JYPille makea voitto kotikaukalossa

JYP nousi makoisaan voittoon Lahden Pelicansista torstaina. Loppulukemat kirjattiin Hurrikaanin hyväksi voittolaukauskisan jälkeen maalein 2-1. Varsinaisella peliajalla JYPin tasoituksesta vastasi Sami Niku. Rankkareissa kiekon löi reppuun Joonas Nättinen.

Torstai-iltana Synergia-areenalla kohtasivat kaksi erittäin tiivistä viisikkopeliä pelaavat joukkueet. Kaksi ensimmäistä erää tahkottiin ilman maaleja. Todelliset maalipaikat olivat vähissä. Avauserässä Sami Niku oli lähellä maalia, mutta Pelicans-vahti Janne Juvonen selvitti tilanteen.

– Mitään ei saanut tänään ilmaiseksi. Tiedettiin, että vastaan tulee hyvässä iskussa oleva joukkue. Sitten se vielä nähtiinkin. Tämä oli valmentajan näkökulmasta todella laadukas peli, JYP-luotsi Marko Virtanen summasi.

Päätöserässä Pelicans karkasi johtoon, kun Roope Elimäki pääsi tinttaamaan lähietäisyydeltä kiekon ohi Markus Ruusun. Johto ei kuitenkaan pitänyt pitkään, kun vain vajaan minuutin päästä Niku tälläsi hurjalla lämärillä pelin tasoihin. Tasoituksen jälkeen Hurrikaani myrskysi vahvasti lahtelaisten päädyssä, mutta lisämaaleja ei nähty. Lähimpänä oli kapteeni Juha-Pekka Hytönen, joka laukoi kuitenkin läpiajosta rystyllä ohi maalin.

Lopulta edessä häämötti jatkoaika, joka ei tuonut ratkaisua. Rankkarikisassa JYPin sankareiksi nousivat ainoa onnistuja Nättinen sekä komeasti torjunut Ruusu.

– Tuntuu, että pienissä asioissa mennään koko ajan oikeaan suuntaan. Ei sillä voittotyylillä ole niin väliä. Pääasia että voittoja tulee. Positiivista on, että tänään noustiin takaa voittoon, Nättinen mietiskeli ottelun jälkeen.

– Ihan hyvät tunnelmat jäi pelistä. Ei ihan hirveästi ollut töitä tänään. Tosi tiukka ja laadukas peli. Pelicans pelasi todella kovaa ja tuli vahvasti maalille, Ruusu puolestaan totesi.

Ruusu on aloittanut Liigassa vahvasti. Takana on vasta kaksi ottelua, joista on tilillä kaksi voittoa rankkareiden jälkeen.

– Hommia on tehty paljon. Tämä on siitä pieni palkinto. Täytyy kuitenkin kehittyä vielä esimerkiksi mailapelin suhteen ja kovuutta pitää saada maalille. Mennään peli, päivä ja kiekko kerrallaan eteenpäin, nuorukainen sanaili.

Päävalmentaja Virtanen kertoi sairastuvalta ikäviä uutisia.

– Louhivaaran ja Löfmanin osalta puhutaan kuukausista. ”Opa” loukkaantui harmillisesti viimeisessä vaihdossa Ruotsissa. Vaakanaisen ja Kuukan osalta mennään päivä kerrallaan. He ovat jo aloittanut harjoittelun.

Mutta jos sitä positiivista hakee voiton lisäksi, niin voittotyyli ei ole JYPille viime kausilta aivan perinteisin. Nyt tilille kilahti jo toinen voitto Liigassa rankkareissa peräjälkeen. Tiukka treeni on tuonut tulosta siltäkin osalta.

– Kyllä me joka viikko rankkareita vedetään. Pitää niitä treenata, kun aina on ylimääräinen piste tarjolla, myös Mikkelissä rankkareissa viime viikonloppuna onnistunut Nättinen paalutti.

Hurrikaanikausi jatkuu lauantaina Porissa Ässiä vastaan. Seuraava kotipeli on edessä ensi tiistaina, kun Synergia-areenalle saapuu Rauman Lukko. Liput taisteluun voit käydä ostamassa TÄÄLTÄ.