JYP

HIFK - JYP 30.09.

Julkaistu 30.9.2011

JYPin taistelu palkittiin voitolla

Jyrki Aho suojatteineen matkasi perjantai-illaksi Helsingin Nordenskiöldinkadulle, jossa se kohtasi viime kauden päätteeksi Suomen mestaruuden itselleen pokanneen HIFK:n. Ottelusta muodostui lopulta jyväskyläläisittäin riemuisa, kun JYP päätti tappioputkensa nappaamalla kolme sarjapistettä itselleen päätöslukemin 2-5 (1-0, 0-1, 1-4).

Keskisuomalaismiehistö starttasi viikon kolmanteen otteluunsa HIFK:ta vastaan tavoitteenaan katkaista neljän ottelun tappioputki. Heti kamppailun alkuhetkistä lähtien punanutut kuitenkin osoittivat, ettei JYP ainakaan helpolla tule ottamaan pitkään kaipaamaansa kauden toista voittoa.

Ensimmäistä erää sävyttivät JYP-jäähyt, joiden seurauksena kotijoukkue nappasi pelinhallintaa itselleen. Petopaidat loivat hyökkäyspäässä lukuisia tekopaikkoja, joista yksi tuotti lopulta isäntien kannalta kaivatun lopputuloksen. Antti Pihlström seurasi jäähyaitiosta, kun Mikael Granlund laukoi ylivoimalla HIFK:n 1-0-johtoon avauserän puolivälin jälkeen.

19-vuotiaan helsinkiläisnuorukaisen ohella myös Miikka Tuomaiselle avautui muutama makea maalipaikka erässä, mutta ne JYP-maalilla pelannut Joni Myllykoski onnistui koppaamaan itselleen. Hurrikaanijengin maukkain tekopaikka siunaantui Filip Riskalle, joka ei kuitenkaan onnistunut päättämään läpiajoyritystään maaliin kamppailun alkuminuuteilla.

Tasoitus valoi uskoa

Toisessa erässä Jyrki Ahon suojatit saivat peliään parempaan särmään, minkä ansiosta jyväskyläläisjoukkue olikin hyökkäystilanteissa hallitsevampi osapuoli. Taiston puolivälissä JYPille aukesi saumat tasoitukseen, kun Harri Pesosta rikottiin läpiajotilanteessa. ”Pessin” itsensä vetämän rangaistuslaukauksen HIFK-vahti Jan Lundell onnistui lopulta nappaamaan haltuunsa ratkaisevalla hetkellä. Vain tovi myöhemmin Miika Lahti pelasi itsensä tekopaikkaan, mutta ”Konneveden Kurri” vispasi kuitenkin viime hetkellä kiekon maalikehikon ohi.

Palkinto uurastuksesta saatiin lopulta erän päätösminuuteilla, kun hurrikaanikippari Juha-Pekka Hytönen siirsi epäonnistuneesta ylivoimahyökkäyksestä aiheutuneen irtokiekon helsinkiläispömpeliin Jani Tuppuraisen ja Antti Pihlströmin syötöistä ajassa 37.55.

Vierasjoukkue onnistui pitämään HIFK-hyökkäykset toisella kolmanneksella hyvin aisoissa, eikä päästänyt helsinkiläismiehistöä oikein missään vaiheessa erää kunnon maalipaikoille. Jan Lundell joutui venymään kiekon tielle 12 kertaa, kun virkaveli Joni Myllykoski selvisi neljällä kopilla.

Tuhoisa hurrikaani näytti voimansa

Tasaisen väännön luonne muuttui päätöserässä täydellisesti, kun kaukalossa vallitsi totaalinen hurrikaanimyrsky. Täksi kaudeksi JYP-nuttuun siirtynyt Kristian Näkyvä löi alkutahdit tulevalle vieden punamustavalkoiset 2-1-vierasjohtoon digitaalien stopatessa aikaan 46.49. HIFK-hyökkääjä Ville Peltonen tasoitti ohjauksellaan lukemat 2-2:een hetkeä myöhemmin, mutta tuskin kukaan osasi aavistaa mitä kamppailun päätösminuutit lopulta toisivat tullessaan.

Hurrikaani pääsi valloilleen ja tulos oli lopulta tuhoisa. Vain hetki helsinkiläistasoituksesta ja Kristian Näkyvä niittasi illan toisellaan JYPin toistamiseen päätöserässä johtoon. Filip Riska ja Harri Pesonen käyttivät vielä loppuhetkillä HIFK-puolustuksen karkeat virheet hyväkseen kumpaisenkin onnistuessa kertaalleen maalinteossa. JYPille näin komean päätöserän ansiosta kauden ensimmäinen kolmen pisteen voitto 5-2-vierasvoiton myötä.

Kolmen ottelun viikon pelannut hurrikaaniryhmä jatkaa tositoimissa seuraavan kerran tiistaina 4. lokakuuta, jolloin Synergia-areenalle vieraaksi luistelee Lappeenrannan SaiPa.

 

Antti Hokkanen ( jyp.verkkotoimitus@gmail.com  )