JYP - HPK 21.02.2012
JYPin ja HPK:n väliset kohtaamiset ovat olleet kuluvalla kaudella tiukkoja vääntöjä, joissa ritaripaidat ovat kuitenkin olleet hienokseltaan niskan päällä. Joukkueiden kauden neljäs kohtaaminen Jyväskylässä päättyi tiistai-iltana lopulta isäntien voittoon, kun hurrikaanipaidat nappasivat täyden pistepotin itselleen päätösmaalein 5-2 (1-0, 2-1, 2-1).
Keskisuomalaisryhmä tuli sarjavääntöön hyvällä liikkeellä ja saikin onnistumisen aikaan heti avausminuuteilla, kun Sami Vatanen iski maalinedushässäkän päätteeksi laatan HPK-vahti Mika Järvisen taakse digitaalien pysähtyessä aikaan 6.19. Hurrikaanipuolustajan kauden 11. osumaan syöttöpinnat merkattiin Harri Pesoselle ja Eric Perrinille.
JYP loi avauserän aikana rutkasti painetta HPK-alueelle ja sai ajoittain pelin pyörimään hämeenlinnalaispäädyssä jopa useamman minuutin ajan. Vierailijat olivat aika ajoin täysin isäntien jaloissa, eikä se kunnolla kyennyt vastaamaan kotijoukkueen hyvään liikkeeseen. JYPin lisäonnistumisille avautui mahdollisuudet kolmen ritarijäähyn myötä, mutta hyvistäkin tilanteista huolimatta toiseen erään edettiin 1-0-taukolukemissa.
- Lähdettiin ihan hyvin liikkeelle ja saatiin painetta HPK-päähän. Sami (Vatanen) teki tärkeän johtomaalin, mutta sitten meidän ylivoima vähän tökki ja menetettiin sitä kautta vähän otetta. Kaiken kaikkiaan ihan kypsä esitys, ottelun voittomaalista vastannut Arto Laatikainen kommentoi.
- Ajatuksesta oltiin vähän vajaita ja sen takia oltiin välillä vaikeuksissa, mutta iso voitto kuitenkin. Ei sen aina tarvitse olla niin täydellistä, kunhan niitä pisteitä tulee, Laatikainen lisäsi.
Kärsivällinen hurrikaani korjaa potin
HPK paransi peliään toiseen erään ja onnistuikin lopulta tasoittamaan kamppailun kolmen peliminuutin jälkeen, jolloin se pääsi juhlimaan Otto Paajasen iskemää 1-1-tasoitusmaalia. Hämeenlinnalaishyökkääjän kuti lähti kohti hurrikaaniveräjää maalintekosektorilta, jolle JYP-maalilla torjuntavuorossa ollut Joni Myllykoski ei voinut mitään. Isäntien vastaus tuli kuitenkin muutamaa minuuttia myöhemmin, kun väkevää kautta pelaava Miika Lahti siirsi kauden 10. häkillään joukkueensa 2-1-johtoon Sami Vatasen ja Filip Riskan esityöstä.
Toisella kolmanneksella nähtiin vielä yksi osuma, josta vastasi kokenut hurrikaanipuolustaja Arto Laatikainen ajassa 36.28. HPK-puolustaja Marko Tuulola seurasi jäähyaitiosta, kun ”Lada” napautti siniviivavedollaan hurrikaaniryhmän 3-1-taukojohtoon Tuomas Pihlmanin ja Ossi Louhivaaran syötöistä.

Timo Lehkosen kiekkomiehistö ei enää päätöserässä kunnolla kyennyt vaaditunlaiseen kiekolliseen peliin, jonka seurauksena hurrikaanijätti Jonne Virtanen vei kotijoukkueen 4-1-johtoon pelikellon pysähtyessä aikaan 45.41. Arto Laatikainen passasi kiekon oikean puolen b-pisteeltä maalin vasemmalle takatolpalle, josta JYP-hyökkääjä pääsi iskemään laatan ritariverkkoon. Toinen syöttömerkintä maalista Turo Asplundille.
HPK yritti vielä pyristellä mukana ja nousikin heti seuraavassa vaihdossa kahden maalin päähän Marko Luomalan osumalla, mutta se oli kuitenkin lopulta laiha lohtu runkosarjassa 10. parhaan joukkoon hamuavalle hämeenlinnalaismiehistölle. JYP pelasi johtoasemassa kypsästi ja iski lopullisen niitin päätöskympillä, kun Ossi Louhivaara viimeisteli kauden 13. täysosumansa Petr Hubacekin irtokiekon seurauksena ajassa 52.56.
- Oltiin varmaan ensimmäistä kertaa minun aikana täysin jaloissa. Hävittiin kaikki kaksinkamppailut ykkösalueella ja JYP teki siitä varmaan neljä maalia. He voittivat kaksinkamppailut selvästi ja pistivät kiekkoa maaliin. Välillä yritettiin rimpuilla mukana, mutta väkisin he sieltä vaan tulivat. Kolmannessa erässä päästiin pikkaisen kiekolliseen peliin mukaan, mutta ei se riittänyt. Ei meillä tänään ollut palaa, HPK:n pääkäskijä Timo Lehkonen summasi.
Voitto HPK:sta oli JYPille kuluvan vuoden kahdeksasta kotiottelusta jo peräti seitsemäs. Ainoan kotitappionsa se on tähän mennessä kärsinyt HIFK:lle (21.1. / 3-4).
- Meidän pitää tietysti olla tyytyväisiä peliin tuloon. Se kertoo ennen kaikkea siitä vahvasta moraalista, mikä meillä on. Meillä oli jo ensimmäisessä erässä paikat ratkaista peli. Täytyy nostaa HPK:lle hattua, koska he paransivat peliään toiseen erään. Meidän kärsivällisyys kuitenkin riitti pelata peli nöyrästi loppuun asti ja tehdä sitä työtä, JYPin päävalmentaja Jyrki Aho tiivisti.
JYP jatkaa pelejään seuraavan kerran ensi perjantaina, jolloin sen vieraaksi Synergia-areenalle saapuu Helsingin Jokerit.



