Suomela maajoukkuekutsusta: Ei oikein voinut uskoa todeksi!

Antti Suomela on noussut Synergia-areenan suosikkien joukkoon tulokaskaudellaan JYPissä.

Espoolaistaustainen Suomela on takonut 47 peliin pisteet 20+16=36 jotka oikeuttavat kultaiseen kypärään sekä koko Liigan pistepörssin kuudenteen tilaan.

Oivaltava, taitava ja maaliahne hyökkääjä on saanut kehityksestään ja loistavista otteistaan myös ison palkinnon. Suomela nimittäin kutsuttiin ensimmäistä kertaa urallaan maajoukkueen matkaan, kun Leijonat suuntaavat tällä viikolla Ruotsin EHT-turnaukseen.

Suomelalle maajoukkuekutsu oli unelmien täyttymys. Jokaisen pikku pojan unelma kävi toteen.

– Tosi iloiset fiilikset oli ja jopa vähän sellaiset, ettei oikein voinut uskoa asiaa todeksi. Olen pelannut kuitenkin ihan hyvin, niin tavallaan oli odotettavissa, että kutsu voi tulla, Suomela sanoo.

Suomi kohtaa torstaina Pietarissa Venäjän, jonka jälkeen matka jatkuu Göteborgiin. Lauantaina on vastassa Tshekki ja huipennuksessa sunnuntaina Ruotsi.

– Vähän on jännitystä ilmassa, mutta sellaista hyvää jännitystä. Lähdetään vetämään kolme hyvää peliä ja napsitaan joka pelistä voitot, Suomela paaluttaa

– Omana itsenä sinne on mentävä sekä pelaajana että ihmisenä. Hyvä siitä varmasti tulee, Suomela jatkaa.

JYPin pelaajista myös Joonas Nättinen on mukana Leijonissa. Nädelle EHT-turnaus on uran kolmas. Nättinen on pelannut maajoukkueessa myös kaikissa juniori-ikäluokissa.

Hurrikaanilla on myös kolmas hyökkääjä poissa tämän viikon peleistä maajoukkuekutsun vuoksi. Jerry Turkulainen pelaa niin ikään ensimmäiset maaottelunsa Nuorten Leijonien puolella Sveitsin viiden maan turnauksessa.