JYPille täysi pistepotti Lukosta

JYP nappasi täyden pistepotin tiistai-iltana, kun Rauman Lukko kellistyi Synergia-areenalla osumin 5-3 (3-1, 1-2, 1-0. JYPin maalitykkinä kunnostautui kahdella osumallaan Valtteri Hotakainen.

Avauserässä JYP sai ison hurrikaanivaihteen silmään. Ottelun avausmaalista vastasi Niklas Friman, joka tälläsi maalin kulmalta JYP-uransa ensimmäisen osuman Antti Suomelan huikeasta esityöstä. Lukko tasoitti erän loppupuolella Joonas Niemelän toimesta, mutta JYP siirtyi jälleen johtoon vain 19 sekuntia edellisestä. Tällä kertaa JYP-uran avausmaalin laukoi komealla one-timerilla Robert Rooba.

– Hieno voitto. Uskottiin omaan tekemiseen. Eka erä oli meiltä hyvä, mutta toisessa erässä oltiin vähän vaikeuksissa. Ratkaistiin kuitenkin erän lopussa ylivoimalla ja käännettiin peli meille, Rooba summaili.

– Eka maali JYPin paidassa tuntuu tosi hyvältä. Aika upea tunne!

Eikä avauserä ollut vielä taputeltu, sillä Valtteri Hotakainen viimeisteli ehkä kauden upeimman yksilösuorituksen ajasssa 18.40. Hotakainen käytti Lukko-puolustaja Sameli Ventelää pujottelukeppinään, vivutti kiekon pakin jaloista ja kiersi ohi. Suoritus päättyi komeaan ylänurkkakutiin. Apina karisi kauden avausosuman myötä selästä.

– Kolmen pisteet voitot olleet aika tiukassa tällä kaudella. Hieno duuni joukkueelta. Hyvältä tuntui onnistua. Se varmaan näkyi kaikille, Hotakainen myhäili.

Toisessa erässä Lukko hiipi rinnalle Eetu Koivistoisen ja Aaro Vidgrenin maaleilla. Erän loppuun Tuomas Pihlman kuitenkin iski voittomaalin paraatipaikaltaan. ”Pile” sai kiekon ylivoimalla pisteiden väliin, eikä mies erehtynyt. Päätöserässä JYP puolusti hyvin ja loppulukeamt tyhjiin viimeisteli Hotakainen.

– Ensimmäinen erä oli meiltä hyvä. Siinä oltiin vahvoja. Saatiin tärkeitä onnistumisia, kun Friman, Hotakainen ja Rooba rikkoivat kuparisen tämän kauden osalta. Positiivista myös se, että pidettiin peli kasassa päätöserässä, päävalmentaja Marko Virtanen totesi.

Ottelun ensimmäisellä erätauolla koettiin ikävä tilanne, kun katsojaa elvytettiin hallin b-puolen yläosassa yli 15 minuuttia. Pelin jatkamisesta on käyty sosiaalisessa mediassa vilkasta keskustelua. Ottelua kuitenkin jatkettiin monen eri tahon yhteisellä päätöksellä.

-JYP ei halua itse tilannetta sen enempää kommentoida. Jos ottelutapahtumassa tapahtuu sairaskohtaus, niin seuran kaikkein tärkeimpänä tehtävänä on turvata pelastustoimet viranomaisten kanssa. Ottelun jatkamisesta päätöksen tekivät otteluorganisaatio JYP Jyväskylä Oy, otteluvalvoja Erkki Jaala, molemmat joukkueet, asianosaiset sekä Liigan Arto I. Järvelä, JYPin myynti- ja markkinointipäällikkö Jari Lindström korosti.

– Eri tahojen yhteisellä päätöksellä ottelutapahtuma päätettiin viedä loppuun saakka. Tämän enempää JYP ei halua asiaa kommentoida, Lindström jatkoi.

JYPin kausi jatkuu perjantaina kotiottelulla, kun vastaan asettuu KooKoo. Liput perjantai-illan kiekkohuumaan voit ostaa TÄSTÄ LINKISTÄ.