JYP - HIFK 13.01.
JYP kohtasi kolmannen kerran tällä kaudella HIFK:n, kun joukkueet iskivät yhteen Synergia-areenan perjantai-illassa. Vauhdikkaan ja viihdyttävän kuusikymmenminuuttisen jälkeen hurrikaanilauma poistui kaukalosta voittajana lukemin 5-2 (1-1, 0-1, 4-0) katkaisten samalla helsinkiläisten kolmen ottelun voittoputken. Kaksia maalia tililleen merkkauttivat Ossi Louhivaara ja Jani Tuppurainen.
- Varmasti tarjottiin kumpikin joukkue hieno jääkiekkoilta jyväskyläläiselle yleisölle. Oli monenlaisia tapahtumia. Pelinhallinta vaihteli, kuten se kahden hyvän joukkueen välisessä pelissä vaihtelee. Ei päästy ihan alussa parhaaseemme, vaan jäätiin vähän katselemaan mitä tapahtuu. Sen jälkeen oikeastaan saatiin ensimmäisen erän loppupuolella erittäin hyvä peli aikaiseksi, kommentoi taiston tauottua JYP-käskijä Jyrki Aho.
- Erinomaiset kaksi erää pelattiin tänään. Juuri niin kuin haluttiin suunnitelman mukaan. Kolmannen erän alussa meidän nuorisokentälle tuli muutama pieni nukahtaminen ja kummastakin kolahti. Vielä ei maltti, tylyys ja keskittyminen riittänyt. Sen jälkeen peli lähti pois. Mutta kaksi erää oli hyvä meininki ja me ollaan oikealla tiellä. Onneksi olkoon JYPille, kommentoi HIFK:n päävalmentaja Petri Matikainen.
Kolme kertaa viikon sisään toisensa kohtaavat JYP ja HIFK aloittivat ensimmäisen kohtaamisensa vauhdikkaasti. Runsasmaalisen taiston ensimmäisen osuman iski Mikael Granlund ajassa 3:40. HIFK pääsi vastahyökkäykseen, jossa kaksikko Micke Åsten – Mikael Granlund pelaavat hurrikaaniveskari Riku Heleniuksen ulos maaliltaan. Näin Granlundilla oli helppo työ tuikata pelivälinen tyhjään maaliin. Itselleen syöttöpisteet nappasivat Åsten ja Mikko Kurvinen. Maali oli Granlundille kauden seitsemästoista.
Vain hetki tästä myöhemmin pääsivät isännät myllyttämään kahden miehen ylivoimaa, kun petopaitojen Daniel Fernholm ja Mikko Kousa passitettiin peräjälkeen rangaistusaitioon. Ossi Louhivaara pääsi pysäyttämään pelikellon ajassa 6:21, kun kotkalaislähtöinen laituri tälläsi b-pisteen kaarelta kiekon ohi HIFK-vahti Dennis Endrasin.
Enempää osumia ei erässä nähty, vaikka punamustavalkoisilla olisikin ollut useampiakin paikkoja siirtyä suuremmissa lukemissa erätauolle.
Ossi Louhivaara osui HIFK:ta vastaan kahdesti. Miehen maalisarake näyttää nyt lukemaa 12.
”Yksi lipsus ei meitä kaada”
Tultaessa toiselle kolmannekselle, oli selkeästi havaittavissa osan avauserän intensiteetistä ja vauhdikkuudesta jääneen pukukoppiin. Petri Matikaisen suojatit saivat paremman otteen peliin luoden laadukkaampia maalintekopaikkoja kuin jyväskyläläiset. Erän ainokaisesta häkistä vastasi Stadin kingien kolmosketjun sentteri Siim Liivik, joka pienellä JYP-molari Heleniuksen avustuksella laittoi pikkumustan alivoimalla sisään.
- Toinen erä oli meiltä selkeästi heikompi ja siihen on totta kai syynsä. Se mikä osoittaa joukkueelta oikeanlaista panosta ja oikeanlaista järjen, raivon ja tunteen hallintaa ja halua oli nimenomaan tuo mitä erätauolla (toisella) tapahtui. Tultiin sillä meiningillä, että yksi lipsus ei meitä tänään kaada. Osoitettiin olevamme joukkue isolla J:llä, kertoi Aho.
Isännät saapuivat päätöserään raivolla, jota keskisuomalaisryhmitys esitti jo avauskolmanneksella. Sen sai tuta myös vierasmiehistö, jolla oli ajoittain suuriakin vaikeuksia pidellä hurrikaanijengiä aisoissa. . Vain reilun kahden minuutin pelin jälkeen JYP-kolossi Jonne Virtanen tehtaili pelin 2-2-tasoitusmaalin Mikko Viitasen ja Jari Jääskeläisen syötöistä.
- JYP tietysti nosti karvausta. Silloin täytyy vaan päästä alta pois ja pelata tylysti tilanteet. Muutama lapsus tuli, mutta ei se nyt maailmaa kaada. Niistä opitaan ja tällaista tämä on. Kyllä meillä voimaa siinä oli. Päätöshetkillä otettiin jäähy ja siinä meidän tuleminen vähän loppui. Tänään oli tällaista, mutta mennään eteenpäin, kuvaili Matikainen omiensa esitystä.
- Kaverin veskari pelasi tosi hyvin. En tiedä mistä se tuli tilanteeseen, mutta hän ehti siihenkin vielä mukaan. Jos se olisi ollut onnistunut kuti niin voi olla, että hän olisi ottanut sen kiinnikin vielä. Se oli semmonen ujutus, totesi Virtanen vaatimattomasti onnistumisestaan.
Seuraavan kerran Hippoksen yleisö pääsi riemuitsemaan omiensa onnistumisesta vajaat kymmenen minuuttia edellisestä, kun Jani Tuppurainen pääsi nousemaan kiekon kanssa maalintekosektorille Eric Perrinin syötöstä ja merkkautti ottelun voittomaalin nimiinsä.

Jani Tuppuraisen tehot illan ottelussa 2+0.
Viimeisellä minuutilla keskisuomalaiset pääsivät vielä laittamaan kahdesti kiekon tyhjiin. Osumista vastasivat kahden maalin miehet Jani Tuppurainen ja Ossi Louhivaara.
JYPin matka jatkuu huomenna Hämeenlinnaan, missä taistelu sarjapisteistä jatkuu HPK:ta vastaan. Ottelu käynnistyy klo 17.




