SaiPa ja Kisapuisto kutsuvat – ”Hyvävauhtinen kamppailupeli edessä”

JYP palaa takaisin tositoimiin keskiviikkona, kun vieraskaukalossa asettuu vastaan Lappeenrannan SaiPa. Hurrikaanipaitojen tähtäimessä on kauden kolmas reissuvoitto.

– SaiPa on perinteisesti ollut hyvä ja taisteleva kotijoukkue. Heillä on vahva identiteetti, minkä ansiosta vastaan tulee aggressiivinen, suoraviivainen ja kamppaileva joukkue, JYP-luotsi Pekka Tirkkonen kiteyttää.

SaiPa majailee sarjataulukossa tällä hetkellä 13. sijalla. Lappeenrantalaissikermä on kiekkoillut tähän mennessä 11 ottelua, joista reppuun on kertynyt ainoastaan neljä voittoa (Ässät, Jukurit, Sport, KooKoo). SaiPan alkukauden tehokkain pelimies on ollut Tomáš Záborský (3+6).

– Vastustajalla on viime aikoina ollut vaikeaa, mutta SaiPa tulee peliin varmasti itseluottamusta täynnä viime lauantain Ässät-voiton seurauksena. Hyvävauhtinen kamppailupeli on edessä, hurrikaanikoutsi arvelee.

Anttoni Hongalle kirjattiin yksi syöttömerkintä elokuisesta harjoituspelistä SaiPaa vastaan (Kuva: Jiri Halttunen).

Tähän kauteen SaiPa lähti jonkin verran muuttuneella miehistöllä. Poissa ovat muun muassa viime kauden kolme parasta pistemiestä (Tyler Morley, Cody Kunyk, Ahti Oksanen), sekä David Goodwin, Kalle Maalahti, Brenden Kichton, Jonatan Tanus, Topi Nättinen ja Frans Tuohimaa. Tulopuolella isoimmat odotukset ladataan Simo-Pekka Riikolalle, John Perssonille, Teemu Ramstedtille ja aiemmin mainitulle Záborskýlle. Lokakuun loppuun saakka Lappeenrannassa pelaava Tuomas Kiiskinen on myös seuraamisen arvoinen kiekkoilija.

– Vaikka pelaajia on lähtenyt, niin on SaiPaan myös tullut nimekkäitä ja todella vaarallisia kärkipelaajia. Hävisimme heille elokuun lopussa Imatran turnauksessa ja siinä mielessä haluamme maksella kalavelkoja takaisin, Pekka Tirkkonen paaluttaa.

”Ei mikä tahansa vieraspeli”

Liigan neljättä sijaa miehittävä JYP on ollut viime viikkoina vahvassa nousuvireessä. Kuudesta edellisestä pelistään hurrikaaniryhmittymä on vienyt nimiinsä peräti viisi kamppailua. Viime viikolla joukkueen tilastoihin kirjattiin voitot Pelicansista (2-1) ja Jukureista (4-3 VL).

– Pelisysteemissä ei sinällään ole muutettu mitään. Olemme luottaneet pitkäjänteiseen työntekoon ja löytäneet avaimet voittoon. Pienet marginaalit ratkaisevat ja viime peleissä ne ovat kääntyneet meidän eduksemme.

– Olemme myös tehneet aiempaa vähemmän virheitä ja saaneet kiekollista pelaamista huolellisemmaksi. Pohjalla on totta kai myös hyvä joukkuepelaaminen.

JYP pyrkii juhlimaan SaiPan kustannuksella keskiviikkona (Kuva: Jiri Halttunen).

Lappeenrannan Kisapuisto on hyvin tuttu paikka JYP-valmennukselle. Pekka Tirkkoselta ja Ari Santaselta löytyy molemmilta niin pelaaja-, kuin myös valmennustaustaa SaiPan riveistä. Paluu tuttuun ympäristöön herättää luonnollisesti vahvoja tunteita JYP-luotsissa.

– Lappeenrannassa on tullut touhuttua paljon. Sieltä on jäänyt paljon muistoja ja tuttuja. Uskon totta kai, että kyseessä ei ole ihan mikä tahansa vieraspeli kummallekaan meistä.

SaiPa-JYP keskiviikkona 16. lokakuuta Lappeenrannan Kisapuiston jäähallissa kello 18.30 alkaen.

  

Antti Hokkanen