Hockeymamman blogi

Tämä on blogi elämästä. Elämästä jääkiekkovarusteiden, pukukopin hajun, hallin pauhun ja maalilaulujen toisella puolen. Sieltä mihin jokainen jääkiekkoilija menee suljettuaan pukukopin oven – kotiin. Ajatuksia ja tosiasioita arjesta ammattijääkiekkoilijan vaimona. Tervetuloa lukemaan!

 

2.Työelämästä kiekkoilijan rinnalla

Olen kasvanut yrittäjäperheessä ja meillä on aina tehty paljon töitä. Työt on aloitettu nuorena ja siitä saatu tili käytettiin enimmäkseen omien urheiluharrastusten kuluihin. Myös mieheni tapasin työn kautta 13 vuotta sitten. Aikoinaan lähdin töihin hiipien aikaisin aamulla, etten herätä miestä ja tulin töistä kotiin toisen jo lähdettyä pelimatkalle. Menin nukkumaan ja mies vuorostaan hiipi viereen herättämättä, sillä olin lähdössä taas aikaisin töihin. Saatoimme nukkua yhdessä monta yötä ilman, että edes keskustelimme kasvotusten. Välillä tuntui, että näin häntä eniten hallilla – katsomosta.

 

Kun olimme saaneet perheenlisäystä ja koitti aika palata työelämään, olin iloinen, että sain tehdä taas töitä ja minulla oli jotain omaa mikä ei pyörinyt vain jääkiekon ja lastenhoidon ympärillä. Vaikka niin se jääkiekko vain salakavalasti hiipi ovenraoista puheenaiheeksi työpaikan kahvihetkiin ja asiakastapaamisiin. Arkisin kotipelipäivinä ajetaan töistä vauhdilla hakemaan lasta päiväkodista ja kiirehditään hallille peliin. Vaikka päivä olisi ollut rankka tai kiireinen, hallille mennään. Ei siksi että on pakko, vaan siksi että halutaan. Työpäivien kuulumiset ja tapahtumat vaihdetaan kotona sekä keskustellaan iloista, harmituksista, onnistumisista ja epäonnistumisista. Tai ainakin vaimo keskustelee, mutta on tärkeää osata myös kuunnella.

 

Kiekkoilijan puolisoina emme toivo itseämme määriteltävän ”kiekkovaimona”. Kukaan meistä ei ole pyytänyt tätä ”titteliä”. Sitä ei voi lomakkeella hakea tai toivoa, se tulee rakastumisen myötä kaupanpäällisenä. Mieti, että haet työtä CV kourassa kymmenien, ellei jopa satojen työnhakijoiden joukossa, olet alle 30 -vuotias, eikä sinulla ei ole lapsia. Työnantaja miettii, että pian olet äitiyslomalla. Jos sinulla on pieniä lapsia, työnantaja miettii, että olet paljon lasten kanssa kotona heidän sairastaessaan. Ja miten kaiken tämän lisäksi yrität työnhakutilanteessa olla vakuuttava ja työhön sitoutuva, jos miehesi pelaa jääkiekkoa ja saattaa joutua muuttamaan eri kaupunkiin tai maahan lyhyelläkin varoitusajalla. Ottaisitko sinä tämän henkilön töihin? Kiekkoilevan puolison työnantajasta on kyllä monesti hyötyäkin. Heillä on usein hyvä verkosto ja tekeville naisille löytyy aina töitä. Ja siitä puheenollen – olen tavannut monta supernaista, jotka tasapainoilevat jääkiekon, oman uran ja perhe-elämän välillä. Monet heistä ovat yrittäjiä ja rautaisia ammattilaisia omalla alallaan. Haastattelin heitä ja kokosin omien kokemuksieni lisäksi heidän ajatuksiaan aiheesta. Kiitos upeat naiset, että jaoitte tämän aiheen kanssani.

 

Seuraavaksi jotain ”uranaisten” sanoin;

 

”Ajankäyttö on taitelua, koska aikaa ei voi ostaa”

 

 

Työntekijänä ja yrittäjänä arki on erilaisia. Omassa bisneksessä olet vastuussa itse. Jos yritys ei tuota, on katsottava peiliin miksi näin on. Asennoituminen pitää olla jämäkämpi yrittäjän näkökulmasta, kun on vapaus päättää siitä, kuinka paljon teet töitä. Se on itsestä kiinni. Toisena näkökulmana se on mahdollisuuksia luova. Ei ole vietävä lapsia aamulla hoitoon ja haettava jälkeen. Työt tehdään tehokkaasti, jolloin lapsille jää aikaa. Puhelin on päivystystilassa 24/7, joten vapaapäiviä on harvoin. Silloinkin puhelin pysyy matkassa, sillä yrittäjänä on oltava aina tavoitettavissa.

 

”Käytännössä työ on kuin lapsi, jota kasvatan. Uskon että naisena on vaikeampi olla yrittäjänä, sillä perinteisesti mies tuo pöytään leivän. Usein mielletään, että kun mies sanoo jotain, on se uskottavampaa, joten uskottavuuden luominen naisena on haastavaa. Kauan on eletty murrosvaiheessa, että naisetkin tekevät töitä, mutta edelleen joutuu raivaamaan tietä, jotta voi näyttää, että on tosissaan ja tämä toimii.”

 

Puolison työajat eivät jousta. Omassa ajankäytön hallinnassa on aina parantamisen varaa, systematiikka on kaiken a ja o. Ilman jatkuvaa ennakointia arki ei pyöri. Kalenteria suunniteltaessa tulee katsottua, milloin on pelipäivä ja milloin ei, mutta aina aikataulut eivät mene yksiin. Tukiverkosto on tässä yhtälössä elintärkeä. Kuka voi auttaa ja kuinka kauan. Suunnitellaan, kuka hakee kenet, mistä ja milloin ja äitinä totutusti näitä tarkastellaan ja muistutellaan vielä myöhemmin.

 

Lapsiperheen arjen pyörittäminen on yhtä operatiivista johtamista. Varsinkin kun lapset harrastavat. Lasten harrastus- koulu- ja muut menot ovat usein vaimon vastuulla, vaikka vaimo matkustaisikin työnsä puolesta paljon. Kun lapsia on useampi, lähtöjä harrastuksiin saattaa olla useita päivässä. Tässä korostuu suunnitelmallisuus ja näkyy myös oman miehen panostus. Mies on valmis muuttamaan satunnaisesti rutiinejaan ja heräämään aikaisin lasten kanssa, vaikka yöllä on tultu pelireissusta. Tämä on arvokasta.

 

Moni vuorotyötä tekevä tai työkseen paljon matkustava vanhempi voi varmasti samaistua näihin kuvioihin.

 

 

“Tässä yhtälössä täytyy koko ajan olla yksi askel tapahtumien edellä ja luoda elämää helpottavia systeemejä. Lapsen harkkakuskaukset sovitaan muiden perheiden kanssa jo edellisellä viikolla.

Omat menot ovat ainakin minulle elintärkeitä. Aikaa omille ystäville, harrastuksille ja ihan vaan itsellekin on järjestettävä kalenteriin. Totta tosiaan, nämä täytyy siis todella merkitä kalenteriin ja suunnitella aikaa niille, jotta ne toteutuvat. Jos yksi onnellisuutta lisäävä tekijä elämässä on ystävät tai liikunta, on sen oltava yhtä tärkeä prioriteetti, kuin muutkin elämän osa-alueet. “

 

Joskus asutaan kaukana tukiverkostosta. Kun he matkustavat kylään, näkee itsekin vanhempiaan ja haluaa viettää aikaa heidän kanssaan eikä aina pyytää vain hoitamaan lapsia. (Valitettavan usein kuitenkin tapahtuu niin sanottu läpsystä vaihto ja vanhemmista näkyy vain vilahdus tullessa ja mennessä.) Tukiverkostolta tämä vaatii myös paljon joustoa ja ymmärrystä. Joskus välimatka on tunteja. Joskus välissä on maita ja meriä.

 

”Kun mies lähtee töihin, lasten päiväunilla tai illalla heidän mentyä nukkumaan, alan tekemään omia töitä. Työ kulkee mukanani ja olen onnellisessa asemassa, että sen saa otettua mukaan. Vaarana on, että marraskuussa try-out loppuu ja taas lähdetään. Muutamasta kuukaudestakin olen kuitenkin ollut iloinen. Koko ajan ollaan juuret irti maasta. Haasteita koen siitä, missä olen, miten olen, mikä olen? Halu on kova tehdä uraa, mutta miehen työ heittelee paikasta toiseen. Jos lähtö tulee, niin olen taas kotiäiti ja teen töitä silloin, kun lapset nukkuvat. Luovun käytännössä omista unelmista, kun toisella tulee työhaasteita. On oltava koko ajan valmis muutokseen.”

 

 

Kun komennus tulee ulkomaille ja puoliso on päivätyössä, tehdään yhdessä päätös, sanooko puoliso irti työnsä ja lähdetäänkö yhdessä vai eletäänkö tuleva kausi erillään. Hyvästä etenemismahdollisuuksia antavasta työstä on vaikea luopua, sillä aivan kuten jääkiekossakin – vanhan sopimuksen päättyessä on huoli, mistä seuraava sopimus löytyy tai onko paluu entiseen työhön mahdollista. Joskus toinen menee edeltä katsomaan voiko vaimo tehdä kohdemaassa omia töitään, jos työn saa otettua mukaan.

 

Useimmiten ulkomailla puolisoille ei mm. työlupa ja viisumiasioiden vuoksi töitä löydy tai jos löytyy, työajat menevät päällekkäin pelien kanssa, joten puolisot tyytyvät ulkomailla vain hoitamaan kotia, vaikkei jälkikasvua olisikaan. Se voi kuulosta helpolta mutta se vaatii paljon, sillä on oltava mm. valmis viettämään aikaa paljon itsekseen tai ilman muuta perhettä ja ystäviä, puolison tuki on pelaajalle elintärkeä.

 

”Miehen pelatessa ulkomailla näki maailmaan ja osaa arvostaa suomea ja täällä olevia puitteita. Suomeen palatessa ollaan saatu olla kotona.”

 

Kun puolisolla on työ tai hän toteuttaa loppuun opintojaan suomessa, silloin matkustetaan toisen luokse, kun voidaan vaikka välimatkat saattavatkin olla pitkät. Matkalaukku on myös allekirjoittaneella ollut aikanaan tuttu näky noin joka toinen perjantai toimiston työhuoneessa. Toisen luokse matkustetaan pitkiäkin aikoja, jotta voidaan olla yhdessä edes muutama päivä. Puolison uraa joko viedään eteenpäin erillään tai se saa odottaa.

 

”Omien unelmien tavoitteleminen on haastavaa, kun toisella on omat unelmat.”

 

Pelaajat käyvät läpi kovan koulun ja he jos ketkä osaavat ottaa iskuja vastaan. Henkisesti. Tästä on hyötyä työelämässä, kun on oltava pelisilmää ja kovuutta. Läheltä seuranneena vaimot usein osaavat hyödyntää näitä ominaisuuksia. Ja jos eivät osaa, heillä on oma koutsi kotona.

 

”Samalla olen äiti, vaimo, työminä ja oma itseni. Tässä ja nyt yrittäjänä on hyvä olla.”

”Tuki omalta mieheltä on tärkeä, kun on aina ollut tukena toiselle. Kiekko on asettanut haasteita ja vienyt tarvitun tuen silloin, kun sitä on kipeästi kaivattu, sillä puoliso ei ole saanut tulla esimerkiksi lähisukulaisen hautajaisiin ja olla läsnä surun aikana. Ihmiset ovat elämän tärkein asia eikä mitä teet. Ei se kiekon vika ole, mutta ammatti on erikoislaatuinen eikä siitä pääse tukemaan, jos kuolema yllättää lähipiirin.”

 

Yksi naisen tärkeimmistä tehtävistä on jälkikasvun kantaminen. Synnytyksessä toivot, että puoliso on mukana, joten jos ”pulla on uunissa” ja sopimus ulkomailla – on pakko mennä ulkomaille ja oltava valmis muutokseen. Jos lapsi on ensimmäinen, kaikki on uutta ja ihmeellistä ja jopa pelottavaa, sillä mm. paikallisen terveydenhuollon kanssa saattaa olla kielimuuri. Silloin on vain oltava rohkea.

 

 

”Kun lapsi syntyy ja ollaan maailmalla, siinä tehdään vähän kerrallaan omaa bisnestä eteenpäin. Suomessa se olisi helppoa.”

”Täytyy sanoa, että kyllä pelotti synnytys ulkomailla. Turvallisuuden tunne ja kielimuuri, miten homma toimii? Meillä ei ollut minkäänlaista tukiverkkoa. Vauva oli 1,5kk ikäinen, kun mies loukkaantui. Operaatio tehtiin joulun jälkeen. Ei ollut vaihtoehtoja, oli vaan jaksettava. Yöt menivät huonosti ja kaikkemme tehtiin, että mieli pysyi virkeänä. Kun päästiin kotiin, se näkyi uupumuksena ja meni pitkään, että siitä toipui.”

 

Tärkeintä on, että jokainen tekee arjessaan asioita, jotka lisäävät onnellisuutta ja pyrkii aina kehittämään itseään kohti sitä mikä on itselle tärkeää. Loppujen lopuksi jääkiekkoilijan uran pituus on ihmisen koko työikään verrattuna melko lyhyt, joten työtä ehditään vielä tehdä. Molemmat.

 

“Koneen entinen toimitusjohtaja Matti Alahuhta sanoi seminaarissa, johon osallistuin, että jokaisella ihmisellä tulee olla elämässään yksi tärkeämpi asia kuin työ. Yritän pitää tuota ohjenuoranani silloin, kun meinaan uppoutua liian syvälle työn imuun ja muistaa, että se tärkein on kuitenkin perhe. Työ on kuitenkin minulle elämäntapa ja oman hyvinvoinnin perusehto. Suhtaudun työhöni intohimoisesti ja nöyrästi. En ole enää tarpeeksi nuori tietääkseni kaikkea.”

 

1.Uusi kausi

Kun kesä on lopuillaan, alkaa valmistautuminen uuteen kauteen. Omatoiminen harjoittelu loppuu ja joukkueen yhteiset treenit alkaa. On aika tavata uusia ihmisiä ja haikeana muistella heitä, kenestä jouduttiin keväällä luopumaan. Kuinka on taas outoa istua hallilla, kun peli toisensa jälkeen viereen ei istukaan enää ne samat tytöt.

Ensimmäiset CHL-kotipelit on katsottu ja hallilla vaihdettu hymyilevät nyökkäykset, jonka jälkeen raavit päätäsi, että kenenkäs puoliso hän ehkä mahdollisesti onkaan ja mikäs sen tytön nimi oli kenet tapasinkin jo.  Muistan ensimmäisen syksyn Jyväskylässä, kun istuin hallilla enkä tuntenut yhtikäs ketään. Pelin jälkeen esittäydyttiin muutaman kanssa ja kotona yritettiin miehen kanssa tuumia, että kuka nyt olikaan kenen vaimo ja kenellä on lapsia ja kenellä ei ja kenen kanssa hän on tullut juttuun ja onko heillä puolisoita. Kenen kanssa me oikein vietettäisi aikaa? Kyllä pikkujouluihin mennessä oltiin jo kartalla ja tehty muutakin kuin katsottu kahdestaan kotona telkkaria.

 

 

Kun pojat menevät hallille, saavat he heti 25 uutta ystävää kenen kanssa viettävät päivittäin aikaa ja joista osan kanssa muotoutuu piankin läheisempiä. Meillä naisilla ystävyyssuhteiden luominen on haastavampaa, mutta ne kehittyvät nopeasti, sillä jokainen meistä voi samaistua toiseen. Jokainen ollaan samassa jamassa, samaan aikaan yksinäisiä ja tunnetaan samoja tunteita turhautumisesta onnistumisiin. Meidän ei tarvitse selittää toiselle miksi. Miksi ne pelipäivän päiväunet on niin pyhät, miksi mies ei voi muka vuorostaan valvoa vauvan kanssa öitä kauden aikana ja mitenniin ei voi olla isyyslomalla. Miksi kyttään sitä kelloa, että lapset on kotipelipäivinä kelistä riippumatta lounas syötynä ja puettuna valmiina ulos lähtöön, kun mies tulee päiväunille. Siksi, että jos omalla toiminnalla voin jotenkin edesauttaa vireystasoa kentällä illalla, se on duuni, joka on tehtävä. Yhtä tärkeät on peliin lähtiessä nyrkit ja muut, ehkä jopa taikauskoisetkin manööverit, joten kotona on oltava myös lähtöhetkellä. Muutoin saattaa myös yhdellä vaahtosammuttimen kokoisella tulla harmitus, jos ei ehdi iskälle tsemppinyrkkejä antaa.

Jokaisella on omat rutiinit mutta päämäärä on kaikilla sama – nähdä onnistumisia ja elää mukana. Omalla tavallaan.

 

 

Kun kourallinen naisia laitetaan yhteen, siitä usein syntyy eripuraa. Kun kourallinen jääkiekkoilijoiden naisia laitetaan yhteen, siitä syntyy yhteenkuuluvuutta, vahvaa yhdessäoloa ja toisten tukemista. Siinä on jotain sanoinkuvaamattoman voimakasta yhteishenkeä.

Olen reilun vuosikymmenen halleilla istumisen aikana saanut näistä naisista muutaman arvokkaan ystävän. He siirtyvät joukkueista toisiin, menevät naimisiin ja saavat lapsia. On ollut ihanaa saada olla mukana näissä elämänvaiheissa, vaikka ajoittain saatetaan olla kaukanakin toisistamme. Tämä yhtälö luo elämänmittaisia siteitä ihmisten välille. Ja ympäri käydään, yhteen tullaan. Useimmiten pelaajien vaihtaessa joukkuetta, tapahtuu myös jälleennäkemisiä.

 

Uuteen kaupunkiin tuleminen vaatii useimmiten paljon myös puolisolta. Jos sopimus tulee nopeasti tai kesken kauden, sinne on lähdettävä ja miehen kassiin pakataan yleensä se minkä jaksaa kantaa, sillä joskus asuinpaikka saattaa aluksi olla pelikaverin sohva tai hotelli. Puoliso tulee perässä epämääräisen kasan kanssa omaisuutta. Oli lapsia tai koiria tai molempia, kaikkeen sopeudutaan – madollisesti määrittelemättömäksi ajaksi. Lasten koulut ja hoitopaikat vaihtuvat siinä samassa. Elämä on matkalaukuissa eikä mikään ole niin varmaa kuin epävarma.

Meillä on ollut onni saada olla paikoillaan jo jonkin aikaa, mutta läheltä on myös seurattu heitä, jotka tulevat ja lähtevät. Joillain puolisoilla on opiskelut ja työpaikat, joiden takia asutaan sitten eri paikkakunnilla. Tai eri maissa. Itsekin sitä kokeneena voin kertoa, että kyllä se harmittaa kun ei pysty elämään mukana voitoissa ja häviöissä eikä se tunnu samalta katsoa peliä tietokoneen ruudulta pätkivällä streamilla tai netistä pelkät pelin tulokset. Jos kuitenkin ulkomaille koko perheen voimin lähdetään, saa varautua kaikkeen. Lähtee sitten itään tai länteen, kulttuurierot aiheuttaa sekä päänvaivaa että hilpeyttä. Enemmän kuitenkin päänvaivaa, jota voi myöhemmin muistella hilpeydellä.

 

 

 

 

Mutta entä he, joilla ei ole puolisoa? Noh, napanuora äitiin ainakin venyy jonkin verran mutta vaikka se arki saattaa olla huoletonta poikamieselämää, arvelen että hekin kaipaavat joskus tukea sellaiselta suunnalta, missä ei tarvitse olla cool jääkiekkojäbä jolla kaikki on aina ihan tosi okei.

 

Uusi kausi tarkoittaa jääkiekkoperheissä kalenterien synkronoimista. Onko tulevalla viikolla yhdet vai kahdet treenit, mitä pelireissuja ja turnauksia on tiedossa, minä päivinä lapset on päiväkodissa ja kerhoissa, minä iltana oli jumppa kenelläkin, milloin se anoppi olikaan tulossa kylään ja entäs se joulu? Meillä kalenteria hallinnoi alekirjoittanut – vaimo ja useimmiten iltaisin käydään läpi seuraavan päivän agenda. Elämää eletään päivä ja peli kerrallaan. Varsinkin kevätaikaan. Suunnitella voi mutta on oltava valmis suunnittelemaan uudelleen. Ja uudelleen..

Joskus johonkin väliin mahdutetaan vaimon kampaaja-aika tai hieronta. Varmat ajat aikaisin varattaville neuvoloille ja hammaslääkäriajoille on maanantai- ja keskiviikkoiltapäivät.

Jos joku kysyy mitä teillä on kahden viikon päästä lauantaina, niin useimmiten ensimmäisenä sanon, että katson onko se pelipäivä. Kaikki häät ja muut juhlat, joita juhlitaan syyskuun ja huhtikuun välissä, olen tottunut edustaman yksin. Vaikka maailman toisellapuolen. On sitä joskus ajettu ristiäisiin kummien virkaa toimittamaan toiselle puolen Suomea ja juhlien jälkeen yötä vasten takaisin kotiin. Niin vain on tehtävä.

 

 

Kotipelipäivä tarkoittaa meille naisille myös sosiaalista elämää. Ulkopaikkakuntalaisena tai ulkomaalaisena kauden aikana ei välttämättä ehdi tai ole voimia tutustua ja solmia ystävyyssuhteita hallin ulkopuolella. Aina ei peliä katsota niin intensiivisesti ja joskus ollaan ihan pihalla, että kuka sai jäähyn, miksi ja mitä täällä tapahtuu. Hallille mennään vaikka väsyttäisi tai kiukuttaisi. Ei siksi, että on pakko, vaan siksi koska halutaan. Lasten myötä täytyy myöntää etten ole enää ehtinyt katsoa ennen joka peliä kokoonpanoja tai vierasjoukkueen sijoitusta sarjataulukossa. Joskus istun jo hallilla kunnes nostan katseeni jumbolle – aa tänään pelataan tätä joukkuetta vastaan. Kevääseen päin huuma kiihtyy ja kaikki muu menee pauselle. Kynnet on syöty, pulssi hakkaa jo matkalla hallille, vierashuoneessa majailee joka toinen viikonloppu joku sukulainen, nukutaan huonosti, paikkaillaan ja teippaillaan miehen vammoja, ajoittain on kuin eläisi muistihäiriöisen kanssa, kalenterin sivuja käännellään ja salaa koneelta tiiraillaan äkkilähtöjä. Miltei jo perinteeksi muodostuneesti pojat matkaavat edestakaisin Ouluun ja pian kaikki on taas ohi. Halli on tyhjä ja koko perhe on aamuisin yhdessä aamiaispöydässä ilman kiirettä minnekään. Ihmetellään mihin se kausi taas meni ja jälleen hyvästellään ystäviä. Pelokkaana jo odotetaan seuraavan kauden alkua ja kaikkia niitä ihmisiä joita taas tavataan.

 

Uusi kausi – me ollaan niin valmiita!