Keskisuomalaisia kuntia JYP Akatemian tukena

JYP Akatemia sai tälle kaudelle hieman uudenlaisia tukijoita ensimmäistä kertaa. Akatemian projektiin nimittäin lähtivät tukijoiksi Jämsän ja Konneveden kunnat.

Molemmat paikkakunnat ovat tuottaneet Akatemiaan myös pelaajia. Jämsäläiskasvateista tällä hetkellä JYPin Liigassa pelaavat Joel Sund sekä Mikko Salmio. Sen sijaan ”Konneveden Kurriksi” tituuleraattu Miika Lahti ei tällä kaudella vahvasta JYP-sydämestään huolimatta pelaa Jyväskylässä. JYP-ikoni nimittäin on siirtynyt itäisen KHL-sarjan kiinalaistulokkaan Kunlun Red Starsin riveihin.

Jämsässä koetaan, että JYP on koko maakunnan yhteinen urheiluakatemia.

– JYPiltä tuli kiva lähestyminen meitä kohtaan. En näe JYPiä ja Akatemiaa mitenkään vain Jyväskylän juttuna, vaan pikemminkin koko maakunnan yhteisenä huippu-urheilun yksikkönä. Tämä on ainoa laatuaan tälläisiä yksiköitä meidän maakunnassa, Jämsän hallintojohtaja Annaliisa Lehtinen summaa.

– Meidän tuki on myös signaali jämsäläisiä kohtaa. Meillä on ja on ollut Akatemissa paljon jämsäläisiä pelaajia. Kannustetaan heitä tätä kautta. Jämsä on myös saanut vaihtareina lippuja peleihin, joilla on sitten voitu viedä jämsäläisiä isoihin valoihin, Lehtinen jatkaa.

Akatemia pelaa kauden aikana ison määrän vieraspelejä. Myös näkyvyys kunnalle on ollut Lehtiselle mieleen.

– Tämä on hyvää näkyvyyttä Jämsälle. Akatemialla on paljon vieraspelejä ja näkyvyys on sitä kautta todella hyvää, kun kunnan vaakuna komeilee paidassa meidän kannalta aika pienellä summalla. Halutaan nimen omaan näkyä ulospäin urheilukuntana jollainen me myös ollaan, Lehtinen sanoo.

– En näe tässä mitään kilpailuasetelmaa jämsäläisiin joukkueisiin nähden. Saatiin hyvä diili pienellä panostuksella. Me tuetaan ja tullaan tukemaan myös jämsäläisiä joukkueita, Lehtinen muistuttaa.

JYP Akatemian kausi jatkuu tänään Savonlinnassa SaPKon vieraana. Seuraavan kotipelin tulevaisuuden tähdet pelaavat viikon päästä keskiviikkona Peliittoja vastaan. Edullisia lippuja Mestis-matsiin voit hankkia TÄMÄN LINKIN kautta.