Jäädytetyt numerot & Hall of Fame

Jäädytetty pelinumero on seuralta korkein mahdollinen kunnianosoitus joillakin ansioilla kunnostautuneelle pelaajalle. JYPin jäädyttämät pelinumerot ovat osana JYP Hall Of Famea.

 

JYP Hall of Fame koostuu henkilöistä, jotka ovat panoksellaan vaikuttaneet merkittävästi Jyväskylän ja Keski-Suomen jääkiekon menestykseen ja maineeseen. Jäsenyys on ikuinen ja numeroitu. Kunnianosoitus annetaan aktiiviuransa jääkiekon parissa päättäneille henkilöille.

 

Jäädytetyt pelinumerot

#1 Ari-Pekka Siekkinen

 

Ari-Pekka Siekkinen pelasi JYPin kokoonpanossa vuodet 1984-1996 ja 2000-2001. Siekkinen aloitti uransa kakkos -tai kolmosmaalivahtina, kunnes keväällä 1989 välierissä Ilvestä vastaan ykkösmaalivahti loukkaantui alkuverryttelyssä ja Siekkinen joutui maaliin käyttäen näyttöpaikkansa. Tästä keväästä alkoi Siekkisen ykkösmaalivahdin ura kestäen kauden 1996 kevääseen. Neljä seuraavaa kautta kouluivat muualla, ensin kausi Ruotsissa ja kolme kautta Espoossa. Paluu Jyväskylään tapahtui kaudelle 2000-2001. Ykkösveskarin paikka ei ollut enää Siekkisen otettavissa, joten hän lähti kesken kauden Saksan DEL-liigaan ja siitä vielä vuodeksi Italiaan.

Siekkinen siirtyi pelaajauran päätyttyä valmennuspuolelle. Aluksi JYPin A-nuoriin, josta yhden kauden jälkeen liigajoukkueen menestyksekkääksi maalivahtivalmentajaksi ja joukkueenjohtajaksi. Pelaajauransa aikana Siekkinen voitti kaksi kertaa hopeaa ja kerran pronssia. Vaihtopenkin takana meriittilistaan tuli Suomen mestaruus ja kaksi pronssia.

#10 Pertti Rastela

 

Pertti Rastela pelasi koko uransa JYPin hyökkääjänä. Ensin 11 kautta 1-divisioonassa ja joukkueen noustessa 1984 SM-liigaan, liigahyökkääjänä kevääseen 1991 asti. Viimeisen kauden hän oli joukkueen kapteeni. Rastela pelasi liigaurallaan 252 ottelua pistein 148 (71+77).  Divisioonassa otteluja kertyi 367 ottelua pistein 372 (208+174).

Rastela oli mukana muutoksessa, kun siirryttiin ulkojäältä jäähalliin 1982 ja JYP nousi SM-liigaan kaudeksi 1985-1986. Erikoista Rastelan peliurassa oli, että miehellä oli myös huippuvuosiensa ajan työpaikka ulosottomiehenä.  Rastela pelasi myös yhden talven ajan miesten nelosdivarijoukkueen kakkosmaalivahtina. Tehokkaalle hyökkääjälle olisi ollut kysyntää muuallakin, mutta Rastela pysyi koko pitkän uransa ajan seurauskollisena.

#13 Riikka Sallinen

 

Riikka Sallinen (os Nieminen) on Suomen menestynein naisjääkiekkoilija sekä suvereeni pallotaituri, jonka palkintokaapista löytyy jääpallon, kaukalopallon sekä pesäpallon Suomen mestaruuksia. Sallinen pelasi kotikaupungissaan 11 kautta niin 1-divisioonassa kuin SM-sarjassakin. Riikka teki 146 ottelussa 205 maalia ja 181 syöttöä. JYPin paidassa Riikka Sallinen saavutti 3 SM-kultaa ja 2 SM-hopeaa.Kotimaan sarjojen lisäksi Sallinen pelasi yhteensä viisi kautta Ruotsissa ja Sveitsissä. Suomen maajoukkueessa Riikan saavutuksiin kuuluu 3 EM-kultaa, 1 MM-hopea, 6 MM-pronssia sekä 2 olympiapronssia.

Riikka Sallinen on aateloitu myös Suomen Jääkiekkoleijonaksi (#190) sekä valittu ensimmäisenä eurooppalaisena naisena IIHF:n Hall Of Fameen

#19 Pentti Mikkilä

 

Pentti Mikkilä edusti JYPiä koko uransa pelaten puolustajana 19 kautta. Näistä seitsemän kautta 1-divisioonassa, jossa pelejä kertyi 239 pistein 92 (26 + 66). Mikkilä oli vain 15-vuotias siirtyessään JYPin miesten joukkueeseen. Mikkilä oli nuoruusvuosinaan myös lahjakas jalkapalloilija ja harrasti monipuolisesti yleisurheilua. Mikkilän aktiivivuosina valmennus- ja pelaaminen muuttuivat JYPissä ammattimaisempaan suuntaan. Kaudet pitenivät, ottelumäärät kasvoivat ja harjoittelu muuttui lajivaatimusten suuntaan. Peliura päättyi keväällä 1981.

Mikkilän ura JYPissä jatkui muissa tehtävissä: joukkueenjohtajana, kakkosvalmentajana, markkinointipäällikkönä ja hetken aikaa toimitusjohtajana. Seuran voittaessa keväällä 1989 ensimmäistä kertaa historiallista Suomen mestaruus hopeaa, Mikkilä toimi Hannu Aravirran apuvalmentajana.

Mikkilä tunnetaan nimellä ”Mr.JYP”.

#30 Risto Kurkinen

 

Risto Kurkinen pelasi tulokaskaudellaan 36 ottelua tehden pisteitä 47 (32+17). Kauden päätteeksi Kurkinen valittiin vuoden tulokkaaksi. Kesällä 1987 Kurkinen varattiin NHL:ään neljännellä kierroksella numerolla 68. Varaaja oli Pittsburgh Penguins. Hyvin sujuneesta harjoituskaudesta huolimatta Kurkinen pelasi kauden Pittsburghin farmijoukkueessa. Keväällä Kurkinen jätti käyttämättä option seuraavasta kaudesta ja palasi kasvattajaseuraansa. Kaudet 1988-90 pelasi huikeilla tehoilla JYPissä. Seuraavat kaksi kautta kuluivat Ruotsissa HV71:ssä. Kurkinen palasi jälleen kasvattajaseuraansa kausiksi 1992-94, pelaten joukkueen kapteenina. Kurkisen ura päättyi keväällä 1997. Kurkinen voitti JYPin riveissä hopeaa 1989 ja pronssia 1993.

Kurkinen on toiminut pelaajauransa jälkeen valmentajana Ruotsin 1-divisioonassa, JYPin apuvalmentajana sekä Unkarin pääsarjassa päävalmentajana. Risto Kurkisen rannelaukaus on edelleen legenda.

JYP Hall of Fame

Ensimmäiset JYP Hall of Fame jäsenet nimitettiin JYP-KalPa -ottelussa 3.2.2018

1. Urpo Helkovaara

Ensimmäisenä ja itseoikeutetusti numerolla 1. JYP Hall Of Fameen ikuistettiin Jääkiekkoleijona numero 186, Suomen jääkiekkoliiton kultaisella ansioristillä palkittu JYP-ilmiön luoja, entinen toimitusjohtaja, Liikuntaneuvos Urpo Helkovaara.

Urpo ”Upi” Helkovaara toimi Jyväskylän Palloilijoiden toiminnanjohtajana 1970-luvulla ja on JYP HT:n perustajajäsen. Jyväskyläläinen Helkovaara toimi JYP HT:n pitkäaikaisena toimitusjohtajana 1980-luvulla välillä 1981-1989. Helkovaara siirtyi JYPistä SM-liigan toimitusjohtajaksi ja on Liigan pitkäaikaisin toimitusjohtaja (1989-2006). Helkovaara on toiminut useissa Suomen jääkiekkoliiton (SJL) sekä kansainvälisen jääkiekkoliiton (IIHF) luottamustehtävissä. Helkovaaran toimitusjohtajakaudella JYP nousi SM-liigaan sekä voitti ensimmäisen SM-mitalinsa. Helkovaaran panos JYP-ilmiön luojana keskisuomalaiselle kiekkoilulle on korvaamaton.

2. Sirkka-Liisa "Lissu" Korhonen

Numerolla kaksi JYP Hall Of Fameen ikuistettettiin teräsnainen, pitkäaikaisin JYPin toimistopäällikkö, JYP-junioripäällikkö, kioskipäällikkö ja kolmenkymmenen vuoden JYP-uransa aikana lukuisia vastuutehtäviä hoitanut Sirkka-Liisa ”Lissu” Korhonen.

Lissu työskenteli JYPissä kolmenkymmenen vuoden ajan hoitaen useita eri tehtäviä organisaatiossa. Suuri yleisö muistaa ”Lissun” parhaiten ottelukuuluttajana, jona hän toimi kymmenen pelikauden ajan. Lissun pitkän JYP-uran aikana JYP nousi SM-liigaan ja voitti ensimmäisen mitalinsa sekä mestaruutensa. Lissun on toiminut JYP:issä toimistopäällikkönä, junioripäällikkönä, kioskipäällikkönä sekä lukuisissa tärkeissä rooleissa. Sirkka-Liisa Korhonen on ollut rakentamassa JYPistä sitä, mitä se tänä päivänä on.

3. Antti Virtanen

Kolmannella Hall Of Fame-jäsenellä on valinta hetkellä vyöllään seurahistorian toiseksi kovin pistesaldo SM-liigassa, 548 ottelua, 137 maalia, 204 syöttöä, yhteensä 341 pistettä, yksi Suomen mestaruus sekä yksi pronssimitalli ja useita taiturimaisia harhautuksia.

Taiturimainen pistemies on ollut muuraamassa JYPin 2000-luvun menestyksen kivijalkaa. ”Vemmu” muodosti yhdessä Jarkko Immosen ja Tuomas Pihlmanin kanssa legendaarisen VIP-ketjun kausien 2007-2008 ja 2008-2009 aikana, voittaen JYP:in historian ensimmäisen Suomen mestaruuden. Virtasen taiturimaisen harhautukset ja kärkiveivit ovat jääneet ikuisesti JYP-perheen sydämiin.

4. Tuomas Pihlman

Neljäs Hall Of Fameen ikuistettu pelaaja toimi urallaan JYP-kapteenina sekä varakapteenina, ollen mukana voittamassa JYPille ensimmäistä Suomen mestaruutta 2009, toista mestaruutta 2012 sekä kolmea pronssimitalia.

Liigassa numero 49 takoi 633 runkosarjan ottelussa 309 tehopistettä ja playoffseissa 104 ottelussa 43 tehopistettä. ”Pile” rikkoi 30 tehopisteen rajan liigan runkosarjassa viidesti ja 20 maalin rajapyykki rikkoutui kolmella kaudella. Yhteensä 504 Liigan runkosarjan ottelun verran JYPiä edustanut Tuomas Pihlman, edusti Suomea leijonapaidassa vuoden 2009 MM-kisoissa. Tuomakselle kertyi ammattilaisurallaan pääsarjatason otteluita NHL:ssä, AHL:ssä sekä Liigassa runkosarja ja playoffsit mukaan lukien yhteensä huikeat 1045 kappaletta. Aktiiviuransa jälkeen Pihlman on jatkanut toimiaan kiekon parissa mm JYP:in hallituksen jäsenenä.

5. Sinuhe Wallinheimo

Numerolla 5 JYP Hall of Fameen ikuistettiin maalivahti, joka pitää nimissään seuran nollapeliennätystä 28 nollapelillään. Ennätyksen lisäksi lisäksi JYP-kasvatti on rikkonut kahdella eri kaudella maagisen torjuntaprosentin 94, joka on liigahistoriassa rikottu yhteensä vain kuusi kertaa. Värisuoran eli kultamitalin, hopean sekä pronssin JYPissä voittanut maalivahti, numero 72 Sinuhe Wallinheimo.

Legendaarisesta torjuntatyylistä muistettu Wallinheimo pelasi ensimmäisen ottelunsa JYPissä jo hopeakaudella 1991-1992. Menestyksekkäältä ulkomaiden kierrokselta kaudelle 2004-2005 paluun kotikaupunkiinsa tehnyt ”Senaattori” palkittiin jo seuraavalla JYP-kaudella 2005-2006 runkosarjan parhaasta torjuntaprosentista. Wallinheimo oli tärkeässä roolissa seuran ensimmäisen mestaruuskauden 2008-2009 aikana. Runkosarjan huiman torjuntaprosentin ja päästettyjen maalien keskiarvon 1.68 lisäksi Wallinheimo palkittiin Jari Kurri-palkinnolla playoffsien 2009 parhaana pelaajana yhdessä Pekka Tuokkolan kanssa.  Aktiiviuransa jälkeen Wallinheimo on toiminut kansanedustajana sekä kunnallispolitiikassa ja pelaajayhdistyksen (SJRY) puheenjohtajana.

6. Jari Jääskeläinen

Koko liigauransa kotiseuraansa JYPiä edustanut legendaarinen numero 17 pelasi 555 liigaottelua, joista ensimmäiset kaudella 2000-2001 ja viimeiset pronssikaudella 2012-2013. JYPissä kaksi kultaa ja kaksi pronssia voittanut työmyyrä Jari Jääskeläinen.

JYPin menestyksen muurarina toiminut ”Jäsä” muistetaan itseäänsäästelemättömästä ja periksiantamattomasta pelityylistä. Jääskeläisen avulla JYP voitti ensimmäiset mestaruutensa 2009 sekä 2012 ja kaksi pronssia 2010 sekä 2013. Jääskeläisen panos kauden 2009 finaalisarjassa oli hurja; alivoimapelin erikoismies nousi sarjan ratkaisijaksi tehden kolmannen finaalin voittomaalin sekä elintärkeän 4-2 –maalin ratkaisevassa neljännessä finaalissa Oulun Raksilassa.

7. Heikki Parkkinen

Numerolla 7 ikuistettiin Hall Of Fameen henkilö, joka toimi useita vuosia kaksilajiseura Jyväskylä Paloilloilijat ry:n (JyP) jääkiekkojaoston puheenjohtajana.

Heikki Parkkinen oli Jääkiekon SM-liigaan vuonna 1985 nousseen JYP Hockey Team ry:n perustajajäsen ja hän toimi sen puheenjohtajana 15 vuoden ajan. Hänet kutsuttiin v. 1992 seuran kunniapuheenjohtajaksi. Siviiliammatiltaan hän oli pankinjohtaja. Jyväskylän kaupunginvaltuutettuna hän vaikutti vahvasti silloisen jäähallihankkeen taustalla – Jyväskylän jäähalli valmistui v. 1982.

8. Jari Lindroos

Kahdeksas Hall Of Fameen valittu pelaaja muistetaan eleganttina pelintekijänä ja vanhan ajan keskushyökkääjänä, jonka pelin lukeminen sekä työmoraali myös puolustamiseen oli huippuluokkaa. Jääkiekkoleijonaksi numero 162 aateloitu ja JYPissä 272 peliä huikeilla tehoilla 110 maalia, 214 syöttöä ja 324 pistettä pelannut Jari Lindroos.

Linkki pelasi JYPissä kaudet 89-95 ja saavutti hopeaa keväällä -92 sekä pronssia keväällä -93. Linkin JYP-uralle osui Albertvillen olympiaedustus talvella -92. Jari Lindroos on Liigan kaikkien aikojen neljänneksi paras pistemies, jonka kova vaatimustaso niin itselle kuin pelikavereillekin oli nostamassa JYPiä Suomen parhaimmistoon. Jyväskylässä muistetaan Linkki parhaiten namusyötöistään, joista mm. Risto Kurkinen ja Juha Riihijärvi pääsivät tekemään tuhojaan.

9. Jyrki Välivaara

Numerolla 9 JYPin Hall of Fameen ikuistettiin puolustaja, joka JYP-urallaan oli voittamassa JYPin seurahistorian ensimmäistä mestaruutta vuonna 2009. Numerolla 9 pelannut pelaaja on voittanut myös JYPissä 2 kertaa pronssia ja kaudella 2013-2014 European Trophy -mestaruuden. Suomen maajoukkuetta Välivaara edusti kevään 2011 MM-kisoissa, jolloin tuloksena oli maailmanmestaruus.

Välivaara edusti JYPiä yhteensä yhdeksällä kaudella, josta ensimmäinen kausi oli 1997-1998. Välivaara oli tärkeä palanen JYPin voittaessa ensimmäistä mestaruutta kaudella 2008-2009. ”Väli” muistetaan erityisesti juonikkaista syötöistään ja varmasta puolustustyöskentelystä. Liigassa Välivaara pelasi yhteensä 520 ottelua tehden niissä 58 + 103 = 161 pistettä. Liigan lisäksi Jyrki Välivaara pelasi myös Ruotsissa ja Venäjällä ja otteluita kertyi yhteensä 752 pääsarjatasolla.

10. Seppo Rantanen

Kymmenes Hall Of Fameen valittu henkilö on jyväskyläläisen jääkiekkoilun pioneeri Seppo Rantanen. Sepi muistetaan -50 ja -60 -lukujen periksiantamattomana puolustajana ja sittemmin menestyneenä juniorivalmentajana.

Seppo Rantanen pelasi JYPissä kaikkiaan 16 kautta ja oli vuonna -64 nostamassa seuraa silloiseen Suomi-sarjaan, nykyiseen Mestikseen. Sepin valmennusura alkoi heti pelaajauran jälkeen ja tinkimättömän työn tuloksena oli JYPin ensimmäinen SM-mitali E-junioreissa -72 sekä Suomen mestaruudet C- ja B-junioreissa.

1960-luvun alussa syntyneet, ns. Sepin pojat, olivat vahvana perustana JYPin nousulle SM-liigaan 1985.

11. Eila Pynnönen

Numerolla 11 JYPin Hall Of Fameen ikuistettiin Eila Pynnönen. Hänet muistetaan ennen kaikkea munkin tuoksusta sekä lämminhenkisestä JYP-sydämestä. Eilasta tuli 70-luvun alussa JYPin ensimmäinen kioskiemäntä ja hän hoiti kioskitoimintaa vapaaehtoisena tekojääajoista aina 1990-luvun jäähalliaikaan asti.

Eila perusti myös JYPin Puuhanaiset.

Eila Pynnönen on JYPin matriarkka, jolle pelaajat olivat kuin omia lapsia ja joita hän kannusti loppuun asti.

12. Kari Näppi

Hall Of Famen jäsen numero 12 on Kari Näppi. Näppi muistetaan kaukalosta kovana maalintekijänä, joka osasi haistella maalipaikat oikein. Rystylaukaus oli Kallen bravuuri ja maalivahtien inhokki. 13 kautta edustusjoukkueessa pelannut Näppi oli JYPin perustan luoneita Nisulan poikia.

Pelaajauransa jälkeen Kari Näppi toimi urheiluvälinekauppiaana ja oli monivuotinen JYPin varustetoimittaja sekä taloudellinen tukija.

13. Kari Virpiö

Kari Virpiö on Hall Of Famen jäsen numero 13. Virppa toimi JYPin huoltajana vuodesta 1983 syksyyn 2019. Huoltolaukkuun kertyi yli 2000 liigapeliä, kolmet olympiakisat sekä 10 MM-kisat. Virppa on ainoa henkilö, jonka palkintokaapista löytyvät kaikki JYPin mitalit vuoteen 2018 saakka (2 SM-kultaa, 2 SM-hopeaa, 5 SM-pronssia, ET-mestaruus sekä CHL-mestaruus).

Huoltajan töiden lisäksi Virppa toimi vuosien ajan pukukopissa pelaajien isähahmona, jolta pystyi kysymään apua joka tilanteeseen. Huonoa päivää ei Virpalla ollut koskaan.

14. Reijo Mäkinen

Hall Of Famen 14. jäsen on Reijo Mäkinen. Olympiavoittajan poika Reijo Mäkinen pelasi JYPissä 13 kautta ollen mm. 1970-luvun tehokkaimpia JYPiläisiä. Retu oli taitava harhauttelija, joka halusi usein harhauttaa maalivahdin vielä kertaalleen, vaikka edessä oli jo tyhjä maali.

Retu toimi pelaajauransa jälkeen JYPin juniorivalmentajana yli kahden vuosikymmenen ajan jalostaen oppejaan nuoremmille ikäpolville.

15. Erkki Arvaja

Numero 15 JYPin Hall Of Famessa on Erkki Arvaja. Inssi lempinimellä tunnettu Arvaja oli Nisulan poikia ja tärkeä osa JYPin perustan luomisessa 60-luvulla. Inssi oli sitkeä laitahyökkääjä, jonka karvauspelaaminen aiheutti harmaita hiuksia vastustajan pakeille. Arvaja pelasi tilanteet loppuun asti ja se tuotti tulosta maalien muodossa.

Erkki Arvaja edusti JYPiä 13 kauden ajan ja lopetti pelaajauransa ensimmäisen divarikauden jälkeen keväällä 1975. Suuren kaukalon ulkopuolisen projektin Inssi hoiti kirjoittamalla JYPin 50-vuotishistoriikin. Hän toimi myös juniorivalmentajana opastaen tulevia liigakiekkoilijoita jääkiekon ja elämän hienouksiin.

16. Jarmo Paalanen

Numerolla 16 on Hall Of Fameen valittu Jarmo Paalanen. Paalanen oli JYP Jyväskylä Oy:n perustajajäseniä 6.6.1999 julkaistussa osakeyhtiön perustamisessa. Jarmon, kuten muidenkin osakkaiden perustelu taloudellisesta panoksesta JYPiin oli rakkaus lajia kohtaan sekä halu pitää JYPin omistuspohja keskisuomalaisissa käsissä.

17. Kari Rito

Numerolla 17 on Hall Of Fameen valittu Kari Rito. Rito oli JYP Jyväskylä Oy:n perustajajäseniä 6.6.1999 julkaistussa osakeyhtiön perustamisessa. Karin, kuten muidenkin osakkaiden perustelu taloudellisesta panoksesta JYPiin oli rakkaus lajia kohtaan sekä halu pitää JYPin omistuspohja keskisuomalaisissa käsissä. Kari toimi merkittävässä roolissa JYPin toiminnan ammattimaistumisessa ja kasvussa usean vuosikymmenen ajan.

18. Veli Lyytinen

Numerolla 18 on Hall Of Fameen valittu Veli Lyytinen. Lyytinen oli JYP Jyväskylä Oy:n perustajajäseniä 6.6.1999 julkaistussa osakeyhtiön perustamisessa. Velin, kuten muidenkin osakkaiden perustelu taloudellisesta panoksesta JYPiin oli rakkaus lajia kohtaan sekä halu pitää JYPin omistuspohja keskisuomalaisissa käsissä.

19. Klaus Sohlberg

Numerolla 19 on Hall Of Fameen valittu Klaus Sohlberg. Sohlberg oli JYP Jyväskylä Oy:n perustajajäseniä 6.6.1999 julkaistussa osakeyhtiön perustamisessa. Klausin, kuten muidenkin osakkaiden perustelu taloudellisesta panoksesta JYPiin, oli rakkaus lajia kohtaan sekä halu pitää JYPin omistuspohja keskisuomalaisissa käsissä.

Klasu toimi pitkään myös JYPin puheenjohtajana ollen myös osakeyhtiömuotoisen JYPin ensimmäinen puheenjohtaja.