HIFK - JYP 20.01.
JYP pieksi HIFK:n jo neljännen kerran tällä kaudella. Tammikuun tasauksen ensimmäinen ottelu päättyi jyväskyläläisten vierasvoittoon 1-3 (0-2, 0-0, 1-1).
Helsingin IFK tuntuu olevan JYPille tällä kaudella todella mieluisa vastus. Ennen tätä iltaa maaliero joukkueiden välillä oli jyväskyläläisten hyväksi 15-5, joten ilkikurisesti voisi sanoa, että tämä oli joukkueen kauden huonoin peli HIFK:ta vastaan. Noh, tosin edellinenkin kamppailu repsahti tiukasta kamppailusta selviin lukemiin vasta hurrikaanipaitojen iskettyä kaksi maalia tyhjiin. Todellakaan helpolla ei perjantai-iltanakaan kolme pistettä irronnut, mutta kyseessä oli silti jo kauden neljäs voitto HIFK:sta.
- Nämä ovat vähän sellasia ikuisuuskysymyksiä, näin tapahtuu välillä joukkueelle kuin joukkueelle lajissa kuin lajissa, että ei niitä osaa oikein selittää, JYP-puolustaja Kalle Koskinen pyöritteli joukkueensa tämän kauden hyvää virettä HIFK:ta vastaan Radio Jyväskylän haastattelussa.
Kuluvalla kaudella JYP on ajoittain kaatunut huonoon maalintekoon, mutta "Stadin kingejä" vastaan ei ole ollut moisia ongelmia. Perjantaina tämä seikka suorastaan korostui, kun jo avauserässä sekä Koskinen, että puolustajapari Yohann Auvitu onnistuivat iskemään kauden avausmaalinsa. Auvitu pääsi tinttaamaan siniviivalle pomppineesta irtokiekosta "vastapalloon" hurjan lämärin ohi HIFK-vahti Dennis Endrasin, Koskinen puolestaan viimeisteli oman osumansa ylivoimalla suoraan syötöstä. Vaikka kesken kauden helsinkiläisten riveihin liittynyt saksalaisvahti on kautensa hienosti aloittanutkin, niin Koskisen maali upposi luvattoman helposti miehen jalkojen välistä sisään.
- Ylivoimalla sain pakki-pakki -syötön ja ammuin lämärin, todennäköisyys on se, että joskus menee ja joskus ei, Koskinen totesi kauden avausosumastaan.

"Kona" Koskinen avasi kauden maalitilinsä.
Ottelun toiseen erään lähdettiin siis JYP-johdossa 0-2. Eikä tilanne siitä 20-minuuttisen aikana siitä miksikään muuttunut, vaikka kumpikin joukkue pääsi kahdesti ylivoimalle. Lisäksi erän ensimmäisellä minuutilla Ossi Louhivaaralla oli lähes tuhannen taalan paikka iskeä joukkueensa jo kolmen maalin johtoon, mutta nopean alivoimahyökkäyksen päätteeksi lähtenyt laukaus pysähtyi Endrasin varusteisiin.
Päätöserän alkupuoliskolla Kalle Koskinen ehti jo tuulettaa kauden toista ja joukkueen illan kolmatta osumaa, mutta toinen päätuomari Hannu Henriksson hylkäsi osuman ilman videotarkastustakin: Kiekko kimposi Koskiselle JYP-hyökkääjä Juha-Pekka Hytösen kädestä.
Edellisestä tilanteesta ehti kulua alle minuutti, kun kiekko oli maalissa, tosin JYP-maalissa ja ilman vastaväitteitä. HIFK:n Granlundin veljesten sekä Eero Somervuoren miehittämä ykkösketju pelasi tilanteen loppuun asti. Nuoremman Granlundin epäonnistuttua maalinteossa mies toimitti kiekon takaisin maalia kohti, josta se pomppasi Somervuoren kautta isoveli Mikaelille, joka tuikkasi kiekon JYP-vahti Riku Heleniuksen selän takaa tyhjään maaliin. Osumaa seurasi pienimuotoinen joukkokahakka, josta toimitettiin rangaistusaitioon JYPistä Kristian Näkyvä sekä HIFK:sta Mikko Kousa.
Kun edellä mainittujen "pikkukakkosten" aikana JYPin Arto Laatikainen passitettiin jäähypenkille kampituksesta, pääsi IFK pelaamaan ylivoimaa neljällä kolmea vastaan. Pääkäskijä Petri Matikainen komensi jäälle neljä hyökkääjää, mutta tällä kertaa uhkapeli kostautui, kun JYP pääsi alivoimalla tekemään tuhojaan. Kapteeni Hytönen spurttasi omalta alueelta aina hyökkäysalueelle asti, jossa mies tarjoili kiekon Miika Lahdelle, joka laukoi kiekon ohi Endrasin. "Rambo" Lahti on onnistunut maalinteossa nyt kolmessa pelissä peräjälkeen.
Lopussa punapaidat painoivat hurjasti päälle ja pelasivat ilman maalivahtia yli kaksi ja puoli minuuttia, mutta lukemat pysyivät loppuun asti 1-3:ssa. Samalla jyväskyläläiset ponnistivat sarjataulokossa viidenneksi ohi HIFK:n, jolla tosin on yksi ottelu vähemmän pelattuna. Joka tapauksessa huominen tammikuun tasauksen toinen Synergia-areenalla pelattava ottelu on äärimmäisen tärkeä.
Julius Termas ( jyp.verkkotoimitus@gmail.com )



