JYP ylivoimaiseen voittoon – Pelicans jäi jalkoihin

JYP nappasi jo viidennen perättäisen kolmen pisteen voittonsa keskiviikkoiltana kotihallissa Synergialla, kun Lahden Pelicans kaatui maalein 4-0 (0-0, 3-0, 1-0).

Ottelun ensimmäisen puoliskon JYP oli hieman ihmeissään Pelicansin viivelähtöjen ja pitkien avausten kanssa. Pikku hiljaa peli kuitenkin parani ja lopulta Hurrikaani marssi selvään voittoon.

– Ei yhtään samanlainen peli kuin viimeksi täällä. Pelin rytmi oli ihan erilainen. Piti olla todella kärsivällinen tänään. Aluksi ei varsinkaan nuori kaarti sitä ollut. Sitten peli parani pikku hiljaa. Saatiin maalit ja se ohjasi tekemistä, JYPin päävalmentaja Marko Virtanen summasi.

JYP pisti ottelun pakettiin toisessa erässä vajaassa neljässä minuutissa. Kevään lapsi Jani Tuppurainen aloitti maalijuhlat ajassa 30.43. Hieno riisto, nousu maalille ja kiekko maalin kattoon. Vain reilun minuutin päästä oli kapteeni Juha-Pekka Hytösen vuoro onnistua. Jiipee teki Antti Suomelan bravuurin eli laittoi kiekon miinuskulmasta kimmokkeella sisään.

Hurrikaanin maalitalkoot päätti ylivoimalla Janne Tavi, joka pääsi lyömään keskeltä limpun rysään komean kuvion päätteeksi.

Loppu peli oli silkkaa kosmetiikkaa. Pelicansin selkäranka rusahti poikki ja JYPin oli helppo rallatella tyylipuhtaaseen voittoon. Päätöserässä vieraat pääsivät vielä kahdesti ylivoimalle, mutta Hurrikaanin alivoima oli rautaa.

JYPin 4-0-voittolukemat viimeisteli päätöserässä Joonas Nättinen kultakypärä Suomelan komeasta syötöstä.

Loukkaantumiset ovat nostaneet JYPin kokoonpanoon jälleen ”uusia nimiä” Akatemian puolelta. Pelicans-ottelussa vastuusta kiitti varsinkin Micke Saari, joka tehoili pisteet 0+2.

– Erittäin hyvä peli. Alku oli vähän vaikea. Hyvin taisteltiin ja parannettiin. Saatiin hieno voitto. Aika erikoinen oli Pelicansin tyyli pelata. Ei annettu sen häiritä. Ratkottiin omista tonteista peli, Saari totesi.

– Erittäin siistiä oli pelata. Sain pelata upeassa kentässä. Ei voisi olla parempaa paikkaa pelata ja sain vielä tulosta tehtyä. Alkaa omakin peli kulkea vähitellen. Alkukaudesta oli vähän tahmeaa. Työnteon kautta tulee tulosta, Saari jatkoi.

JYP on noussut huimaan liitoon vaikean syksyn jälkeen. Viimeisestä kymmenestä pelistä joukkue on niittänyt peräti yhdeksän voittoa. Se on palkittu tässä vaiheessa sarjataulukon viidennellä tilalla. Tuppurainen löysi nousukunnon taustalta yllättävän syyn.

– Pikkujoulut pitäisi vissiin pitää useammin tai ainakin aikaisemmin. Niiden jälkeen on peli kulkenut. Viitaniemessä silloin höntsättiin ja saatiin rentoutta peliin, Tuppurainen naureskeli.

– Ei vaan. Onhan se niin, että onnistumiset tuovat rentoutta ja ruokkivat itseluottamusta. Ehkä myös turhaan kasattiin itsellemme paineita. Myös itsellä on peli vapautunut. Taidan olla kevään lapsi, ”Allu” jatkoi myhäillen.

Hurrikaanikausi jatkuu lauantaina Jukureiden vieraana. Voittoputkesta huolimatta on jalat pidettävä tiukasti maan kamaralla.

– Annetaan vaan mennä samaa rataa. Joka ilta pitää muistaa tehdä kovasti hommia ja nöyränä on pysyttävä. Joka jengi haluaa voittaa joka ilta, joten valmistautumisen pitää olla aina timanttista. Kyllä sen on huomannut joukkueesta, että nyt on keskittyminen ollut oikeissa asioissa, Tuppurainen valottaa.

Kotihallissa JYP pelaa seuraavan kerran perjantaina 27. tammikuuta. Osta lippusi Synergia-areenan huumaan TÄSTÄ LINKISTÄ!