Kovavireinen KooKoo vieraaksi – ”Tarvitaan kiukkua ja tasonnostoa”

JYP jatkaa liigavääntöjään keskiviikkona todellisella herkkupalalla, kun Kouvolan KooKoo saapuu vieraaksi LähiTapiola Areenalle. Sarjataulukossa joukkueiden välinen ero on ainoastaan kaksi pistettä kouvolalaissikermän eduksi, joten sarjapisteistä tullaan taatusti vääntämään tosissaan.

– Tarjolla on meille hyvä haaste. Vastaan tulee sarjataulukossa ylempänä oleva joukkue ja onhan kyseessä tavallaan kuuden pisteen peli, JYPin päävalmentaja Pekka Tirkkonen, hehkuttaa.

– Tekemiseen tarvitaan kiukkua ja tasonnostoa, jos meinataan pisteitä saada, hurrikaaniluotsi jatkaa.

JYP pyrkii horjuttamaan KooKoota toistamiseen tämän kauden aikana (Kuva: Ella Taponen / Liiga).

JYP lähtee otteluun kahden tappion saattelemana. Viime viikolla hurrikaanipaidat kärsivät häviöt niin Rauman Lukolle (1-3), kuin myös Lappeenrannan SaiPalle (2-3).

– Lukko-pelissä olimme terävyydessä vastustajaa jäljessä, vaikka kyseessä olikin pienten marginaalien peli. SaiPaa vastaan meillä oli paikkoja, mutta tehokkuus uupui. Meidän täytyy löytää keinot, että päästään taas pisteisiin käsiksi.

– Pitää olla valmis ja terävyyttä on löydyttävä. Tietynlainen raivo on saatava päälle, jotta palataan taas voittojen tielle. Täytyy pystyä pelaamaan tiiviisti viisikkona ja puolustamaan hyvin, koska silloin me myös hyökätään hyvin.

Petrus Palmu on ollut JYPin tehokkain pelimies joukkueiden kahdessa aiemmassa yhteenotossa (Kuva: Ella Taponen / Liiga).

”Yhtään ei saa antaa tilaa”

Liigassa neljättä sijaa miehittävä KooKoo on pelannut tähän mennessä hyvän kauden Jussi Ahokkaan komennossa. Viime viikolla kolme voittoa (Pelicans x2, KalPa) napannut kouvolalaismiehistö on saalistanut kymmenestä edellisestä pelistään peräti yhdeksän voittoa.

– Ei paljoa tarvitse arvuutella millainen joukkue on tulossa vastaan, kun katsoo sarjataulukkoa ja kuntopuntaria. KooKoo on ottanut kymmenestä viimeisestä pelistään kahdeksan kolmen pisteen voittoa, yhden kahden pisteen voiton ja ainoa tappio on tullut jatkoajalla, JYP-luotsi toteaa.

– KooKoo kuuluu yli- ja alivoimalla sarjan kärkijoukkueisiin, joten aika kova paketti on vastassa. Tehokkaan ylivoiman lisäksi joukkueesta löytyy hyviä hyökkääjiä, joilta meidän pitää pystyä ottamaan vauhti pois. Yhtään ei saa antaa tilaa, koska vastustaja kykenee luomaan paljon paikkoja. Jäähyttömyys on myös isossa roolissa, Pekka Tirkkonen lisää.

KooKoo pelaa hyvää kautta ja on jälleen valmis juhlimaan JYPin kustannuksella (Kuva: Ella Taponen / Liiga).

JYP ja KooKoo ovat ottaneet toisistaan mittaan tällä kaudella kahdesti aiemmin. Keskinäisissä koitoksissa molemmat joukkueet ovat kertaalleen kyenneet päihittämään toisensa. JYPin tehokkaimpana kiekkoilijana näissä mittelöissä on häärinyt Petrus Palmu (1+3), kun vastaavasti KooKoosta parhaiten ovat onnistuneet Kim Strömberg (1+1), Libor Šulák (1+1) ja Vilmos Galló (0+2).

– Kuudesta erästä olemme pelanneet yhteensä viidessä hyvin. Meille on sattunut yksi huono kolmas erä ja se nähtiin edellisessä pelissä Kouvolassa (KooKoo voitti 4-2), jossa johdettiin peliä kahden erän jälkeen 2-0. KooKoo onnistui nousemaan päätöserässä tasoihin ja lopulta voittoon, Pekka Tirkkonen muistelee.

– Ensimmäisessä kohtaamisessa marraskuussa (JYP voitti 4-0) pystyttiin hyvin puolustamaan KooKoon hyökkäyspelaaminen pois, jolloin olimme puolustuksellisesti tosi hyviä. Samaan täytyy pyrkiä tälläkin kertaa, JYPin vastuukäskijä päättää.

JYP-KooKoo keskiviikkona 15. tammikuuta Jyväskylän LähiTapiola Areenalla alkaen kello 18.30. Tervetuloa kannustamaan JYP voittoon!

 

Antti Hokkanen
Osta lippusi peliin tästä!