LähiTapiola Areenalla on lauantaina tarjolla paikallisvääntöä, kun JYP saa vieraakseen KalPan Kuopiosta. Hurrikaanipaidat lähtevät kuluvan liigakauden toiseen yhteenottoon revanssimielellä.
– Olemme hävinneet KalPalle tällä kaudella jo kolme kertaa, jos ottaa huomioon myös harjoituspelit. Siinä on varmasti sytykettä ja henkistä maalia joukkueelle, JYPin pääkäskijä Pekka Tirkkonen taustoittaa.
– Voittojen tielle palaaminen vaatii meiltä hyvää pelaamista. Vastaan tulee vauhdikas ja hyvä hyökkäysjoukkue, joten meidän täytyy olla valmiita pelaamaan tiiviisti koko kentän alueella, Tirkkonen jatkaa.
JYP starttasi tähän viikkona keskiviikkona Lappeenrannassa, jossa vastassa ollut SaiPa venyi lopulta niukkaan 2-1-voittoon. Hurrikaanimaalista mittelössä vastasi Jani Tuppurainen.
– SaiPa-ottelu oli hieman normaalia peliä poikkeuksellisempi. Pleksiä oli rikki, ensimmäinen erätauko tuli hieman normaalia aikaisemmin ja jääkin oli vähän huonoa. Me emme tulleet tauolta ihan niin terävinä, kuin tultiin itse peliin, JYP-hyökkääjä Juha-Pekka Hytönen kiteyttää vierasreissun antia yhteen.
– Saatiin oppia siitä, että peleissä voi sattua ja tapahtua kaikennäköistä. Täytyy muistaa se, että jänteen on kestettävä koko 60 minuuttia, hurrikaanisentteri lisää.
”Maalipaikkoja hyvin puolustamalla”
Liigassa tällä hetkellä 11. sijalla keikkuva KalPa pelasi tämän viikon ensimmäisen koitoksensa perjantaina. Kuopiossa käydyssä kamppailussa vastassa ollut Tampereen Ilves oli 60 minuutin päätteeksi lopulta vahvempi 2-1-lukemin. Kuopiolaismaalista vastasi Kai Kantola.
– KalPa on hyvin liikkuva joukkue, joka pelaa kalpalätkää. He hakevat vauhtia kiekolla ja pelaavat hyökkäysalueella pitkiä hyökkäyksiä. Meidän pitää pystyä vastaamaan heidän peliinsä samanlaisella liikkeellä, Juha-Pekka Hytönen linjaa.
– Pitää myös puolustaa hyvin, etteivät he pidä kiekkoa koko ajan. Sen seurauksena varmasti saadaan aikaiseksi hyviä hyökkäyksiä, jos he ovat hieman epäjärjestyksessä, Hytönen uskoo.
Siinä missä JYP on voittanut tämän kauden viidestä kotimittelöstään yhtä vaille kaikki, on KalPalla ollut vieraskaukalossa vaikeuksia. Viisi reissutaistoa ovat tuoneet kuopiolaisjoukkueelle ainoastaan yhden voiton (Ässät).
– Hyökkäyspeliin on saatava lisää terävyyttä ja vastustajan maalille enemmän uhkaa. Kiekolliselle pelaajalle on annettava apua ja kiekottomien on ajettava maalille. Hyökkäyspelaamisessa pitää olla suoraviivaisempi. Nurkista on päästävä pois ja sitä kautta saatava uhkaa, sekä painetta vastustajalle, JYP-luotsi Pekka Tirkkonen terävöittää.
– KalPaa vastaan saadaan maalipaikkoja varsinkin hyvin puolustamalla. Jos puolustaa huonosti, niin silloin joutuu puolustamaan liian pitkäksi aikaa, eikä enää jaksa hyökätä. Jos vastaavasti saa KalPan kiekollista peliä poikki, niin silloin on hyvät paikat kääntää peli ja iskeä vasta hyökkäyksillä, Juha-Pekka Hytönen puolestaan lisää lopuksi.
JYP-KalPa lauantaina 19. lokakuuta LähiTapiola Areenalla alkaen kello 17. Tervetuloa kannustamaan kotijoukkue voittoon!