Hockeymamman Blogi

Tämä on blogi elämästä. Elämästä jääkiekkovarusteiden, pukukopin hajun, hallin pauhun ja maalilaulujen toisella puolen. Sieltä mihin jokainen jääkiekkoilija menee suljettuaan pukukopin oven – kotiin. Ajatuksia ja tosiasioita arjesta ammattijääkiekkoilijan vaimona. Tervetuloa lukemaan!

 

3.Fanit

Jos jääkiekkoilijalta kysytään, hän sanoisi että jääkiekko ei ole mitään ilman kannattajia. Fanit tekevät pelistä pelaamisen arvoisen. Ilman joukkueita ei olisi faneja ja ilman faneja ei olisi joukkueita. Fanit tuovat halliin fiiliksen ja tyhjässä hallissa pelaaminen on pelaajan painajainen. Yllättävän paljon tukea tulee katsomosta ja kyllä te tiedätte, se hurmoksen fiilis joka lietsoutuu ja kasvaa pelin edetessä. Ne hetket, kun katsomo elää mukana pelissä ja samanaikaisesti huokaa läheltä piti -tilanteille tai sykähtää yhtäaikaisesti turhautuneena kiekon kilahtaessa tolppaan. Kaikki ne kiihtyvästi pamppailevat sydämet ja yhteen lyövät kädet ylivoimalaulun alkaessa soimaan. Näitä tunteita ei voi ostaa. Tai siis voi – kun ostaa liput peliin.

Ilman joukkueita ei olisi faneja ja ilman faneja ei olisi joukkueita.

Kuva: Jiri Halttunen

 

Faneja on monenlaisia. He jotka ostavat hallille kausikorttinsa joka vuosi, samoille paikoille vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Istuvat tummansävyisissä kevyttoppatakeissaan ja hypistelevät nahkahanskojaan jännityksestä. He kannustavat joukkuettaan työpaikan kahvipöytäkeskusteluissa sekä tuntevat ylpeyttä voittaneesta joukkueestaan urheiluruudun maalikoostetta katsoessaan, mutta silti katsomossa ovat äänekkäästi montaa mieltä siitä, kuka pelaa hyvin – ja kuka todella huonosti. He, jotka lähtevät aina hallista pari minuuttia ennen pelin loppua, etteivät joutuisi ruuhkaan parkkipaikalla.

On heitä, jotka kannattavat väriä ja antavat sen näkyä. Ovat perillä siitä, mikä on kenenkin pelaajan lempiruoka tai minkä merkkisellä autolla he ajavat. Heitä, jotka jokaisen pelin jälkeen jaksavat antaa nyrkit ja läpyt ja odottaa viimeisenkin pelaajan tulevan kopista.

On ne pienet fanit, jotka silmät suurina katsovat pelaajia, ottavat mallia pihapeleihinsä ja saavat pontta omaan jääkiekkoharrastukseensa. He imevät kaikki vaikutteet ja matkivat pelaajien tavat puhetyylistä maalituuletuksiin.

Ja on myös he, jotka käyvät katsomassa urhoollisesti jokaisen pelin. Jotkut kiertävät sekä koti-, että vieraspelit. Siinä vasta on omistautumista joukkueelle!

Jokaisella fanilla on oma tarinansa ja olen saanut vuosien varrella kuulla niistä muutaman. Miten joukkueen kannattaminen on auttanut yli vaikeiden aikojen ja vakavan sairauden. Miten lasten harrastuksen kautta on sydän lähtenyt mukaan joukkueen kannattamiseen. Miten koko perhe on aina kannattanut ja kuinka on verenperintönä saatu intohimo jääkiekkoon ja oman joukkueen kannattamiseen.

On ne pienet fanit, jotka silmät suurina katsovat pelaajia, ottavat mallia pihapeleihinsä ja saavat pontta omaan jääkiekkoharrastukseensa. He imevät kaikki vaikutteet ja matkivat pelaajien tavat puhetyylistä maalituuletuksiin

On mukava nähdä ilon täyttämiä kasvoja, kun punamustavalkoinen kansa valuu voitetun pelin jälkeen käytäviä pitkin ulos hallista. Hymyn tuo huulilleni myös vierasjoukkueen fanien voitonhuumainen kulkue. Varsinkin, jos fanijoukko on sellainen, joka laulaa ja huutaa hyvään kannatuskulttuuriin sopivia kannustuksiaan tiukasti pelissä mukana eläen. On mukava kuulla myös heidän kannatuslaulujaan sekä nähdä miten oman joukkueen fanit vastaavat tähän.

Omiin kannustuslauseisiinihan kuuluu lähinnä; nyt nyt nyt nyt, siitä siitä siitä siitä, vedä vedä ja tietenkin uijuijuijuiiiii, mutta tottakai osaan kaikki JYPin kannustuslaulut. Tai ainakin melkein.

Voittaminen on aina mukavaa, mutta fakta on se, että joka pelissä toinen voittaa ja toinen häviää. Aina ei voida olla yksimielisiä pelin lopputuloksesta ja hyväksytyistä tai hyväksymättömistä maaleista, mutta peli on peliä. Vastajoukkueella ja heidän faneillaan on oikeus iloonsa, vaikka se omassa hallissa tuntuukin katkeralta. On osattava kunnioittaa toisten voittoa ja näin ollen myös heidän fanejaan. Yhtä tärkeää on myös kunnioittaa hävinnyttä joukkuetta sekä heidän fanejaan. Provosointi ja ilkeämielisyys on asia erikseen, eikä kaukalon ulkopuolellakaan kannata lähteä epäurheilijamaiseen käytökseen. Kaukalossakin siitä seuraa ainoastaan penaltia. Jokainen fani voi varmasti myöntää, että joskus on mennyt vähän överiksi. On tehtävä kuten pelaajat, laitettava tappio syrjään ja keskityttävä tulevaan peliin. On hyvä muistaa, että yhtä tärkeää kuin ketä kannattaa, on miten kannattaa.

Kun hallissa on ääntä ja rytmikästä kannustusta, pelaajatkin sanovat syttyvänsä peliin. Playoffit ovat kiekkoilijan parasta aikaa. Myös fanien. Silloin hallille mennään korkeilla sykkeillä ja jännitetään jo ennen kun kiekko tippuu jäähän. Kannustuksesta saa voimaa jäällä ja kyllä se pessimistisinkin katsomovalmentaja yhtyy taputukseen, kun ylivoimalla kiekko viuhuu pelaajalta toiselle vastustajan alueella ja maalin toivossa tunnelma hallissa yltyy. Playoff -aikaan pelit jatkuvat ja jatkuvat, kaivetaan kannustushuiveja kaapeista ja keskikatsomonkin kansa alkaa pukeutua pelipaitoihin. Täytyy myöntää, että olen hieman kateellinen esimerkiksi amerikkalaiselle kannatuskulttuurille. Täällä jurossa Suomenmaassa ei näytä ja kuuluta kuten lätäkön tuolla puolen, mutta siellä tosin hallilla tapahtuu paljon muutakin kuin peli ja joukkueen ympärille on rakennettu massoja halliin houkuttelevia oheistoimintoja ja tapahtumia niin ennen peliä, sen aikana, kuin sen jälkeenkin. Täällä keskitytään siihen olennaiseen – kolmeen kaksikymmenminuuttiseen ja on ihan ok, jos erätauolla ehtii jonottaa nakkimukin tai kahvin. Tosin monelle katsojalle on mielekästä se, että erätauoilla tapahtuu. Pienet Hippoliigalaiset pääsevät näyttämään kykyjään yleisön eteen ja taitoluistelijat saavat tärkeää esiintymiskokemusta. Toivotaan, että sponsoreiden ja muiden jypinmiesten frisbeenheittotarkkuuskilpailut ja muut hassuttelut saavat jatkoa tämänkin kauden playoff -aikaan.

Tällä kaudella JYPillä on myös maskotti. Tämä on ainakin pienempien fanien mieleen ja Myrsky tuo mielestäni energisen lisän hallille ja on mukava seurata tämän kaverin touhuja. Myrskyllä on myös oma fanituote. Melko coolia.

On fanitapaamisia ja tapahtumia ja somen kautta pelaajat ovat tulleet lähemmäksi fanejaan tällä mobiiliaikakaudella, jota niin kovin kiihkeästi elämme. Instassa seurataan sekä joukkueen tekemisiä että lempipelaajia. Myös pelaajat seuraavat fanejaan. Varmasti myös tykkäyksien ja seuraajien määrät sekä se, kuka seuraa ja ketä, kiinnostaa osaa molemmista. Kuitenkin on muistettava että vaikka pelaajat ovat julkisessa ammatissa, heillä on myös yksityiselämä ja viisas fani kunnioittaa tätä.

 

kuva: Jiri Halttunen

 

Kuitenkin on muistettava että vaikka pelaajat ovat julkisessa ammatissa, heillä on myös yksityiselämä ja viisas fani kunnioittaa tätä.

On varmasti haikeaa, kun lempipelaaja lähtee kauden jälkeen toisaalle pelaamaan. Moni fanittaa myös yli joukkuerajojen ja ulkomaisissa liigoissa pelaavia ex-jyppiläisiä. Ja mitä hurmosta ollaankaan saatu kokea kotiinpaluun tekevien sankareiden osalta. Tai miten jostain ulkomaalaisesta pelaajasta voi tulla niin tärkeä hahmo pikkuruisessa Jypinkylässä. Esimerkkeinä viime vuosilta Perrin, Hubacek ja viimeisimpänä Miklík.

 

kuva: Jiri Halttunen

 

Menneellä viikolla tapasin ihmisen, joka mieheni työpaikan kuullessaan katsoi minuun ja tokaisi että olet siis ihka oikea kiekkovaimo! Olin tästä spontaanista kommentista hämilläni ja miltei sanaton mutta kohteliaasti mainitsin ettei termi ole kovin mairitteleva ja koen olevani muutakin kuin mitä tämä sana antaa ymmärtää. Vaikka sitähän minä olen – jääkiekkoilijan vaimo. Olkaa tekin siis faneja mutta olkaa muutakin. Olkaa ylpeästi sitä mitä olette ja kannustakaa avoimin sydämin ja ennen kaikkea reilusti. Ollaan mieluummin puolella kuin vastaan ja kunnioitetaan toisiamme.

 

 

Jos pelaajat ovat siellä meitä varten, ollaan mekin heitä varten!

#kuudespelaaja #jyppijaijaijyppijyppijai #punamustavalkoinen #ääntähalliin #letsgojyppi

 

2.Työelämästä kiekkoilijan rinnalla

Olen kasvanut yrittäjäperheessä ja meillä on aina tehty paljon töitä. Työt on aloitettu nuorena ja siitä saatu tili käytettiin enimmäkseen omien urheiluharrastusten kuluihin. Myös mieheni tapasin työn kautta 13 vuotta sitten. Aikoinaan lähdin töihin hiipien aikaisin aamulla, etten herätä miestä ja tulin töistä kotiin toisen jo lähdettyä pelimatkalle. Menin nukkumaan ja mies vuorostaan hiipi viereen herättämättä, sillä olin lähdössä taas aikaisin töihin. Saatoimme nukkua yhdessä monta yötä ilman, että edes keskustelimme kasvotusten. Välillä tuntui, että näin häntä eniten hallilla – katsomosta.

 

Kun olimme saaneet perheenlisäystä ja koitti aika palata työelämään, olin iloinen, että sain tehdä taas töitä ja minulla oli jotain omaa mikä ei pyörinyt vain jääkiekon ja lastenhoidon ympärillä. Vaikka niin se jääkiekko vain salakavalasti hiipi ovenraoista puheenaiheeksi työpaikan kahvihetkiin ja asiakastapaamisiin. Arkisin kotipelipäivinä ajetaan töistä vauhdilla hakemaan lasta päiväkodista ja kiirehditään hallille peliin. Vaikka päivä olisi ollut rankka tai kiireinen, hallille mennään. Ei siksi että on pakko, vaan siksi että halutaan. Työpäivien kuulumiset ja tapahtumat vaihdetaan kotona sekä keskustellaan iloista, harmituksista, onnistumisista ja epäonnistumisista. Tai ainakin vaimo keskustelee, mutta on tärkeää osata myös kuunnella.

 

Kiekkoilijan puolisoina emme toivo itseämme määriteltävän ”kiekkovaimona”. Kukaan meistä ei ole pyytänyt tätä ”titteliä”. Sitä ei voi lomakkeella hakea tai toivoa, se tulee rakastumisen myötä kaupanpäällisenä. Mieti, että haet työtä CV kourassa kymmenien, ellei jopa satojen työnhakijoiden joukossa, olet alle 30 -vuotias, eikä sinulla ei ole lapsia. Työnantaja miettii, että pian olet äitiyslomalla. Jos sinulla on pieniä lapsia, työnantaja miettii, että olet paljon lasten kanssa kotona heidän sairastaessaan. Ja miten kaiken tämän lisäksi yrität työnhakutilanteessa olla vakuuttava ja työhön sitoutuva, jos miehesi pelaa jääkiekkoa ja saattaa joutua muuttamaan eri kaupunkiin tai maahan lyhyelläkin varoitusajalla. Ottaisitko sinä tämän henkilön töihin? Kiekkoilevan puolison työnantajasta on kyllä monesti hyötyäkin. Heillä on usein hyvä verkosto ja tekeville naisille löytyy aina töitä. Ja siitä puheenollen – olen tavannut monta supernaista, jotka tasapainoilevat jääkiekon, oman uran ja perhe-elämän välillä. Monet heistä ovat yrittäjiä ja rautaisia ammattilaisia omalla alallaan. Haastattelin heitä ja kokosin omien kokemuksieni lisäksi heidän ajatuksiaan aiheesta. Kiitos upeat naiset, että jaoitte tämän aiheen kanssani.

 

Seuraavaksi jotain ”uranaisten” sanoin;

 

”Ajankäyttö on taitelua, koska aikaa ei voi ostaa”

 

 

Työntekijänä ja yrittäjänä arki on erilaisia. Omassa bisneksessä olet vastuussa itse. Jos yritys ei tuota, on katsottava peiliin miksi näin on. Asennoituminen pitää olla jämäkämpi yrittäjän näkökulmasta, kun on vapaus päättää siitä, kuinka paljon teet töitä. Se on itsestä kiinni. Toisena näkökulmana se on mahdollisuuksia luova. Ei ole vietävä lapsia aamulla hoitoon ja haettava jälkeen. Työt tehdään tehokkaasti, jolloin lapsille jää aikaa. Puhelin on päivystystilassa 24/7, joten vapaapäiviä on harvoin. Silloinkin puhelin pysyy matkassa, sillä yrittäjänä on oltava aina tavoitettavissa.

 

”Käytännössä työ on kuin lapsi, jota kasvatan. Uskon että naisena on vaikeampi olla yrittäjänä, sillä perinteisesti mies tuo pöytään leivän. Usein mielletään, että kun mies sanoo jotain, on se uskottavampaa, joten uskottavuuden luominen naisena on haastavaa. Kauan on eletty murrosvaiheessa, että naisetkin tekevät töitä, mutta edelleen joutuu raivaamaan tietä, jotta voi näyttää, että on tosissaan ja tämä toimii.”

 

Puolison työajat eivät jousta. Omassa ajankäytön hallinnassa on aina parantamisen varaa, systematiikka on kaiken a ja o. Ilman jatkuvaa ennakointia arki ei pyöri. Kalenteria suunniteltaessa tulee katsottua, milloin on pelipäivä ja milloin ei, mutta aina aikataulut eivät mene yksiin. Tukiverkosto on tässä yhtälössä elintärkeä. Kuka voi auttaa ja kuinka kauan. Suunnitellaan, kuka hakee kenet, mistä ja milloin ja äitinä totutusti näitä tarkastellaan ja muistutellaan vielä myöhemmin.

 

Lapsiperheen arjen pyörittäminen on yhtä operatiivista johtamista. Varsinkin kun lapset harrastavat. Lasten harrastus- koulu- ja muut menot ovat usein vaimon vastuulla, vaikka vaimo matkustaisikin työnsä puolesta paljon. Kun lapsia on useampi, lähtöjä harrastuksiin saattaa olla useita päivässä. Tässä korostuu suunnitelmallisuus ja näkyy myös oman miehen panostus. Mies on valmis muuttamaan satunnaisesti rutiinejaan ja heräämään aikaisin lasten kanssa, vaikka yöllä on tultu pelireissusta. Tämä on arvokasta.

 

Moni vuorotyötä tekevä tai työkseen paljon matkustava vanhempi voi varmasti samaistua näihin kuvioihin.

 

 

“Tässä yhtälössä täytyy koko ajan olla yksi askel tapahtumien edellä ja luoda elämää helpottavia systeemejä. Lapsen harkkakuskaukset sovitaan muiden perheiden kanssa jo edellisellä viikolla.

Omat menot ovat ainakin minulle elintärkeitä. Aikaa omille ystäville, harrastuksille ja ihan vaan itsellekin on järjestettävä kalenteriin. Totta tosiaan, nämä täytyy siis todella merkitä kalenteriin ja suunnitella aikaa niille, jotta ne toteutuvat. Jos yksi onnellisuutta lisäävä tekijä elämässä on ystävät tai liikunta, on sen oltava yhtä tärkeä prioriteetti, kuin muutkin elämän osa-alueet. “

 

Joskus asutaan kaukana tukiverkostosta. Kun he matkustavat kylään, näkee itsekin vanhempiaan ja haluaa viettää aikaa heidän kanssaan eikä aina pyytää vain hoitamaan lapsia. (Valitettavan usein kuitenkin tapahtuu niin sanottu läpsystä vaihto ja vanhemmista näkyy vain vilahdus tullessa ja mennessä.) Tukiverkostolta tämä vaatii myös paljon joustoa ja ymmärrystä. Joskus välimatka on tunteja. Joskus välissä on maita ja meriä.

 

”Kun mies lähtee töihin, lasten päiväunilla tai illalla heidän mentyä nukkumaan, alan tekemään omia töitä. Työ kulkee mukanani ja olen onnellisessa asemassa, että sen saa otettua mukaan. Vaarana on, että marraskuussa try-out loppuu ja taas lähdetään. Muutamasta kuukaudestakin olen kuitenkin ollut iloinen. Koko ajan ollaan juuret irti maasta. Haasteita koen siitä, missä olen, miten olen, mikä olen? Halu on kova tehdä uraa, mutta miehen työ heittelee paikasta toiseen. Jos lähtö tulee, niin olen taas kotiäiti ja teen töitä silloin, kun lapset nukkuvat. Luovun käytännössä omista unelmista, kun toisella tulee työhaasteita. On oltava koko ajan valmis muutokseen.”

 

 

Kun komennus tulee ulkomaille ja puoliso on päivätyössä, tehdään yhdessä päätös, sanooko puoliso irti työnsä ja lähdetäänkö yhdessä vai eletäänkö tuleva kausi erillään. Hyvästä etenemismahdollisuuksia antavasta työstä on vaikea luopua, sillä aivan kuten jääkiekossakin – vanhan sopimuksen päättyessä on huoli, mistä seuraava sopimus löytyy tai onko paluu entiseen työhön mahdollista. Joskus toinen menee edeltä katsomaan voiko vaimo tehdä kohdemaassa omia töitään, jos työn saa otettua mukaan.

 

Useimmiten ulkomailla puolisoille ei mm. työlupa ja viisumiasioiden vuoksi töitä löydy tai jos löytyy, työajat menevät päällekkäin pelien kanssa, joten puolisot tyytyvät ulkomailla vain hoitamaan kotia, vaikkei jälkikasvua olisikaan. Se voi kuulosta helpolta mutta se vaatii paljon, sillä on oltava mm. valmis viettämään aikaa paljon itsekseen tai ilman muuta perhettä ja ystäviä, puolison tuki on pelaajalle elintärkeä.

 

”Miehen pelatessa ulkomailla näki maailmaan ja osaa arvostaa suomea ja täällä olevia puitteita. Suomeen palatessa ollaan saatu olla kotona.”

 

Kun puolisolla on työ tai hän toteuttaa loppuun opintojaan suomessa, silloin matkustetaan toisen luokse, kun voidaan vaikka välimatkat saattavatkin olla pitkät. Matkalaukku on myös allekirjoittaneella ollut aikanaan tuttu näky noin joka toinen perjantai toimiston työhuoneessa. Toisen luokse matkustetaan pitkiäkin aikoja, jotta voidaan olla yhdessä edes muutama päivä. Puolison uraa joko viedään eteenpäin erillään tai se saa odottaa.

 

”Omien unelmien tavoitteleminen on haastavaa, kun toisella on omat unelmat.”

 

Pelaajat käyvät läpi kovan koulun ja he jos ketkä osaavat ottaa iskuja vastaan. Henkisesti. Tästä on hyötyä työelämässä, kun on oltava pelisilmää ja kovuutta. Läheltä seuranneena vaimot usein osaavat hyödyntää näitä ominaisuuksia. Ja jos eivät osaa, heillä on oma koutsi kotona.

 

”Samalla olen äiti, vaimo, työminä ja oma itseni. Tässä ja nyt yrittäjänä on hyvä olla.”

”Tuki omalta mieheltä on tärkeä, kun on aina ollut tukena toiselle. Kiekko on asettanut haasteita ja vienyt tarvitun tuen silloin, kun sitä on kipeästi kaivattu, sillä puoliso ei ole saanut tulla esimerkiksi lähisukulaisen hautajaisiin ja olla läsnä surun aikana. Ihmiset ovat elämän tärkein asia eikä mitä teet. Ei se kiekon vika ole, mutta ammatti on erikoislaatuinen eikä siitä pääse tukemaan, jos kuolema yllättää lähipiirin.”

 

Yksi naisen tärkeimmistä tehtävistä on jälkikasvun kantaminen. Synnytyksessä toivot, että puoliso on mukana, joten jos ”pulla on uunissa” ja sopimus ulkomailla – on pakko mennä ulkomaille ja oltava valmis muutokseen. Jos lapsi on ensimmäinen, kaikki on uutta ja ihmeellistä ja jopa pelottavaa, sillä mm. paikallisen terveydenhuollon kanssa saattaa olla kielimuuri. Silloin on vain oltava rohkea.

 

 

”Kun lapsi syntyy ja ollaan maailmalla, siinä tehdään vähän kerrallaan omaa bisnestä eteenpäin. Suomessa se olisi helppoa.”

”Täytyy sanoa, että kyllä pelotti synnytys ulkomailla. Turvallisuuden tunne ja kielimuuri, miten homma toimii? Meillä ei ollut minkäänlaista tukiverkkoa. Vauva oli 1,5kk ikäinen, kun mies loukkaantui. Operaatio tehtiin joulun jälkeen. Ei ollut vaihtoehtoja, oli vaan jaksettava. Yöt menivät huonosti ja kaikkemme tehtiin, että mieli pysyi virkeänä. Kun päästiin kotiin, se näkyi uupumuksena ja meni pitkään, että siitä toipui.”

 

Tärkeintä on, että jokainen tekee arjessaan asioita, jotka lisäävät onnellisuutta ja pyrkii aina kehittämään itseään kohti sitä mikä on itselle tärkeää. Loppujen lopuksi jääkiekkoilijan uran pituus on ihmisen koko työikään verrattuna melko lyhyt, joten työtä ehditään vielä tehdä. Molemmat.

 

“Koneen entinen toimitusjohtaja Matti Alahuhta sanoi seminaarissa, johon osallistuin, että jokaisella ihmisellä tulee olla elämässään yksi tärkeämpi asia kuin työ. Yritän pitää tuota ohjenuoranani silloin, kun meinaan uppoutua liian syvälle työn imuun ja muistaa, että se tärkein on kuitenkin perhe. Työ on kuitenkin minulle elämäntapa ja oman hyvinvoinnin perusehto. Suhtaudun työhöni intohimoisesti ja nöyrästi. En ole enää tarpeeksi nuori tietääkseni kaikkea.”

 

1.Uusi kausi

Kun kesä on lopuillaan, alkaa valmistautuminen uuteen kauteen. Omatoiminen harjoittelu loppuu ja joukkueen yhteiset treenit alkaa. On aika tavata uusia ihmisiä ja haikeana muistella heitä, kenestä jouduttiin keväällä luopumaan. Kuinka on taas outoa istua hallilla, kun peli toisensa jälkeen viereen ei istukaan enää ne samat tytöt.

Ensimmäiset CHL-kotipelit on katsottu ja hallilla vaihdettu hymyilevät nyökkäykset, jonka jälkeen raavit päätäsi, että kenenkäs puoliso hän ehkä mahdollisesti onkaan ja mikäs sen tytön nimi oli kenet tapasinkin jo.  Muistan ensimmäisen syksyn Jyväskylässä, kun istuin hallilla enkä tuntenut yhtikäs ketään. Pelin jälkeen esittäydyttiin muutaman kanssa ja kotona yritettiin miehen kanssa tuumia, että kuka nyt olikaan kenen vaimo ja kenellä on lapsia ja kenellä ei ja kenen kanssa hän on tullut juttuun ja onko heillä puolisoita. Kenen kanssa me oikein vietettäisi aikaa? Kyllä pikkujouluihin mennessä oltiin jo kartalla ja tehty muutakin kuin katsottu kahdestaan kotona telkkaria.

 

 

Kun pojat menevät hallille, saavat he heti 25 uutta ystävää kenen kanssa viettävät päivittäin aikaa ja joista osan kanssa muotoutuu piankin läheisempiä. Meillä naisilla ystävyyssuhteiden luominen on haastavampaa, mutta ne kehittyvät nopeasti, sillä jokainen meistä voi samaistua toiseen. Jokainen ollaan samassa jamassa, samaan aikaan yksinäisiä ja tunnetaan samoja tunteita turhautumisesta onnistumisiin. Meidän ei tarvitse selittää toiselle miksi. Miksi ne pelipäivän päiväunet on niin pyhät, miksi mies ei voi muka vuorostaan valvoa vauvan kanssa öitä kauden aikana ja mitenniin ei voi olla isyyslomalla. Miksi kyttään sitä kelloa, että lapset on kotipelipäivinä kelistä riippumatta lounas syötynä ja puettuna valmiina ulos lähtöön, kun mies tulee päiväunille. Siksi, että jos omalla toiminnalla voin jotenkin edesauttaa vireystasoa kentällä illalla, se on duuni, joka on tehtävä. Yhtä tärkeät on peliin lähtiessä nyrkit ja muut, ehkä jopa taikauskoisetkin manööverit, joten kotona on oltava myös lähtöhetkellä. Muutoin saattaa myös yhdellä vaahtosammuttimen kokoisella tulla harmitus, jos ei ehdi iskälle tsemppinyrkkejä antaa.

Jokaisella on omat rutiinit mutta päämäärä on kaikilla sama – nähdä onnistumisia ja elää mukana. Omalla tavallaan.

 

 

Kun kourallinen naisia laitetaan yhteen, siitä usein syntyy eripuraa. Kun kourallinen jääkiekkoilijoiden naisia laitetaan yhteen, siitä syntyy yhteenkuuluvuutta, vahvaa yhdessäoloa ja toisten tukemista. Siinä on jotain sanoinkuvaamattoman voimakasta yhteishenkeä.

Olen reilun vuosikymmenen halleilla istumisen aikana saanut näistä naisista muutaman arvokkaan ystävän. He siirtyvät joukkueista toisiin, menevät naimisiin ja saavat lapsia. On ollut ihanaa saada olla mukana näissä elämänvaiheissa, vaikka ajoittain saatetaan olla kaukanakin toisistamme. Tämä yhtälö luo elämänmittaisia siteitä ihmisten välille. Ja ympäri käydään, yhteen tullaan. Useimmiten pelaajien vaihtaessa joukkuetta, tapahtuu myös jälleennäkemisiä.

 

Uuteen kaupunkiin tuleminen vaatii useimmiten paljon myös puolisolta. Jos sopimus tulee nopeasti tai kesken kauden, sinne on lähdettävä ja miehen kassiin pakataan yleensä se minkä jaksaa kantaa, sillä joskus asuinpaikka saattaa aluksi olla pelikaverin sohva tai hotelli. Puoliso tulee perässä epämääräisen kasan kanssa omaisuutta. Oli lapsia tai koiria tai molempia, kaikkeen sopeudutaan – madollisesti määrittelemättömäksi ajaksi. Lasten koulut ja hoitopaikat vaihtuvat siinä samassa. Elämä on matkalaukuissa eikä mikään ole niin varmaa kuin epävarma.

Meillä on ollut onni saada olla paikoillaan jo jonkin aikaa, mutta läheltä on myös seurattu heitä, jotka tulevat ja lähtevät. Joillain puolisoilla on opiskelut ja työpaikat, joiden takia asutaan sitten eri paikkakunnilla. Tai eri maissa. Itsekin sitä kokeneena voin kertoa, että kyllä se harmittaa kun ei pysty elämään mukana voitoissa ja häviöissä eikä se tunnu samalta katsoa peliä tietokoneen ruudulta pätkivällä streamilla tai netistä pelkät pelin tulokset. Jos kuitenkin ulkomaille koko perheen voimin lähdetään, saa varautua kaikkeen. Lähtee sitten itään tai länteen, kulttuurierot aiheuttaa sekä päänvaivaa että hilpeyttä. Enemmän kuitenkin päänvaivaa, jota voi myöhemmin muistella hilpeydellä.

 

 

 

 

Mutta entä he, joilla ei ole puolisoa? Noh, napanuora äitiin ainakin venyy jonkin verran mutta vaikka se arki saattaa olla huoletonta poikamieselämää, arvelen että hekin kaipaavat joskus tukea sellaiselta suunnalta, missä ei tarvitse olla cool jääkiekkojäbä jolla kaikki on aina ihan tosi okei.

 

Uusi kausi tarkoittaa jääkiekkoperheissä kalenterien synkronoimista. Onko tulevalla viikolla yhdet vai kahdet treenit, mitä pelireissuja ja turnauksia on tiedossa, minä päivinä lapset on päiväkodissa ja kerhoissa, minä iltana oli jumppa kenelläkin, milloin se anoppi olikaan tulossa kylään ja entäs se joulu? Meillä kalenteria hallinnoi alekirjoittanut – vaimo ja useimmiten iltaisin käydään läpi seuraavan päivän agenda. Elämää eletään päivä ja peli kerrallaan. Varsinkin kevätaikaan. Suunnitella voi mutta on oltava valmis suunnittelemaan uudelleen. Ja uudelleen..

Joskus johonkin väliin mahdutetaan vaimon kampaaja-aika tai hieronta. Varmat ajat aikaisin varattaville neuvoloille ja hammaslääkäriajoille on maanantai- ja keskiviikkoiltapäivät.

Jos joku kysyy mitä teillä on kahden viikon päästä lauantaina, niin useimmiten ensimmäisenä sanon, että katson onko se pelipäivä. Kaikki häät ja muut juhlat, joita juhlitaan syyskuun ja huhtikuun välissä, olen tottunut edustaman yksin. Vaikka maailman toisellapuolen. On sitä joskus ajettu ristiäisiin kummien virkaa toimittamaan toiselle puolen Suomea ja juhlien jälkeen yötä vasten takaisin kotiin. Niin vain on tehtävä.

 

 

Kotipelipäivä tarkoittaa meille naisille myös sosiaalista elämää. Ulkopaikkakuntalaisena tai ulkomaalaisena kauden aikana ei välttämättä ehdi tai ole voimia tutustua ja solmia ystävyyssuhteita hallin ulkopuolella. Aina ei peliä katsota niin intensiivisesti ja joskus ollaan ihan pihalla, että kuka sai jäähyn, miksi ja mitä täällä tapahtuu. Hallille mennään vaikka väsyttäisi tai kiukuttaisi. Ei siksi, että on pakko, vaan siksi koska halutaan. Lasten myötä täytyy myöntää etten ole enää ehtinyt katsoa ennen joka peliä kokoonpanoja tai vierasjoukkueen sijoitusta sarjataulukossa. Joskus istun jo hallilla kunnes nostan katseeni jumbolle – aa tänään pelataan tätä joukkuetta vastaan. Kevääseen päin huuma kiihtyy ja kaikki muu menee pauselle. Kynnet on syöty, pulssi hakkaa jo matkalla hallille, vierashuoneessa majailee joka toinen viikonloppu joku sukulainen, nukutaan huonosti, paikkaillaan ja teippaillaan miehen vammoja, ajoittain on kuin eläisi muistihäiriöisen kanssa, kalenterin sivuja käännellään ja salaa koneelta tiiraillaan äkkilähtöjä. Miltei jo perinteeksi muodostuneesti pojat matkaavat edestakaisin Ouluun ja pian kaikki on taas ohi. Halli on tyhjä ja koko perhe on aamuisin yhdessä aamiaispöydässä ilman kiirettä minnekään. Ihmetellään mihin se kausi taas meni ja jälleen hyvästellään ystäviä. Pelokkaana jo odotetaan seuraavan kauden alkua ja kaikkia niitä ihmisiä joita taas tavataan.

 

Uusi kausi – me ollaan niin valmiita!