Revanssin paikka – “Perjantaina hävinneellä on enemmän hampaankolossa”

Back-to-back – viikonlopun toinen osa JYPin ja KalPan välillä kiekkoillaan lauantaina, kun joukkueet ottavat toisistaan mittaa LähiTapiola Areenalla. 

Kiekkosikermät kohtasivat toisensa perjantaina Kuopiossa, jossa KalPa oli lopulta parempi 6-4-lukemin. Savolaisnäytöksessä isännät olivat koko ajan pelin päällä, eikä JYP päässyt missään vaiheessa ytimeen kiinni.

– Isoin juttu on se, että perjantain pelistä pitää pystyä palautumaan tuloksesta huolimatta, JYP-hyökkääjä Juha-Pekka Hytönen toteaa lauantaikoitoksen tiimoilta.

– Monesti käy niin, että perjantaina hävinneellä joukkueella on enemmän hampaankolossa. Tappion kokenut osapuoli tulee peliin yleensä hieman kovempaa, Hytönen jatkaa.

Paikallisvastustajien kauden neljännestä yhteenotosta on lupa odottaa tiukkaa taistelua (Kuva: Jiri Halttunen).

Vaikka perjantain yhteenoton jälkeen loppulukemat olivat perin tasaiset, oli KalPa kotikaukalossaan JYPiä edellä jokaisella osa-alueella. Kauden kaksi ensimmäistä kohtaamista ovat kuitenkin osoittaneet (KalPa-JYP 5-2, JYP-KalPa 5-0), että tulos voi kääntyä yhtäkkiä myös toisinpäin.

– Tässä vaiheessa kaikilla joukkueilla on paljon pelejä ja ulkonakin on aika pimeää. Nämä ovat kovia viikkoja ja pelit aina tiukkoja ennen joulua. Back-to-back –pelien ollessa kyseessä lauantain pelissä korostuu aina parempi henkinen ja fyysinen lataus.

”Ohipelit pitäisi pystyä jättämään minimiin”

Peräkkäisinä päivinä pelattavat tuplaväännöt ovat saaneet hyväksynnän myös joukkueen keskuudessa.

– Nämä ottelut tuovat kauden keskelle aina hieman erilaista sykettä. Yleensä myös tunnekin nousee, kun pelataan samaa vastustajaa vastaan peräkkäisinä päivinä. Toinen saa jälkimmäisessä kohtaamisessa revanssin ja toinen mahdollisuuden ottaa kahteen päivään kuusi arvokasta pistettä.

Juha-Pekka Hytönen (vas.) on iskenyt tällä kaudella kolmesti kiekon KalPan verkkoon (Kuva: Jiri Halttunen).

Hurrikaanisentterin mukaan kamppailuihin valmistautumisissa ei ole suuria eroja, oli kyse sitten perjantain tai lauantain koitoksesta.

– Toki jos häviää ensimmäisen osan, niin silloin saa usein hieman lisävirtaa valmistautumiseen. Vaikka perjantain pelin voittaisikin, niin siitä huolimatta lauantaille täytyy pystyä lataamaan itsensä hyvin. Ohipelit pitäisi pystyä jättämään minimiin.

JYP-KalPa lauantaina 30. marraskuuta LähiTapiola Areenalla alkaen kello 17. Tervetuloa kannustamaan JYP voittoon!

 

Antti Hokkanen
Osta lippusi peliin tästä!