SaiPa - JYP 3.12.2011
Heti voitokkaan kotikamppailun jälkeen hurrikaanien on aika matkata Lappeenrantaan, jossa vastaan asettuu sarjan hännille valahtanut SaiPa.
Ennen perjantain Tappara-ottelua hurrikaanit olivat viimeisissä neljässä pelissä onnistuneet maalinteossa vain neljästi, eli saldo jäi vain yhteen osumaan per ottelu. Mutta kun ketsuppipullo aukeaa, se aukeaa kunnolla: hurrikaanit niittasivat kirvesrinnat jäänrakoon peräti 6–0, ja samalla Riku Helenius sai vyölleen kauden kuudennen nollapelinsä.
Maalikarkeloiden kuninkaana kunnostautui Jani Tuppurainen, joka täräytti tehot 2+2. Pari viikkoa sitten sattunut aivotärähdys ei näyttänyt haittaavan lainkaan ”Allun” menoa, sillä hyökkääjä oli tehopisteiden lisäksi myös vauhdiltaan illan pirteimpiä tapauksia. Kovassa vedossa oli myös kapteeni Juha-Pekka Hytönen, joka viimeisteli kaksi maalia.
Lappeenrantalaiset taas ovat tällä hetkellä epäonnekseen sarjan huonoin kotijoukkue, ja viimeisin kotivoitto on peräti marraskuun alusta. Kisapuistossa isännille pisteitä onkin tällä kaudella jäänyt keskimäärin vain pinna per peli. Siitä huolimatta Sputnikit eivät suinkaan ole helppo vastus hurrikaaninutuille: kauden ensimmäinen kohtaaminen Hippoksella päättyi niukasti JYPille rankkareilla lukemin 5–4, ja aiemmilla kausilla SaiPa on onnistunut useammankin kerran nipistämään pistepotin mukaansa.
– Sen verran mitä olen muita joukkueita seurannut, SaiPa on ilmeisesti hävinnyt melkein kaikki ottelunsa vain yhdellä maalilla, joten äärimmäisen kova peli on tulossa. Siksi meidän pitää olla parhaimmillamme, että voidaan pisteitä sieltä hakea. Varmasti siitä tulee fyysinen peli, ja meidän pitää myös puolustaa entistä paremmin, Juha-Pekka Hytönen ennusti perjantain pelin jälkeen.
Viimeistely ja erikoistilanteet puntarissa
Edellisessä ottelussaan torstaina Tapparaa vastaan SaiPa sai vastaansa maalinteko-ongelmien ilkeyden. Peli oli periaatteessa keltamustien hallintaa, mutta verkko ei heilunut vastustajan päädyssä kertaakaan varsinaisella peliajalla eikä myöskään jatkoajalla. Rankkareilla SaiPan ainoa onnistuja oli Elmeri Kaksonen, mutta voittoon asti se ei riittänyt, ja ottelu päättyi voittomaalikisan jälkeen 1–0 Tapparan hyväksi.
Omat pulmansa on toki JYPilläkin. Vaikka Tapparaa vastaan verkkoon upposi kuusi maalia, ainoastaan yksi niistä syntyi ylivoimalla Eric Perrinin mailasta. Sitä ennen kuiva kausi ehti kestää liki kuukauden – edellinen ylivoimaosuma syntyi 5.11. HIFK-ottelussa. Perjantai-iltana ylivoimakuvio kyllä pyöri mallikkaasti, mutta syystä tai toisesta kiekko ei millään meinannut löytää tietään maaliin Perrinin osumaa lukuun ottamatta.
Lappeenrantaan hurrikaanit pääsevät lähtemään terveellä kokoonpanolla, sillä kaikki potilaat ovat jo päässeet takaisin tositoimiin. SaiPalta puolestaan edellisestä ottelusta puuttuivat Pauli Levokari ja Antti Aarnio.
SaiPa–JYP kamppaillaan Lappeenrannan Kisapuistossa 3.12. kello 17 alkaen.
Johanna Järvinen ( jyp.verkkotoimitus@gmail.com )



