JYP

KalPa - JYP 29.11.

Julkaistu 29.11.2011

Kuopion KalPa nappasi jo kauden kolmannen voittonsa rakkaalta viholliseltaan. Hurrikaaneille maalinteko oli edelleen tuskaista, joten kolme pistettä jäi Kuopioon lukemin 2-1 (0-0, 1-1, 1-0).

JYP ja KalPa olivat todennäköisesti sopineet ennen tiistai-illan kamppailua että vain hienot maalit lasketaan. Toisaalta voi ajatella niinkin, että kummankin joukkueen tiivistä alakertaa ei pystynyt ohittamaan kuin hienolla pelillä. Se tuli selväksi jo avauserässä, kun sekä KalPa-vahti Mikko Koskisen, että JYP-vahti Joni Myllykosken ei tarvinnut venyä perustorjuntoja kummoisimpiin suorituksiin.

Paras paikka nähtiinkin vasta aivan erän lopulla ja vielä rangaistuslaukauksesta, kun JYP-pakki Sami Vatasta rikottiin takaapäin läpiajotilanteessa. Vatasen rankkari jäi kuitenkin hieman ponnettomaksi, joten erätauolle poistuttiin maalittomassa tasatilanteessa.


Kakkoserässä maalihanat auki

 

Avausmaalia saatiin odottaa aina yli ottelun jälkimmäiselle puoliskolle asti, mutta kannatti odottaa, sillä sen verran näyttävästi hurrikaanipaidat kiekon reppuun laittoivat. Heti hyökkäyspään aloituksen jälkeen hyökkääjä Jonne Virtanen ja puolustaja Kalle Koskinen vaihtoivat paikkaa, Koskinen pelasi kiekon kulmasta viivalle Virtaselle, joka puolestaan jatkoi pelivälineen Vataselle, joka hassutti kahville molemmat KalPa-puolustajat ja laukoi vielä kiekon komeasti takakulmaan. Näin "Vadu" paikkasi avauserän missatun rankkarin.

Vain hetkeä myöhemmin JYPin Turo Asplund oli näyttävän nousunsa päätteeksi viemässä joukkuettaan jo kahden maalin johtoon, mutta KalPa-kassari Koskinen veti pidemmän korren. Eikä tästäkään ehtinyt kauaa kulua, kun kotijoukkueen Jukka Hentunen tarjoili todella upealla syötöllä kumilaatan Adam Mashurille, joka ei jättänyt avopaikkaa käyttämättä: B-pisteen kaarelta lähtenyt ranneveto viuhui ohi Myllykosken ja lukemat olivat tasan.

 

Arto Laatikainen palasi JYP- kokoonpanon.

 

Päätöserässä nähtiin lopulta vain yksi osuma, mutta kuten pelin kaavaan kuului, sitäkin näyttävämpi. 22-vuotiasta KalPa-hyökkääjä Jaakko Rissasta ei kovin hyvin Kuopion ulkopuolella tunneta, mutta tiistai-illan jälkeen nimi jää varmasti monien mieleen. Kuopiolaiskasvatti lähti kiekon kanssa oman vaihtoaition edestä ja hassutti koko JYP-alakerran, eikä maalinsuulla Myllykoskikaan voinut kuin ihmetellä, kuka on tämä kuopiolainen hurjapää. Kierroksen komein osuma jäi lopulta illan viimeiseksi, vaikka viime minuuteilla vierailijat hakivatkin tasoitusta ilman maalivahtia.

JYP-puolustaja Arto Laatikainen palasi hurrikaaninuttuun yli kuukauden poissaolon jälkeen. Mies oli jäällä ratkaisumaalin aikaan, mutta muuten pelasi olosuhteisiin nähden kohtalaisen hyvin, eikä miehellä ollut pahaa sanottavaa joukkueenkaan esityksestä.

- Kokonaisuudessaan meidän peli oli ihan mallikasta tänään, mutta ainoa mikä puuttui, oli viimeinen silaus maalipaikoissa.

- Oma peli meni ihan hyvällä fiiliksellä, mutta tietysti menee aikansa että pääsee kunnon pelirytmiin. Päivä kerrallaan mennään eteenpäin ja tehdään hommia, "Lada" kommentoi Radio Jyväskylän haastattelussa.

Seuraavaa JYPin kamppailua ei juurikaan tarvitse erikseen markkinoida, sillä tulevana perjantaina Risto Dufva tekee paluun Hippokselle Tapparan peräsimessä. Jos ei muuta, niin ottelun lehdistötilaisuus tulee olemaan hyvin mielenkiintoinen.

Julius Termas ( jyp.verkkotoimitus@gmail.com )