JYP - SaiPa 04.10.
Harri Pesonen ratkaisi voiton JYPille
Keskisuomalaisyleisö koki tiistai-iltana Synergia-areenalla vaiherikkaan kiekkoelämyksen, kun JYP ja SaiPa iskivät maaleja tasatahtiin. Isännät olivat menossa varsinaisella peliajalla jo voittoa kohti, mutta vieraiden onnistuessa nousemaan kolmen maalin takaa tasalukemiin, nähtiin ratkaisu vasta voittomaalikilpailussa. Harri Pesonen oli lopulta kotijoukkueen sankari ja ratkaisi voiton JYPille päätöslukemin 5-4 vl (1-1, 1-0, 2-3, 0-0).
- Vähän jäi sellainen tappion maku, vaikka voitto tulikin. Kaikki paikallaolijat näkivät, että peli oli käytännössä meillä ihan lapasessa. Ehkä luultiin 4-1-tilanteessa, että tämä on tässä. Siinä olisi vaan periaatteessa pitänyt pelata kylmän viileästi normipeliä, eikä tuijotella kelloa. Näin JYP näköjään oppii. Vaikeimman kautta, kolme maalia värkännyt Harri Pesonen summasi.
- Joukkueen esitykseen ei voi olla tyytymätön, kuin viimeisen kympin osalta. Rupesin miettimään pelin jälkeen, että olenko ikinä edes ollut mukana joukkueessa joka olisi menettänyt 4-1-johdon. Meiltä pitäisi löytyä se tylyys ja tappamisen meininki. Parhaimmillamme me ollaan kuitenkin pelattu hyvää jääkiekkoa johtoasemassa. Maltti on valttia, kun pitäisi lopussa vielä taistella voitosta, JYPin päävalmentaja Jyrki Aho totesi.
Kamppailun alkupuoliskolla edettiin päästä päähän, jonka seurauksena illan avausmaali näki päivänvalon jo kolmen peliminuutin jälkeen. SaiPa-maalilla torjuntavuorossa jatkanut 21-vuotias Andreas Bernard ei täysin onnistunut torjunnassaan ja JYP-hyökkääjä Antti Pihlström pääsi tuikkaamaan isännät 1-0-johtoon hieman helponlaisesti maalinkulmalta. Syöttöpinnat ”Tysonin” kauden toiseen osumaan merkattiin Juha-Pekka Hytöselle ja Jani Tuppuraiselle.
Vieraiden vastausta ei kuitenkaan tarvinnut kauaa odottaa, sillä vajaa minuutti tästä ja lukemat muuttuivat 1-1:een. Lappeenrantalaislaituri Tomi Leivo käänsi kiekon laidasta hienosti Ville Paalaselle, joka nousi maalintekosektorille ja tinttasi komealla vedollaan kiekon ohi JYP-vahti Joni Myllykosken ajassa 04.07. Osuma oli SaiPa-hyökkääjälle kauden ensimmäinen.
Tasaisen erän vanhetessa molempien joukkueiden otteet rauhoittuivat ja isäntien hyökkäysyritykset kilpistyivät useampaan otteeseen hyökkäyssiniviivalle, joskin se onnistui muutamaan otteeseen luomaan potentiaalisen tekopaikan Andreas Bernardin vartioimalle lappeenrantalaismaalille. SaiPalle sen sijaan jäi toiseen erään parannettavaa hyökkäyspeliinsä, sillä se ei päässyt maalistaan huolimatta hätyyttelemään Joni Myllykosken hurrikaaniveräjää kovinkaan tehokkaasti.
JYP nappaa hallintaa itselleen
SaiPa-puolustaja Per Savilahti-Naganderin ottama kaksiminuuttinen toisen erän alkuun antoi viitteitä siitä, mitä oli luvassa. Hurrikaaniylivoima pyöri erikoistilanteen aikana näyttävästi, mutta laukaukset jäivät uupumaan ja vielä tässä vaiheessa lukemat pysyivät muuttumattomina.
Taiston puolivälissä kotiyleisö pääsi kuitenkin revittelemään äänijänteitään, kun Harri Pesonen käytti SaiPan vaihtovirheen hyväkseen ja iski komealla yläpesävedollaan joukkueensa 2-1-johtoon Sami Vatasen esityöstä.
JYPin hyvä ote pelistä jatkui taukovihellykseen saakka, eikä se antanut SaiPalle missään vaiheessa erää kunnon mahdollisuuksia nousta pelissä rinnalle. Lähemmäksi maalia vierasleiristä pääsi Ville Paalanen, jonka komea ilmaveiviyritys jäi kuitenkin hivenen jopa onnekkaastikin jyväskyläläispuolustuksen haltuun.
Hurrikaaninutut pääsivät aloittamaan päätöserän kahden miehen ylivoimalla Brian Salcidon ja Per Savilahti-Naganderin seuratessa erän avaushetkiä jäähyaitiosta. Isännät käyttivät erikoistilanteen hyväkseen lopulta 5-4-ylivoimalla pelatessaan, kun hurrikaanikippari Juha-Pekka Hytönen siirsi lappeenrantalaispuolustaja Jarno Lippojoen estelyistä huolimatta Sami Vatasen laukoman irtokiekon SaiPa-verkkoon ajassa 41.44.
Tästä kului vain hetki ja tilanne taululla muuttui jo 4-1:een. Harri Pesonen ja Eric Perrin pelasivat hyökkäyspäässä hyvin yhteen ja lopulta ”Pessi” sai kunnian viimeistellä illan toisen täysosumansa vierasrysään vasemman puolen b-pisteeltä lähteneellä kudillaan.
SaiPan kova taistelu palkitaan
SaiPa-rivistöön lohtua toi ajassa 49.04 syntynyt Jesse Saarisen ylivoimaonnistuminen, joka kuittasi Sami Vatasen omalla maalilla sattuneen kiekonmenetyksen muuttaen tilanteen 4-2:een. Lisää iloa vierasjoukkueelle tuli ajassa 54.41, kun se onnistui nousemaan jo maalin päähän Arto Laatikaisen kampitusjäähyn aikana. SaiPa-hyökkääjä Jesse Mankinen kurvasi JYP-maalille ja siirsi irtokiekon Olli Malmivaaran estelyistä huolimatta hurrikaanipesään Brian Salcidon ja Jesse Saarisen syötöistä.
Päätösminuutit tarjosivat vielä toimintaa koko rahan edestä. SaiPa oli käyttänyt jo aikalisänsä, joten se antoi pelaajille lepoaikaa vaihtamalla Jere Myllyniemen tolppien väliin loppuhetkillä. Tämä tuotti lopulta myös tulosta, kun Jesse Mankinen toi lappeenrantalaisvieraat ottelussa 4-4-tasalukemiin ajassa 59.35 SaiPan pelatessa ilman maalivahtia.
Tapahtumarikkaan illan huipennus nähtiin lopulta voittomaalikilpailussa, jossa ratkaisijaksi nousi ainoana maalinteossa onnistunut – ja hyvän iltapuhteen tehnyt - JYP-hyökkääjä Harri Pesonen. Vaikka kamppailu jättikin jälkeensä hivenen karvaan jälkimaun, jatkaa Jyrki Aho miehistöineen voittojen tiellä 5-4-voiton ansiosta.
- Ottelu kulminoitui kolmanteen erään. Avauserässä meidän pelaaminen ei ehkä ollut ihan parasta mahdollista, mutta toisessa erässä kyettiin luomaan jo maalintekopaikkoja ja saatiin siihen jo pikkaisen enemmän draivia päälle. Kolmas erä alkoi meidän hallinnalla ja mentiin siinä johtoon, mutta sitten tuli halpa kommunikaatiovirhe jota seurasi 4-2-maali, JYPin vastuuluotsi Jyrki Aho tiivisti.
- Saatiin sen jälkeen muutamia jäähyjä, joista en täysin ole samaa mieltä tuomareiden kanssa. Tietenkin pitää myös itse pystyä kontrolloimaan ne tilanteet, ettei tarvitse jäähyjä lopussa ottaa. Vastustajalle täytyy nostaa hattua siitä, että he uskoivat ja taistelivat loppuun saakka, Aho päätti.
JYPin kausi jatkuu seuraavan kerran lauantaina 8. lokakuuta, kun se saa kotijäälle vastaansa Oulun Kärpät.
Antti Hokkanen ( jyp.verkkotoimitus@gmail.com )



