JYP

JYP - Tappara 07.01.2012

Julkaistu 6.1.2012

JYP ei onnistunut nappaamaan viidettä perättäistä voittoaan torstaina Kuopiossa, kun KalPa vei pisteet suvereenin esityksen jälkeen 4-0. Hurrikaanilauman vaisu esitys jätti paljon parantamisen varaa lauantaille, kun jyväskyläläisten vieraaksi saapuu kahden ottelun voittoputkessa porskuttava Tappara.

JYPin neljän ottelun voittoputki katkesi harmittavasti torstaina Kuopiossa, kun isäntäjoukkue KalPa näytti kotiyleisölleen miksi se johtaa sarjaa. Loistavalla pelipäällä ollut kuopiolaisten kolmosketju Iiro Pakarinen - Joonas Riekkinen - Jaakko Rissanen tehtaili ottelussa kaksi maalia ollen yksi savolaisten terävimmistä aseista. KalPa vei lopulta ottelun puhtaasti 4-0 jättäen JYPin tylysti nollille.

Kolmesti neljästä jouluntauon jälkeisestä ottelusta voitot raapinut Tappara nappasi pisteet tiistaina Lukolta ja torstaina SaiPalta. Raumalaisia vastaan tamperelaiset esittivät hyvää vieraspelaamista ja onnistuivat käyttämään maalipaikkansa tehokkaasti. Oman alueen puolustuspeli oli tiivistä ja maalivahti peli oli loistavaa. Kotonaan Risto Dufvan suojatit aloittivat lappeenrantalaisia vastaan hieman nihkeästi, mutta pelin edetessä joukkue paransi otteitaan ja ratkaisi sarjapisteet toisen erän maaleilla.

Viimeisimpien otteluiden tehokkaimpina ovat kirvesrinnoilta häärineet Jussi Makkonen (1+4), Jerry Ahtola (3+1), Antti Erkinjuntti (1+3) ja Sami Venäläinen (2+1).

Sarjassa sijalla 11 majaileva Tappara taistelee mahdollisuuksista nousta kymmenen parhaan joukkoon. Joukkue on tasapisteissä sijaa ylempänä olevan Lukon kanssa, mutta matkaa kuudentena olevaan Oulun Kärppiin on kuitenkin 13 pistettä.

Liigassa vähiten maaleja, 74 osumaa, tehneellä Tapparalla on ollut vaikeuksia maalinteon kanssa myös vieraspeleissä, joissa se on tehnyt vähiten maaleja, ainoastaan 23 täysosumaa. Lauantaina tamperelaisilla onkin haaste edessään, kun vastaan asettuu kotijäällään vähiten takaiskuja omiin (27) päästänyt JYP.

Risto Dufva on selvästi saanut nostettua kirvesrintojen pelin tasoa astuttuaan joukkueen ruoriin ja kyennyt tuomaan ryhmään kaivatunlaista taisteluilmettä. Tästä huolimatta joukkue on sarjan tämän hetken toiseksi heikoin vierasnippu, joka on voittanut kuudesta edellisestä vieraspelistään ainoastaan kaksi.


Loukkaantumishuolien kanssa painiskellut hurrikaanilauma on kuitenkin joulutauon jälkeisistä neljästä ottelusta pystynyt voittamaan kaikki. Voittoputki katkesi torstaina Kuopiossa, kun jyväskyläläiset sortuivat epätavallisiin hyökkäyspään ja maalivahtipelin virheisiin. Kun JYP kitkee KalPa-ottelun virheet pelistään pois, tulee varmasti kotijäällään olemaan totutun vahva ja vaarallinen vastustaja.

Hippoksen isännät ovat kohdanneet Tapparan tällä kaudella kahdesti. Ensimmäinen taisto käytiin lokakuussa Tampereella, joka Hakametsän illassa päättyi isäntien 3-2 voittoon. Toinen vääntö pelattiin Jyväskylässä, missä puolestaan JYP oli vahvempi puhtaasti 6-0.

Parhaiten Tapparaa vastaan on Jyrki Ahon suojateista onnistunut Jani Tuppurainen, joka on heiluttanut verkkoa keskinäisissä kamppailuissa kypärätempun arvoisesti.

Kokoonpanot

JYPin riveistä puuttuvat Sami Vatanen, Pavel Skrbek ja Antti-P.  Jaatinen.

Tapparan kokoonpanosta sivussa torstain SaiPa-ottelusta olivat Jukka Peltola, Tommi Kovanen, Jussi Halme ja Juha Leimu. KooKoosta lainalla olevat Toni Niemi ja Mikko Liukkonen jatkavat seurassa vielä muutaman pelin ajan.


JYP –Tappara Synergia-areenalla lauantaina 7.1. klo 17:00 alkaen. Tervetuloa kannustamaan kotijoukkue voittoon!

 

Muista myös ilmainen SynergiaKiekko –peli, jossa voit valita mieleisesi hurrikaanikokoonpanon ja voittaa pääpalkintona kahden hengen lippupaketin ensi keväänä Suomessa pelattaviin jääkiekon MM-kisoihin! www.synergiakiekko.fi

 


Henna Lehtonen (jyp.verkkotoimitus@gmail.com)