanen–Kristian Näkyvä. Hyökkäysvitjat taas pysyivät samoina kuin tiistaina Espoossa, mutta maalinsuulle luistelee vuorostaan Riku Helenius.

Lukko puolestaan menetti alkuviikosta hyökkääjän sairastuvalle, kun Perttu Lindgren sai harjoituksissa luistimenviillon sääreensä ja palannee kaukaloon aikaisintaan viikonloppuna. Keskiviikkoillan KalPa-ottelussa poissaolijoita olivat myös Mikko Kuukka, Lauri Tukonen ja Otto Honkaheimo.

JYP – Lukko torstaina 13.10. Synergia-areenalla kello 18.30 alkaen. Tervetuloa kannustamaan hurrikaanit voittoon!

Muista myös ilmainen SynergiaKiekko –peli, jossa voit valita mieleisesi hurrikaanikokoonpanon ja voittaa pääpalkintona kahden hengen lippupaketin ensi keväänä Suomessa pelattaviin jääkiekon MM-kisoihin! www.synergiakiekko.fi

Johanna Järvinen ( jyp.verkkotoimitus@gmail.com )