Taistelu Liigan kärkisijoista jatkuu JYPin osalta perjantaina kotiottelulla, jossa luistelee vastaan Rauman Lukko. Molemmat joukkueet pelasivat edellisen kerran viime viikonloppuna, joten valmistautumisen tärkeys korostuu entisestään peliin lähdettäessä.
– Meillä oli hieman pidempi tauko ja huilattiin vielä maanantai. Sen jälkeen on treenattu tasaisen hyvin ja uskon, että ollaan perjantaina valmiita. Tietysti se hieman vaikuttaa valmistautumiseen, kun ei ole melkein viikkoon pelannut. En kuitenkaan usko siitä olevan meille mitään ongelmaa, JYP-hyökkääjä Julius Nättinen lausahtaa Lukko-koitoksen kynnyksellä.
– Huolellisuus valmistautumisessa korostuu entisestään. Pelin alussa pitää olla tarkkana ja heti ensisekunneista lähtien täytyy olla valmis ottamaan koneesta kaikki irti, JYPin päävalmentaja Pekka Tirkkonen puolestaan jatkaa.
JYP on kuluvana vuotena kiekkoillut toistaiseksi yhden mittelön, kun viime lauantaina Jyväskylässä pelattu kamppailu Lahden Pelicansia vastaan kirjattiin isännille 5-3-lukemin. Perjantaivääntöön hurrikaaninutut lähtevät sarjan neljänneltä sijalta (36 ottelua – 69 pistettä).
– Molemmat joukkueet lähtevät peliin hieman samanlaisista asetelmista. Kummatkin taistelevat paikasta kuuden parhaan joukkoon, joten edessä on isojen pisteiden ottelu, Pekka Tirkkonen tähdentää.
– Nähdään varmasti kova kamppailu pisteistä. Olemme sarjataulukossa juuri Lukon yläpuolella, eikä meillä ole paljoa eroa pisteissä. Fyysinen peli on taatusti tiedossa, Julius Nättinen vastaavasti toteaa.
”Liikkuva, vahva, kamppailuvoimainen ja suoraviivainen”
Lukko on kiekkoillut tammikuussa toistaiseksi kaksi liigataistoa, joista molemmista on kirjattu voitot raumalaissikermän tilastoihin (TPS, Jukurit). Liigassa kahdeksatta sijaa (36 ottelua – 60 pistettä) miehittävät Pekka Virran suojatit ovat viime aikoina olleet hyvässä reissuvireessä. Neljästä aiemmasta vierasmatsistaan Lukko on voittanut kolme koitosta.
– Vastustaja on tosi liikkuva, vahva, kamppailuvoimainen ja suoraviivainen joukkue. Meidän tulee pelata järkevästi. Täytyy pystyä luistelemaan hyvin ja pelaamaan hyvällä tasolla omaa peruspeliä. Pitää puolustaa hyvin ja olla huolellinen kiekon kanssa, hurrikaanikäskijä Pekka Tirkkonen alleviivaa.
– Lukolla on paljon hyökkäysvoimaa ja taitavia hyökkääjiä. Vastustajalle ei saa antaa avaimia, vaan täytyy kyetä kamppailemaan täysillä, Tirkkonen lisää.
Joukkueet ovat kohdanneet toisensa kahdesti aiemmin tällä kaudella. Yhteenottojen seurauksena kumpainenkin osapuoli on kertaalleen onnistunut päihittämään toisensa. Syyskuussa Lukko oli kotonaan etevämpi (3-1), kun taas JYP vei marraskuussa niin ikään kotihallissaan voiton (5-2).
– Lukko tykkää paineistaa kovaa ja sen kanssa meidän pitää olla hereillä. Vastaan tulee taitava ja isokokoinen joukkue, joka osaa olla myös fyysinen. Olemme pelanneet hyvin kotona ja kun jatketaan samaan malliin, niin en usko meillä olevan mitään hätää, Lukkoa vastaan neljä (1+3) tehopistettä tällä kaudella saalistanut hurrikaanilaituri Julius Nättinen päättää.
JYP-Lukko perjantaina 10. tammikuuta Jyväskylän LähiTapiola Areenalla alkaen kello 18.30. Tervetuloa kannustamaan JYP voittoon!