TPS nurin kolmannen kerran? – ”Kiekotonta työtä aktiivisemmaksi”

Kolmen liigakamppailun kiekkoviikko starttaa JYPin osalta käyntiin keskiviikkona, kun vierastantereella asettuu vastaan Turun Palloseura. Joukkueiden kauden kaksi aiempaa kohtaamista on kirjattu hurrikaaninutuille, jotka lähtevät tätä taustaa vasten tulevaan taistoon ennakkosuosikkina.

Muutama peli on nyt tullut tukkaan, mutta lauantaina (KalPa-peli) tekeminen oli kuitenkin jo parempaa. Pienestähän ne asiat ovat olleet kiinni, JYP-valmentaja Pekka Tirkkonen linjaa.

JYP hyökkää turkulaiskaukaloon kahden kotitappion saattelemana, kun sekä KooKoo (4-0) että KalPa (4-1), olivat kumpainenkin JYPiä etevämpiä viime viikon peleissä. Jyväskyläläisjoukkueen edellisviikon ainoasta osumasta vastasi Petrus Palmu.

Joukkueiden edellinen kamppailu Turussa oli tasaväkinen taisto sarjapisteistä (Kuva: Liiga).

– Olemme tuskailleet maalipaikkojen kanssa. Emme ole saaneet kiekkoa sisään sellaisista paikoista, joista on aikaisemmin onnistuttu maali tekemään. Se on varmasti syönyt uskoa. Pelaamiseen on tullut turhautumista ja epätoivoa, hurrikaaniluotsi tunnustaa.

Pekka Tirkkonen näkee asiassa myös valoisan puolen ja tietää keinot, joiden avulla neljän pelin tappioputki saadaan käännettyä voitoksi.

– Ei tähän ole muuta ratkaisua kuin tehdä yksinkertaisemmin töitä ja uskoa omaan tekemiseen. Kiekotonta työtä on saatava aktiivisemmaksi ja terävämmäksi. Niissä kun onnistutaan, niin silloin mennään myös eteenpäin.

JYP metsästää kolmatta kertaa TPS:n päänahkaa (Kuva: Liiga).

”TPS on sisuuntunut ryhmä”

TPS lähtee JYP-vääntöön allaan seitsemän perättäistä kotitappiota. Marko Virtasen luotsaama perinteikäs turkulaisseura on kuitenkin viime peleissään ollut iskussa, sillä kuudesta aiemmasta ottelustaan TPS on voittanut neljä mittelöä.

– Vastaan tulee nousukunnossa oleva joukkue, joka on päässyt jälleen taistelemaan paikasta kymmenen parhaan joukkoon. TPS on taatusti sisuuntunut ryhmä, josta löytyy kuumia pelaajia Lauri Pajuniemen johdolla, Pekka Tirkkonen toteaa.

– Kyseessä on tyypillinen tammikuun liigapeli, jossa molemmat joukkueet tarvitsevat pisteitä. Taistelua on tiedossa paljon ja yhdessä tekeminen on varmasti iso sana, Tirkkonen lisää.

Lauri Pajuniemi on ollut tällä kaudella joukkueensa todellinen syömähammas (Kuva: Liiga).

Vaikka joukkueilla on sarjataulukossa 27 pisteen ero, tullee ottelusta taatusti tasainen kamppailu sarjapisteistä. Kiekkonippujen sesongin avauskohtaaminen kirjattiin marraskuussa JYPille 6-3-lukemin, kun taasen joulukuussa Turussa käyty koitos päättyi jyväskyläläissikermän eduksi voittolaukauskilpailussa maalein 4-3.

– Vieraskentällä on edettävä nöyrällä työnteolla ja hyvin puolustamalla. Kun pelataan tiiviisti ja yhdessä likaista kiekotonta peliä, niin sieltä sen suorituksen pitäisi taas tulla.

TPS-JYP keskiviikkona 22. tammikuuta Turun Gatorade Centerillä alkaen kello 18.30.

 

Antti Hokkanen