JYPillä haarukassa yhdeksän pisteen viikko

JYPillä on edessään perjantaina viikon toinen kotiottelu. Tiistain surullisessa Lukko-ottelussa JYP kairasi lopulta kolmen pisteen voiton maalein 5-3. Nyt haarukassa on yhdeksän pisteen viikko. Se edellyttää perjantaina KooKoon kaatamista kotipubissa ja lauantaina Ilveksen lyömistä Tampereella.

KooKoon kausi on alkanut alavireisesti. Ennen tiistaita kouvolalaisilla oli allaan peräti kuusi perättäistä tappiota. Tiistaina hanat kuitenkin aukesivat, kun KooKoo murkasi kotijäällä Ilveksen osumin 5-1. KooKoo saapuu varmasti Jyväskylään hyvällä itseluottamuksella varustettuna.

– KooKoon kausi on alkanut vähän alavireisesti. Heillä on kuitenkin paljon kovia pelimiehiä kuten esimerkiksi Juha-Pekka Haataja. Hän on aivan eliittiä tässä liigassa. Meidän on oltava tosi valmiita peliin, Mikko Salmio huomauttaa.

Hyvässä iskussa on kuitenkin myös Hurrikaani. Peli on pikku hiljaa loksahtanut paremmin ja paremmin uomiinsa lukuisista loukkaantumisista huolimatta. Tärkeää oli myös tiistaina isot apinan karistamiset selästä, kun kauden avausmaalit merkittiin Valtteri Hotakaiselle, Robert Rooballe ja Niklas Frimanille.

Myös kolmannet erät ovat olleet alkukaudesta tervanjuontia JYPille. Tiistaina rikkoontui myös tämä taika.

– Vaikea löytää yksittäistä syytä, miksi kolmoserissä ei olla onnistuttu. Ehkä siitä jokin peikko oli kasvanut. Tänään saatiin kuitenkin kaikki peikot hakattua pois, Hotakainen herkutteli Lukko-pelin jälkeen.

Liigakausi on kiihkeimmillään ja pelejä tulee tiuhaan tahtiin. Palautumisen kanssa on oltava huolellinen.

– Kovaa jaksoa mennään. Paljon on pelejä. Ei tätä kuitenkaan kukaan treenin takia tee. Pelit on niitä mistä nautitaan. Nyt saatiin kolmen pisteen voitto ja perjantaina uusi hullunmylly pystyyn, Hotakainen sanoi.

– Ravinto ja uni sekä kaikki palautuminen on tärkeää. Oheisjutut merkitsee isoa roolia tälläisessä ottelurumbassa. Voiton jälkeen on kiva jatkaa viikkoa, Friman puolestaan muistutti.

JYP lähteen kaatamaan Kouvolan kiekkoylpeyttä täsmälleen samalla kokoonpanolla kuin tiistaina. Nimetyssä ykkösvitjassa Juha-Pekka Hytösen rinnalla hyökkäävät Janne Tavi sekä Jerry Turkulainen. Kakkosketjussa Arttu Likola saa vyölleen toisen liigapelinsä. Likolan kanssa pelaavat Mikko Salmio sekä sentteri Henri Kanninen.

Tiistain Lukko-pelissä Antti Suomelan johtama ketju oli kovassa tikissä. Suomela alusti itse kaksi näyttävää maalia ja Robert Rooba tälläsi JYP-uransa avausosuman. Ketjua täydentää ikiliikkuja Jani Tuppurainen.

Myös puolustajaparit ovat samassa koostumuksessa kuin tiistaina. Samoin maalilla jatkaa Pekka Tuokkola ja luukkua availee Markus Ruusu.

Liput syysloman huipennukseen voit ostaa TÄSTÄ LINKISTÄ.

JYP kohtaa KooKoon seuraavalla kokoonpanolla:

1: Jerry Turkulainen – Juha-Pekka Hytönen – Janne Tavi

Sami Niku – Juha Uotila

2: Mikko Salmio – Henri Kanninen – Arttu Likola

Urho Vaakanainen – Nolan Yonkman

3: Jani Tuppurainen – Antti Suomela – Robert Rooba

Mikko Kalteva – Juuso Vainio

4: Janne Kolehmainen – Valtteri Hotakainen – Tuomas Pihlman

Niklas Friman

Maalissa: Pekka Tuokkola (Markus Ruusu)