TPS - JYP 15.11.2011
Jatkuuko nousuvire Turussakin?
Maajoukkuetauon jälkeinen aika alkaa vierasottelulla, kun sarjataulukossa viidentenä majailevat Hurrikaanit matkaavat Turkuun muutamaa pykälää alempana olevan TPS:n vieraaksi.
Joukkueet lähtevät otteluun hieman erilaisista lähtökohdista: ennen taukoa JYP porskutti kuntopuntarissa korkealla viiden perättäisen voiton ansiosta, ja viimeinen taukoa edeltänyt viikko tuotti kahdeksan pinnaa yhdeksästä mahdollisesta – siitäkin huolimatta, että vastassa olivat kärkijoukkue Pelicans ja aina haastava HIFK. Turkulaiset puolestaan joutuivat maajoukkuepaussille kolmen pelin tappioputkessa hävittyään Jokereille, Pelicansille ja Ilvekselle.
Edellisen kerran TPS ja JYP kohtasivat lokakuun lopussa Jyväskylässä. Juuri se ottelu olikin hurrikaaneille jonkinlainen käännekohta aiemman tappioputken jälkeen: sinä iltana kotijoukkue jätti Tepsin tylysti nollille, ja samalla alkoi Riku Heleniuksen kolmeen otteluun venynyt nollapeliputki. Sittemmin JYPin verkkoon on viidessä ottelussa tehty ainoastaan kolme maalia, kun TPS on päästänyt niitä monin verroin enemmän, peräti 16.
Lukemat kielivät paitsi onnistuneesta maalivahtipelistä, myös siitä, että puolustus on onnistunut pitämään vastustajan maalipaikat tiukassa – siitäkin huolimatta, että pakkiosasto on kärsinyt loukkaantumisista. Samaisessa edellä mainitussa TPS-ottelussa debyyttinsä hurrikaanipaidassa teki tšekkipuolustaja Pavel Skrbek, joka on vakuuttanut rauhallisuudellaan ja oivallisella sijoittumisellaan. Liekö sattumaa tai ei, mutta joka tapauksessa vastustajat eivät juuri ole maaleilla juhlineet Skrbekin tulon jälkeen.
Kahdessa viime ottelussa Tepsin maalihanat ovat olleet umpijäässä, vaikka niitä edeltäneessä Jokerit-kamppailussa täysosumia syntyikin viisi. Silloin TPS:n Ville Vahalahti heilutti verkkoa kaksi kertaa, ja nähtäväksi jääkin, pystyykö joukkueen kultakypärää kantava kapteeni palauttamaan maalintekovireensä. Hyökkäykseen turkulaiset saavat lisäapuja myös sairastuvalta, kun sentteri Tapio Laakso palaa kaukaloon.
Ennen maajoukkuetaukoa JYPin sairastuvalla olivat Arto Laatikainen ja Yohann Auvitu. Lisäksi pelaajistosta ovat poistuneet Venäjän KHL-liigaan matkannut Antti Pihlström sekä Bluesiin siirtynyt Harri Ilvonen. TPS:n kokoonpanosta puolestaan uupuvat Miika Huczkowski, Timo Salo ja Joni Tuominen.
Johanna Järvinen ( jyp.verkkotoimitus@gmail.com )



