Keskiviikkokarkelot kera KooKoon – “Yhtään ei ole varaa löysäillä” 

JYP hakee paluuta voittojen tielle keskiviikkona, kun LähiTapiola Areenalla asettuu vastaan hyvävireinen KooKoo. Kouvolalaisvieraat lähtevät kauden neljänteen kohtaamiseen ennakkosuosikkina.

– Vastustaja on hyvässä vireessä ja varmaan tällä hetkellä Liigan kovakuntoisin joukkue. KooKoo on pelannut todella hienosti, JYPin pääkäskijä Pekka Tirkkonen jakaa tunnustusta kouvolalaismiehistölle.

Joukkueet ottivat edellisen kerran mittaa toisistaan pari viikkoa sitten, jolloin KooKoo oli parempi Jyväskylässä käydyssä koitoksessa 4-0-lukemin. Tuota kohtaamista ennen molemmat kiekkoniput olivat kertaalleen päihittäneet toisensa.

– Edellinen kohtaaminen on vielä hyvin muistissa. KooKoo on todella tiivis porukka. Työmäärän pitää olla enemmän kuin tapissa.

Petrus Palmu (oik.) on häärinyt tehokkaimpana JYP-kiekkoilijana mittelöissä KooKoota vastaan (Kuva: Jiri Halttunen).

JYPin synkeähkö tammikuu sai jatkoa viime viikolla, kun ohjelmassa olleet kolme liigamittelöä päättyivät kaikki hurrikaaninuttujen tappioon.

– Parantaa pitää joka alueella. Kiekoton työ, luistelutyö, irtokiekoille pääsy ja niiden voittaminen. Täytyy pystyä puolustamaan tiiviisti ja hyökkäämään hyvin.

– Pitää pystyä auttamaan kiekollista ja pelaamaan suoraviivaisesti kohti maalia. Kaikki turhat poikittaispelaamiset ja kiemurtelut täytyy saada pois.

Seitsemän pelin tappioputkessa seilaava JYP pyrkii horjuttamaan KooKoota, joka on voittanut seitsemän edellistä reissupeliään. Hurjavireinen kouvolalaissikermä hävisi viime viikolla jatkoajalla Ässille (2-3), mutta lähti viikonlopun viettoon HPK-voiton (2-0) myötä.

– Yhtään ei ole varaa löysäillä, eikä katsella. Muuten se kostautuu, Pekka Tirkkonen korostaa ja muistuttaa KooKoon vaarallisuudesta.

Pekka Tirkkonen korostaa, ettei löysäilyyn ole keskiviikko-iltana varaa (Kuva: Liiga).

“Yksinkertaisuutta ja hanakkuutta löydyttävä” 

JYPin otteet kaukalossa eivät ole viime viikkoina olleet voittavia, minkä vuoksi yhteishenki pukukopissa nousee entistä tärkeämpään rooliin. Voittojen tielle pyritään palaamaan kääntämällä kaikki kivet ja männynkävyt.

– Tietysti yritetään käydä läpi myös niitä asioita, mitkä tällä hetkellä mättää. Samalla pitää muistaa, että tekemällä se tuloskin tulee.

– Jos pystytään olemaan harjoituksissa parempia ja antamaan vieruskaverille kovempi vastus, niin silloin ollaan pelissäkin parempia.

KooKoon puolustus on tällä hetkellä Liigan toiseksi pitävin (Kuva: Ella Taponen / Liiga).

Erikoistilannepelaamisessa joukkueet ovat tilastojen eri päissä. Siinä missä KooKoo on ollut tehokas ali- ja ylivoimalla, on JYP tuskaillut molempien osa-alueiden kanssa. Mielenkiintoisena tilastofaktana todettakoon, että kymmenessä edellisessä pelissään JYP on onnistunut ainoastaan kerran ylivoimalla. KooKoo vastaavasti on onnistunut samalla otannalla yksitoista kertaa.

– Kaikkea yritetään käydä läpi, kun peli ei ole kulkenut ja tulosta ei ole tullut. Pyritään käymään läpi tietysti myös erikoistilannepelaamista.

– Periaatteessa joka pelissä on tullut ylivoimalla paikkoja, mutta vielä pitää löytää se ekstranapsu, jotta tulostakin alkaisi tulla. Yksinkertaisuutta ja hanakkuutta on löydyttävä lisää.

JYP-KooKoo keskiviikkona 29. tammikuuta LähiTapiola Areenalla alkaen kello 18.30. Tervetuloa kannustamaan JYP takaisin voittojen tielle!

 

Antti Hokkanen

 

Osta lippusi peliin tästä!