JYP - Pelicans 7.12.2011
Jyrki Ahon miehistö saa keskiviikkona kotiluolassaan vastaan Kai Suikkasen luotsaaman Pelicansin. Kummankin joukkueen peli on yskähdellyt edellisen maaottelutauon jälkeen, joten kumpikin haluaisi varmasti kuviot kuntoon ennen joulutaukoa.
JYPin heikko alkukausi näytti viime kuussa olevan historiaa, kun joukkue nappasi ennen Karjala-turnausta komeat viisi peräkkäistä voittoa, ja vielä tauon jälkeenkin TPS kaatui Turussa murskalukemin 1-5. Sen jälkeen on kuitenkin viime perjantaista Tappara-voittoa lukuunottamatta maalinteko ollut todellista tervanjuontia. Hurrikaanipaidat pystyvät edelleen pitämään kiekkoa hallussa vastustajaa enemmän, mutta maalipaikoissa keinot loppuvat kesken. Toisaalta kahdesta viimeisimmästä ottelusta saldona on yhdeksän maalia, joten toivoa sopii, että maalinteko-ongelmat olivat vain marraskuun aiheuttamaa nihkeyttä.
Vieraaksi saapuva Pelicans ehti syksymmällä johtaa sarjaan pidemmänkin aikaa, mutta pelitaidot tuntuivat mystisesti katoavan marraskuun maaottelutauon aikana. Viime lauantainen KalPa-ottelu oli pussinokkien ensimmäinen kolmen pisteen voitto kahdeksaan otteluun. Joukkue on kärsinyt paljon loukkaantumisia, etenkin kummankin maalivahdin, Niko Hovisen ja Joonas Kuuselan poissaolo ei voi olla näkymättä otteissa. Tosin parannusta tälle osa-alueelle saatiin, kun SaiPa-vahti Jere Myllyniemi pestattiin joulutaukoon asti lahtelaisten maalinsuulle. Myllyniemi aloittikin urakkansa hyvin, sillä ensimmäinen ottelu turkoosissa paidassa päättyi nollapeliin.

Pesonen Leijona-paitaan
Jyväskyläläisittäin ottelun seuratuin pelaaja lienee hyökkääjä Harri Pesonen, joka kiitoksena hyvin menneestä kaudestaan sai ensi kertaa urallaan kutsun maajoukkueeseen. Kuluneen kauden aikana mukavat 11 maalia iskenyt "Muuramen Mufloni" lieneekin keskiviikkona täynnä peli-intoa ja näyttämisen halua. Pelicansista on syytä nostaa esille amerikkalaishyökkääjä Ryan Lasch. "Lässi" on viimeisessa viidessä ottelussa kerännyt hurjat tehot 3+5 ja siten noussut pistepörssin kärkisijoille.
Sairastuvat tyhjillään
JYP-pakki Kalle Koskinen huilasi lauantain SaiPa-kamppailun, miehen tilanteesta ei tällä hetkellä ole tarkkaa tietoa. Muuten hurrikaani päässee otteluun täysin terveellä miehityksellä. Joni Myllykoski aloittanee maalissa.
Pelicans on HIFK-ottelun pelikieltonsa kärsinyt. Kai Suikkanen palaa penkin taakse ja kaukalon puolelle paluun tekevät Jyri Marttinen, Joonas Järvinen, Max Wärn ja Aaron Brocklehurst. Loukkaantuneiden listalla ovat siis maalivahdit Hovinen ja Kuusela.
JYP – Pelicans 7. joulukuuta Synergia-areenalla alkaen kello 18.30. Tervetuloa kannustamaan JYP voittoon!
Muista myös ilmainen SynergiaKiekko –peli, jossa voit valita mieleisesi hurrikaanikokoonpanon ja voittaa pääpalkintona kahden hengen lippupaketin ensi keväänä Suomessa pelattaviin jääkiekon MM-kisoihin!
www.synergiakiekko.fi
Julius Termas ( jyp.verkkotoimitus@gmail.com )



