Juha-Pekka Hytösen uran 600:s liigapeli ei aiheuttanut suuria riemunkiljahduksia Vaasassa, kun JYP taipui Sportille päätöserässä lukemin 0-2 (0-0, 0-0, 0-2). Sen sijaan JYPistäkin tuttu työmyyrä Filip Riska sai uran 500. liigapelissään makoisan voiton ex-seurastaan. Joka tapauksessa isot merkkipaalut molemmille herroille!
– Siellä on seassa varmasti hyviä ja huonoja pelejä sekä hyviä että huonoja hetkiä. Ei sitä osaa oikein ajatella nyt, kun päällimmäisenä on mielessä pettymys tappiosta. Mulla on kuitenkin koko ajan fokus tässä kaudessa, että ei tässä vaiheessa osaa niin uraa ajatella taaksepäin. Mietitään sitten joskus enemmän, kun ura on ohi, Hytönen summaili merkkipaaluaan.
Avauserässä JYP oli kertaalleen lähellä maalintekoa, mutta laukaus kimmahti tolpasta ulos. JYPin alivoima osoitti myös jälleen voimansa, kun kahden ensimmäisen erän aikana Hurrikaani tappoi kolme alivoimaa. Kerran päästiin myös ylivoimalle, mutta laihoin tuloksin.
– Kyllä meillä oli taas ihan riittävästi paikkoja tehdä maaleja ja henkilökohtaisesti varsinkin. Hyvin tapettiin jäähyt, mutta niistä paikoista olisi pitänyt laittaa sisään, kapteeni Hytönen sanoi.
Sport ratkaisi ottelun kolmannessa erässä. Tomi Körkkö karkasi päätöserän alussa Urho Vaakanaisen vartioinnista läpiajoon ja ohitti Veini Vehviläisen ajassa 43.39. Vain reilun parin minuutin päästä Sport onnistui jälleen. Tällä kertaa ex-JYP Tuomas Vänttinen tälläsi 2-0-osuman suoraan syötöstä.
– Aika klassinen kolmas erä taas meiltä. Kaveri pääsi lyömään alkuun pari oho-maalia. Taas tuli kolmannessa ja vielä ekalla vitosella kaksi omiin. En tiedä, mikä siinä oikein on, Hytönen ihmetteli.
– Liian samanlaista virttä tässä nyt on veisattu jo pidempään. Aivan liikaa on hävitty tai annettu voittoja kolmannessa erässä. Kyllä me se tiedostetaan ja yritetään tietenkin kaikkemme, että niin ei kävisi. Nyt on vain se oppi otettava ja huolehdittava, että jatkossa ei niin käy, Hytönen jatkoi.
Kahden maalin jälkeen JYP-luotsi Marko Virtanen turvautui aikalisään. Päätöserän puolivälin jälkeen JYP oli lähellä kavennusta, mutta Antti Suomela ei onnistunut avopaikasta. JYP oli niskan päällä ottelun loppua kohden ja loi paikkoja. JYP yritti maalia myös yli kaksi minuuttia ilman maalivahtia, mutta Sport puolusti järkevästi.
– Peli oli aika odotetunlainen. Sport oli kova kamppailemaan ja mun mielestä me vastattiin siihen ihan hyvin. Ehkä vähän kovempia olisi pitänyt maalin edessä olla. Hyökkäysuhkaa olisi myös pitänyt luoda enemmän, jotta olisi saatu hankittua kaverille jäähyjä ja sitä myöten maaleja, Hytönen analysoi.
Myös Mika Järvinen oli Sportin maalilla vireessä 30 torjunnallaan. Vehviläistä ei myöskään voi päästetyistä maaleista syyttää. Veini nappasi 26 torjuntaa.
Hurrikaanikausi jatkuu lauantaina Synergia-areenalla, kun vieraaksi saapuu Risto Dufvan luotsaama Mikkelin Jukurit. Liput taistoon voit ostaa itsellesi TÄSTÄ LINKISTÄ. Lätkä on parasta paikan päällä! Tule kannustamaan Hurrikaani takaisin voittojen tielle!