JYP

JYP - Pelicans 23.09.2011

Julkaistu 21.9.2011

Kasvaako pistesaldo kotona?

Siinä missä kauden kaksi ensimmäistä ottelua kulkivat hurrikaaneilta nihkeästi ja päättyivät tappioihin, oli keskiviikon ottelussa aivan toisenlainen peli-ilme. Taistelutahtoa uhkunut joukkue avasi pistetilinsä punnertamalla 2–1-jatkoaikavoiton Bluesista.

– Meille oli iso juttu, että saatiin taisteluilme takaisin. Jokainen teki duunia joukkueen eteen. Mielestäni onnistuimme hyvin, ja nyt täytyy vielä parantaa joitakin pieniä asioita, Antti Pihlström kertaa ottelua.

Pelicans puolestaan aloitti syksynsä tappiolla, mutta pystyi kääntämään ottelut Jokereita ja Ässiä vastaan voitoiksi rankkareilla. Näyttöjä hyvästä vireestään lahtelaiset antoivatkin jo harjoituskaudella, jolloin takkiin tuli vain kerran. Lonksunokat nujersivat tuolloin myös JYPin nousemalla 0–3-tappioasemasta voittoon.

– Silloin he pelasivat äärimmäisen hyökkäävää jääkiekkoa, viuhtoivat menemään hyökkäyspäädyssä vähän joka puolella. Meidän lähtökohtamme on edelleen se, että pyritään pitämään taisteluilme ja parantamaan sen kautta peliä, päävalmentajan pestiä tuuraava Jyrki Aho analysoi.

Keskiviikon pelissä JYP pääsi pelaamaan useamman kerran ylivoimaa, mutta tuloksena ei ollut ainuttakaan maalia. Pelicansilla puolestaan on tässä vaiheessa liigan paras alivoima, joten helpolla yv-maaleja ei varmasti saada perjantainakaan.

– Nyt vain pitää antaa jätkille aikaa, että saadaan ylivoima toimimaan. Siinä oli kuitenkin paljon hyvää ja saatiin paljon paikkoja. Täytyy vain luottaa näihin herroihin, että he kyllä tulevat tekemään sen ylivoimamaalin ennemmin tai myöhemmin. Se on ihan pomminvarmaa, Jyrki Aho vakuuttaa.

Nykyisten lisäksi ex-hurrikaaneja Hippoksella

Viime kauden Jokerit-pestin jälkeen takaisin hurrikaanipaitaan palannut Tuomas Pihlman sekä Jari Jääskeläinen pelasivat Blues-ottelun samassa ketjussa. Edellisestä kerrasta onkin jo ehtinyt vierähtää tovi, sillä he ovat pelanneet rinnakkain viimeksi B-junnuissa nelisentoista vuotta sitten. Tulosta syntyikin tällä kertaa saman tien, sillä ottelun avausmaalin ja kauden ensimmäisen osumansa laukoi Pihlman juuri Jääskeläisen syötöstä.

Kai Suikkasen luotsaamasta nyky-Pelicansista löytyy useampia hurrikaanipaidassa nähtyjä miehiä. Jan Latvalan, Jyri Marttisen ja Vili Sopasen joukon jatkoksi liittyi keväällä Pekka Jormakka. Viime kauden lähinnä D Teamin puolella viettänyt laituri onnistui komeasti viime lauantaina Jokereita vastaan sinetöimällä lahtelaisten rankkarivoiton.

Kotijoukkueen sairastuvalla on hiljaista lukuun ottamatta Kalle Koskista, joka joutuu huilaamaan reisivamman takia seuraavat 2-3 viikkoa. Sen vuoksi Sami Vatasen rinnalle kokoonpanossa tulee Arto Laatikainen, kun taas Olli Malmivaara saa seurakseen Kristian Näkyvän. Kolmosparin muodostavat Harri Ilvonen sekä JYP-Akatemian puolella kautensa aloittanut Antti Jaatinen. Edellisen pelin hyökkäysketjut pysyvät ennallaan, mutta maalinsuulle luistelee vuorostaan Riku Helenius.

Lahtelaisten kokoonpanosta puolestaan uupui tiistaina pelatussa Ässät-ottelussa nilkkavammaa potenut Matias Loppi.

JYP ja Pelicans kamppailevat Synergia-areenalla perjantaina 23. syyskuuta kello 18.30 alkaen. Tervetuloa!

Muista myös ilmainen SynergiaKiekko –peli, jossa voit valita mieleisesi hurrikaanikokoonpanon ja voittaa pääpalkintona kahden hengen lippupaketin ensi keväänä Suomessa pelattaviin jääkiekon MM-kisoihin

 

Johanna Järvinen ( jyp.verkkotoimitus@gmail.com  )