JYP

JYP - Kärpät 18.01.2011

Julkaistu 18.1.2011

Tyrmäystippoja ”Tysonin” johdolla

Synergia-areenan tiistai-ilta oli täynnä hurrikaanijuhlaa, kun JYP niittasi Kärpät maanrakoon loppulukemin 7-3 (4-2, 3-0, 0-1). Kotijoukkueen juhlituin sankari oli Antti Pihlström, joka iski kamppailussa peräti neljä maalia.

Isäntien pitäessä pohjoiselle vastustajalleen oppitunnin maalinteosta, muodostui vierasjoukkueen perisynniksi perin heikko puolustuspelaaminen. Oululaisittain kenties illan parasta antia tarjosivat Joonas Kemppaisen ja Veikko Karppisen johtamat kentälliset. Maalista huolimatta vierasjoukkueen ulkomaalaisosasto jätti itsestään perin vaisun kuvan, minkä myös hurrikaanijätti Jonne Virtanen laittoi merkille.

- Laskeskelin tuossa, että heillä on Kreps (Kamil), Rosa (Pavel) ja St. Pierre (Martin). Siihen voi muutaman miljoonan heittää, mutta enemmän minä tein maaleja kuin ne kolme yhteensä, mies hauskuutti ottelun jälkeen.

Vääntö käynnistyi JYPin osalta kotipeleistä tutulla painostuksella, jonka seurauksena keskisuomalaisyleisö repesi riemuun jo vajaan kolmen peliminuutin jälkeen syntyneen Antti Pihlströmin 1-0-osuman myötä. Jyrki Välivaara antoi hienon pystysyötön omalta puolustusalueelta ”Tysonille”, joka siirsi puolittaisen läpiajonsa päätteeksi kiekon ensimmäistä kertaa ohi oululaismaalissa pelanneen Tomi Karhusen.

Osuman jälkeen vierailijat saivat pelistä paremmin otetta ja Ilkka Mikkolan 1-1-tasoitus näkikin päivänvalon ajassa 6.38. Maalirikas erä sai jatkoa noin vartin pelaamisen jälkeen kärppälaituri Miikka Salomäen ohjatessa maalin edestä joukkueensa 2-1-vierasjohtoon.

Hurrikaanien etsikkoaika siunaantui erän loppuun, kun joukkue niittasi alle neljässä minuutissa kiekon kolmesti kärppävahti Karhusen taakse. Jonne Virtanen tasoitti lukemat 2-2:een oululaispuolustaja Nico Lehdon hienoisella avustuksella, kun puolestaan 3-2-osuma oli toistamiseen maalinteossa onnistuneen Antti Pihlströmin käsialaa. 4-2-erätaukolukemat 11 sekuntia ennen summeria laukoi Pihlström viimeistellen samalla kauden toisen kypärätemppunsa.

- Meidän kannalta ottelu käynnistyi hyvin, kun saatiin maali avauserän alkuun. Sitä seurasi Kärppien paras vaihe, mutta erän viimeisellä viisiminuuttisella saatiin vähän helpohkostikin maalit. Toinen erä oli meidän paras, jossa sitten myös ratkaistiin peli lopullisesti. Kolmannessa erässä puhallettiin jo vähän ulos, JYP-käskijä Risto Dufva niputti.

- Oltiin aavistuksen vastustajaa parempia. Loppulukemat kasvoivat vähän turhan isoksi, Dufva lisäsi.

"Näytti siltä, että kannattaa yrittää joka paikasta"

Hurrikaanikarnevaali jatkui toisella kolmanneksella samaan tahtiin, kun keskisuomalaiset latasivat kiekon kolmesti kärppärysään. Isäntien viidennen täysosuman viimeisteli Antti Pihlström, jonka illan neljäs maali nosti miehen koko liigan maalipörssin ykkössijalle. Osuma oli hurrikaanihyökkääjän kauden 23:s.

- Oma peli lähti kulkemaan heti alusta, sain siihen muutaman hyvän onnistumisen. Näytti siltä, että kannattaa yrittää joka paikasta. Jätkät pelasivat hyvin paikkoja. Ilman kavereiden apua ei yksin pysty tekemään mitään, kiitos heille. Oli hieno fiilis pelata, Pihlström sanoi.

Turo Asplund niittasi taiston puolivälissä pelivälineen jo kuudennen kerran vastustajan verkkoon ja jokunen minuutti myöhemmin hurrikaanien kultakypärä Eric Perrin muutti lukemat jo 7-2:een.

Päätöserän alku toi pikkupedoille pientä iloa Petr Tenkratin ylivoimaosuman ansiosta, mutta se oli joukkueelle siinä vaiheessa enää varsin laiha lohtu.

Maalirikkaassa illassa oltiin lähellä nähdä myös nyrkkien huojuntaa, kun Jonne Virtanen ja Kärppien Timo Helbling ehtivät pudottaa jo hanskatkin jäähän. Sveitsiläispuolustajan muutamat taka-askeleet ja ajoittain varjojen mailla pelin aikana vaeltaneen tuomarinelikon toimet estivät kuitenkin iskujenvaihdon. Varsin outo tuomio herätti kummastusta myös jyväskyläläisyleisössä - ja täysin ansaitusti.

- Näin sen niin, että siinä yritettiin keihästää Filip Riskaa. Sitä oli jatkunut jo jonkin aikaa ja halusin ottaa sen pois. Tuomarit sanoivat, että tulivat väliin kun ei heti ryhdytty tappelemaan, Virtanen kertasi.

JYPin viikko jatkuu torstaina Tampereella, jossa joukkue kohtaa tiistain kierroksella Tapparalle hävinneen Ilveksen.

 

Antti Hokkanen ( jyp.verkkotoimitus@gmail.com )