Kolmansista eristä alkaa muodostumaan peikko JYPille. Jälleen keskiviikkona kaksi ensimmäistä erää JYP pelasi loistavasti, mutta päätöserässä Sport nousi rinnalle. Loppulukemat jatkoajan jälkeen Sportin hyväksi 4-3 (0-2, 0-1, 3-0, 1-0).
Avauserässä JYP pelasi kauden parasta kiekkoa. Sport oli täysin alakynnessä ja Hurrikaani vyöryi jatkuvasti vastustajan päätyyn. Maalihanat aukesivat ajassa 5.13, kun Janne Kolehmainen sivalsi viivasta kiekon ohi Mika Järvisen. Erän puolivälin jälkeen kotiyleisöä huudatti ylivoimalla kultakypärä Antti Suomela.
Toisessa erässä JYP oli niin ikään vahva. Hyvä ote palkittiin yhdellä maalilla, kun Jani Tuppurainen päätti pitkän maalittoman jaksonsa. “Allu” lämäsi ylivoimalla onetimerin yläpeltiin ja JYP johti jo 3-0.
Päätöserässä Sport paransi, mutta kieltämättä myös JYPin pelin kipsasi. Sportin ensimmäisen maalin laukoi ylivoimalla JYP-kasvatti Markus Nenonen. Vain pari minuuttia myöhemmin niin ikään jyväskyläläisille tuttu Tuomas Vänttinen kavensi jo 2-3:een. Lopulta ajassa 56.55 Sportin kirin sinetöi Ville Viitaluoma. Jatkoajalla vaasalaisten voiton viimeisteli puolestaan Joel Kiviranta.
– Kaksi ensimmäistä erää oikein loistavaa tekemistä. Ei paljon parempaan pystytä. Kovaa vääntöä koko pelin muutenkin. Sitten harmillinen kolmas erä taas meiltä. En tiedä oikein, mitä sanoisi. Ihan hirveän paljon vähemmän ei enää voida puolustaa, päävalmentaja Marko Virtanen ihmetteli.
– Vähän sieltä sun täältä valskasi homma. Voitte uskoa, että kyllä me asiaan paneudutaan ja keskustellaan. Välillä tuntuu, että ei kyllä onnikaan ole myötä. Yritys oli jatkaa samaa tekemistä päätöserässä kuin siihen asti. Kahden ensimmäisen erän tekemiseen olen todella tyytyväinen, Virtanen jatkoi.
Myös pelaajistossa oltiin hieman hämillään. Hävisihän joukkue kolmannen erän jo 16. kerran tällä kaudella.
– Näin taas kävi. Jos tiedettäisiin miksi, niin ei varmaan kävisi näin. Ollaan isosti vaikeuksissa, kun kaveri alkaa prässäämään kolmannessa erässä takaa-ajoasemassa. Meillä ei kestä puolustaminen siinä tilanteessa. Hirveä ero oli kahden ekan erän ja kolmannen erän pelaamisessa, kapteeni Juha-Pekka Hytönen ihmetteli.
– En osaa sanoa kaikkien puolesta, mutta ei minulla ainakaan mitään pelkoa ole tullut. Nyt me tehdään enemmän huonoja kuin hyviä ratkaisuja kolmansissa erissä. Samat on syylliset. Näin ei pitäisi eikä saisi käydä, Tuomas Pihlman säesti.
Toisessa erässä nähtiin myös kauden ensimmäiset painit, kun Sportin Otto Karvinen karkasi JYPin Nolan Yonkmanin päälle. “Yoki” ei tilanteesta paljon hätkähtänyt. Kolossimainen JYP-pakki laittoi Karvisen jäihin ja pyyhki sen jälkeen pölyt paidankauluksistaan. JYP-leirissä ihmetytti, että myös Yonkman ajettiin ulos kentältä, vaikka Karvinen selvästi haki aktiivisesti aloitusta mylläkkään.
– Vähän se oli sellainen tilanne, että Karvinen kävi hakemassa Yonkmanin pois. Yoki puolusti itseään ja lensi pihalle. Se siitä. Näköjään aina lentää, kun hanskat tippuu jäähän, Janne Kolehmainen manasi.
Ottelua kuvaa paljon maalivahtien torjunnat. Sportin Järvinen venyi kiekon tielle 37 kertaa, kun taas harvakseltaan töihin joutunut Pekka Tuokkola sai tililleen vain 12 koppia.
Hurrikaanikausi jatkuu perjantaina Kouvolassa sarjajumbo KooKoon vieraana. Seuraava kotipeli on vuorossa jo lauantaina, kun vastaan asettuu Oulun Kärpät. Hommaa lippusi ajoissa TÄMÄN LINKIN kautta!
Koittelee koittelee, vaan ei taivu. Hurrikaanisydän loppuun asti! Nyt tarvitaan yleisön tukea, jotta JYP palaa voittojen tielle ja laittaa vastustajat tutisemaan.