JYP

JYP - Ilves 21.03.

Julkaistu 22.3.2011

JYP nappasi kolmannen kiinnityksen välieriin

Maanantainen kiekkotaisto Jyväskylässä muodostui melkoisen vaikeaksi JYPille, jos ei muuten niin pelin alun perusteella. Nimittäin ennen kuin peli ehti varsinaisesti edes alkaa, Ilves johti kamppailua jo maalein 0-3. JYP-maalilla aloittanut Joni Myllykoski ei ehtinyt juurikaan koskea kiekkoon, sillä torjuntamerkintöjä miehelle ei kertynyt. Hurrikaaniryhmä kokosi kuitenkin rivinsä upeasti ja nousi ansaittuun voittoon maalein 4-3 (1-3,2-0,1-0).

Avauserää oli takana vasta minuutti ja yksi sekunti, kun Ilves-kapteeni Pasi Määttänen hiljensi Hippoksen ensimmäistä kertaa. Ajassa 04.00 Määttänen iski jo illan toisen maalinsa ja aiheutti jo melkomoisia ihmetyksen huokauksia katsomon puolella. Viimeistään ajassa 05:01, kun Mark Lee oli iskenyt taululle lukemat 0-3, heräsi JYP unestaan. Umpisurkean alun pelille saanut Joni Myllykoski vaihdettiin maalilta "ei yhtään" -torjuntaa torjuneena ja tilalle luisteli kevään 2009 sankareista Pekka Tuokkola. JYP pääsi erässä pelaamaan tämän jälkeen kahdesti ylivoimaa ja kertaalleen alivoimalla, kunnes ajassa 16:07 nuori JYP-hyökkääjä Turo Asplund huudatti kotiyleisöä ensimmäistä kertaa latomalla taululle 1-3 -lukemat. Enempää maaleja ei erässä nähty, joten ensimmäiselle erätauolle lähdettiin Ilveksen shokkijohdossa 1-3.

Toiseen erään luisteli "erinäköinen" JYP. Rivit oli hiottu kuntoon erätauolla ja luistin kulki entiseen malliinsa. Maaleja ei vain meinannut kovasta yrityksestä huolimatta tulla, kunnes ottelun puolivälin lähestyessä ajassa 29:21 puolustaja Kalle Kaijomaa lämäsi kiekon maalinedusruuhkan takaa ohi Ilves-maalia vartioineen Miika Wiikmanin. Erän loppupuolella kova yritys tuotti uuden onnistumisen, sillä ajassa 37:58 neloskentän rouhija Filip Riska iski taululle tasalukemat. Maalin syöttäjinä kunnostautuivat Olli Sipiläinen sekä Miika Lahti.

Kolmannessa erässä kaksikko Harri Pesonen - Jonne Virtanen pääsi mylläämään vastustajan päädyssä Ilves-näkökulmasta onnettomin seurauksin. Pesonen syötti kiekon kulmasta maalin eteen nousseelle Jonne Virtaselle, joka hetken tähtäiltyään nosti kiekon vastustamattomasti maalin takayläkulmaan ja räjäytti Synergia-areenan huutoon. Päälle vielä tuuletukset ison maailman malliin hyppäämällä kädet ylhäällä päätyplekseihin ja ottamalla yleisönsä upealla tavalla. Ilves tuli erän lopun lujaa, mutta JYPin puolustus piti loppuun asti. Viimeisenä niittinä Ilves-yrityksille laittoi hanttiin JYP-maalia vartioinut Pekka Tuokkola.

JYP nousi voitollaan yhden otteluvoiton päähän välieräpaikasta, eli sijoittumista jo neljän parhaan joukkoon. Neljäs puolivälieräottelu pelataan Tampereen Hakametsän hallissa keskiviikkona 23.03.2011 klo 18.30 alkaen.

 

Tommi Meronen ( jyp.verkkotoimitus@gmail.com )