Liigaviikon huipennuksessa vastassa Tappara – ”Sytykkeitä ei tule puuttumaan”

Liigaviikko huipentuu JYPin osalta kotijäällä, kun sarjassa toisena majaileva Tampereen Tappara mittaa liigakolmosena keikkuvan JYPin LähiTapiola Areenan lauantai-illassa.

Hienoa, että päästään taas mittaamaan sarjan kärkeä kunnolla. Sarjataulukon perusteella vastaan tulee keskiviikkoa (Lukko) kovempi vastus, JYPin vastuuluotsi Pekka Tirkkonen hehkuttaa.

– Sytykkeitä ei varmastikaan tule puuttumaan. Lauantai-ilta, kotihalli ja oletettavasti yleisöäkin hyvin paikalla. Nämä ovat niitä pelejä, joita kaikki odottavat pääsevänsä pelaamaan, Tirkkonen lisää.

JYPin pääkäskijä Pekka Tirkkonen (takarivissä, toinen vas.) luotsaa joukkueensa lauantaina toistamiseen viikon aikana pelattavaan kärkimittelöön (Kuva: Jiri Halttunen).

JYP hyökkäsi kuluvaan kiekkoviikkoon keskiviikkona, jolloin jyväskyläläiskaukalossa kellistyi Rauman Lukko maalein 5-2. Isäntien osumista vastasivat Julius Nättinen, Samuli Ratinen, Petrus Palmu, Jarkko Immonen ja Juha-Pekka Hytönen.

– Päästiin maajoukkuetauon jälkeen hyvin peliin ja pelattiin kokonaisuutena hyvä ottelu. Luistin liikkui hyvin, eikä otteissa ollut havaittavissa tahmeutta, JYP-luotsi kertaa viikon avaustaiston pelillistä antia.

”Tappara käyttää paikat heti hyväksi”

Tappara on pelannut tällä viikolla tähän mennessä kaksi ottelua. Tiistaina tamperelaissikermä kiekkoili kotijäällään sveitsiläisseura EV Zugia vastaan CHL-väännön, joka päättyi lopulta 3-3-tasalukemiin. Perjantain liigakierroksella Tappara joutui puolestaan nöyrtymään paikalliskamppailussa Ilvekselle jalkapallolukemin 0-1.

– Tappara on tiivis paketti ja heillä on laaja pelaajamateriaali. He puolustavat hyvin, kamppailevat tiukasti ja ovat erittäin vaarallisia vastaiskuissa. Tappara käyttää paikat heti hyväksi, jos sellaisia heille erehtyy antamaan.

– Meidän täytyy onnistua omassa pelissä hyvin. Täytyy olla koko ajan valmius puolustamaan ja hyökkäämään. Totta kai kamppailu- ja maalineduspelaaminen ovat myös tärkeässä roolissa.

Ossi Louhivaara (oik.) iski joukkueiden edellisessä kohtaamisessa tehot 1+1 (Kuva: Teemu Parta / Liiga).

Joukkueiden kauden avauskohtaaminen pelattiin Tampereella 14. syyskuuta. Tuolloin Tappara vei pidemmän korren 4-3-lukemin Jere Karjalaisen jatkoaikaosuman ansiosta.

– Se oli meiltä kokonaisuutena hyvä peli, jossa saimme hyvää oppia voittamisesta. Ryhdyttiin tavallaan itse leikkimään voiton kanssa ja omien kiekonmenetystemme takia Tappara pääsi peliin mukaan. He haistoivat veren ja iskivät ylivoimalla voittomaalin, Pekka Tirkkonen tunnustaa.

– Meille kyseessä oli hyvä oppitunti. Tappara näytti ja osoitti, minkä takia he ovat sarjan kärjessä. He pystyvät pelaamaan kärsivällisesti omaa peliään ja iskevät paikan saadessaan, hurrikaanikäskijä päättää.

JYP-Tappara lauantaina 16. marraskuuta LähiTapiola Areenalla alkaen kello 17. Tervetuloa kannustamaan JYP voittoon!

 

Antti Hokkanen
Osta lippusi peliin tästä!