JYP

JYP - Ilves 01.11.

Julkaistu 1.11.2011

JYPin vahvat esitykset saivat jatkoa

Jyrki Aho johdatti kahden ottelun voittoputkessa matkaavan hurrikaanijoukkionsa tiistai-iltana kotiyleisön eteen, jossa se sai vastaansa ensimmäistä kertaa uuden päävalmentajansa Seppo Hiitelän alaisuudessa esiintyneen Tampereen Ilveksen. JYP-vahti Riku Helenius pelasi veräjällään jo kolmannen nollapelin putkeen, kun isännät nappasivat ylivoimaisen näytöksen päätteeksi täyden pistepotin itselleen loppulukemin 4-0 (0-0, 3-0, 1-0).

- Lähtötilanne oli meidän osalta haastava. Tiedettiin Ilveksessä tapahtuneista muutoksista ja valmentajanvaihdos tuo yleensä aikaan muutosta. Tai ainakin se aloittaa muutoksen. Ensimmäisessä erässä meidän hyökkäyspeli jäi hieman vajaaksi, mutta toisessa erässä saatiin selkeä muutos ja ryhtiliike pelaamiseen, JYPin päävalmentaja Jyrki Aho summasi.

- JYP oli selvästi parempi. Ensimmäinen erä oli meiltä siedettävää vieraspelaamista, mutta toisessa erässä se muuttui. JYP hoiti meitä paremmin jääkiekon perusasiat. Se haki irtokiekot, voitti kaksinkamppailut ja hallitsi sitä kautta peliä koko ajan. Ei meillä hirveästi ollut todellisia maalintekopaikkoja. Se on selvä, että tässä pelissä oli ihan selkeä tasoero, tuore Ilves-luotsi Seppo Hiitelä tunnusti.

Kamppailun alkuminuutit sujuivat tasaisen puurtamisen merkeissä, jonka seurauksena molempien joukkueiden pelaaminen näytti katsomoon ajoittain varsin sekavalta. Pelikellon vanhetessa isännät saivat kuitenkin ottelusta kaivattua otetta, jonka ansiosta se hallitsikin ensimmäisen erän kenttätapahtumia.

Hurrikaaniriveistä avauskolmanneksen maukkaimmat tekopaikat aukesivat Antti-P Jaatiselle, joka pääsi puolittaiseen läpiajoon Miika Lahden oivasta esityöstä, sekä Harri Pesoselle, joka yritti maalin tuntumasta ohjurikiekkoa sisään. Tamperelaispuolustus ja 13 torjuntaa pöytäkirjaan merkkauttanut Ilves-vahti Sami Aittokallio olivat kuitenkin molemmissa tilanteissa jyväskyläläispelaajia etevämpiä.

JYP puolusti avauserässä omaa maaliaan tutun vahvasti, eikä se päästänyt vastustajaansa kertaakaan kunnon tekopaikoille Riku Heleniuksen vartioiman hurrikaanimaalin läheisyyteen.

Hurrikaani pyörii jäällä tehokkaasti

Kotijoukkueen pirteä ilme sai jatkoa myös toisessa erässä, eikä se missään vaiheessa antanut pelin hallintaa vierasjoukkueen käsiin. JYP loi painetta hyökkäysalueelle jokaisen kentällisen voimin ja pyrki hyvän liikkeensä ansiosta tekemään tamperelaispuolustuksen iltapuhteesta mahdollisimman vaikean.

Palkinto kovalle uurastukselle saatiin lopulta ajassa 26.45, kun Miika Lahti sivalsi kauden toisella maalillaan isännät 1-0-johtoon Olli Sipiläisen ja Pavel Skrbekin syötöistä. Sami Aittokallio onnistui torjumaan vielä Sipiläisen viivalaukauksen, mutta irtokiekkoon päässeen ”Konneveden Kurrin” rystyvetoa tamperelaisvahti ei enää kyennyt estämään.

Jyrki Ahon miehistö jatkoi maalin jälkeen kaukalossa vahvana ja vaihtovirheen seurauksena sekaisin ollut tamperelaisnippu joutui nöyrtymään jo toistamiseen hetki illan avausosuman syntymisen jälkeen. Lisää mannaa kotiyleisölle tarjosi uransa ensimmäisen hurrikaanimaalin viimeistellyt Harri Ilvonen, joka pääsi sutaisemaan pikkumustan lähes tyhjään Ilves-maaliin Eric Perrinin ja Jani Tuppuraisen esityöstä.

- Joukkueessa on viime päivät toitotettu, että ajetaan maalille ja laitetaan sinne kiekkoa. Näköjään sieltä saa joskus maalinkin tehtyä, jyväskyläläispuolustaja vaatimattomasti kuvasi osumaansa johtanutta tilannetta.

Hetki ennen taukovihellystä nähtiin vielä yksi täysosuma, joka sekin oli JYPin käsialaa. Hurrikaanisentteri Eric Perrin sai hyökkäysalueella jopa jäässä maaten laukauksen aikaan, josta seuranneesta irtokiekosta lukemat 3-0:aan lisäsi pirteitä otteita viime aikoina esittänyt Antti-P. Jaatinen.

Tupsukorvien maalipaikat jäivät myös toisessa erässä varsin vähäisiksi, eikä se juurikaan kyennyt läpäisemään vahvaa jyväskyläläispuolustusta. Harvoista tilanteista maukkain avautui Ilves-hyökkääjä Toni Rajalalle, jonka maalintekoyrityksen neljä kertaa erässä torjunut Riku Helenius kuitenkin vakuuttavasti selvitti.

"Pystyttiin pelaamaan rauhallisesti"

Päätöserä käynnistyi hurrikaanipoppoon osalta vähintäänkin yhtä väkevästi, mihin se ennen erätaukoa jäi. Kiekko liikkui hyvin Ilves-alueella ja 4-0-lukemat näkivät päivänvalon JYP-puolustaja Mikko Viitasen vielä istuessa toisen kolmanneksen lopussa saamaansa koukkaamisjäähyä. Isännät pääsivät Sami Vatasen katkon seurauksena vastahyökkäykseen, joka päättyi lopulta hurrikaanikippari Juha-Pekka Hytösen viimeistelemään alivoimamaaliin ajassa 41.27.

Maalin jälkeen keskisuomalaisseura pelasi johtoasemassa järkevää kiekkoa, eikä sen ote herpaantunut selvistä lukemista huolimatta missään vaiheessa päätöserää. Tiiviin puolustuspelin ansiosta se onnistui lopulta pitämään oman päänsä puhtaana jo kolmannessa ottelussa peräkkäin, mikä toisaalta antaa hyvät lähtökohdat myös viikon kahteen muuhun kamppailuun Pelicansia (pe) ja HIFK:ta (la) vastaan.

- Ilves tuli alussa kovaa ja oltiin välillä vähän vaikeuksissakin, mutta selvittiin siitä ja pystyttiin parantamaan otteita mitä pidemmälle peli meni. Saatiin tärkeät maalit toiseen erään ja JP:n 4-0-maalin jälkeen Ilveksen selkäranka viimeistään naksahti. Loppu oli sitten sellaista pelailua, kamppailun voittomaalista vastannut Miika Lahti sanoi.

- Äärimmäisen tyytyväinen olen meidän kolmannen erän pelaamisesta, jossa pystyttiin olemaan järkeviä alivoimamaalin jälkeen. Pystyttiin pelaamaan rauhallisesti ja järkevästi kiekkoa syvään. Meidän ei tarvinnut enää esittää jäällä mitään ihmeellistä ja silti myös hyökättiin. Ei missään nimessä ole helppo aloittaa uutta viikkoa, jos on kaksi voittoa alla. Kokonaisuutena olen äärimmäisen tyytyväinen joukkueen esitykseen, Jyrki Aho päätti.

Voittonsa ansiosta sarjataulukossa viidenneksi nousseen JYPin viikko jatkuu perjantaina vierasottelulla, kun se matkustaa hienosti kautensa käynnistäneen Lahden Pelicansin vieraaksi.

 

Antti Hokkanen ( jyp.verkkotoimitus@gmail.com )