JYP punnitsee Tapparan vireen – ”Vastassa kansainvälisen tason pelaajia”

JYP pyöräyttää runkosarjan viimeisen liigaviikon käyntiin tiistaina kotikaukalossa, johon vieraaksi saapuu Tampereen Tappara. Hurrikaaninutuilla ei ole ottelussa suuremmin enää panoksia, kun taasen kirvesrinnat taistelevat edelleen sarjan kakkospaikasta.

– Toki tekemisemme on oltava hyvällä tasolla, vaikka sijoituksellisia panoksia ei pelissä olisikaan. Pudotuspelit alkavat viikon päästä ja tavoitteena on saada pidettyä oma peli kasassa, JYPin vastuukoutsi Pekka Tirkkonen korostaa Tappara-väännön lähestyessä.

– Isoin juttu on varmasti se, että meneillään on runkosarjan viimeinen viikko. Edessä on vielä kolme kovaa peliä (Tappara, HIFK, Sport), joissa saadaan puristaa kunnolla. Playoffeja varten täytyy pystyä parantamaan omaa pelaamista, JYP-puolustaja Anttoni Honka puolestaan mainitsee.

Anttoni Honka tiedostaa Tapparan vaarallisen hyökkäysosaamisen (Kuva: Jiri Halttunen).

JYP sijoittuu kuluvan viikon päätteeksi runkosarjassa mitä todennäköisimmin sijalle kahdeksan, mikä tarkoittaa pudotuspelien 1. kierroksen kotietua. Vastaan asettuu joko Porin Ässät tai Kuopion KalPa. Viime viikolla jyväskyläläisryhmän tilastoihin kirjattiin voitto Turun Palloseurasta (2-1 ja), sekä Mikkelin Jukureille kärsitty vierastappio (1-3).

– Pelattiin kuusi erää, joista TPS:ää vastaan pelattu viimeinen erä oli sitä mitä toivottiin. Haasteita oli, mutta varsinkin alivoimapelaamisemme oli hyvää luokkaa. Pyritään jatkamaan siitä mihin lauantaina jäätiin, Pekka Tirkkonen linjaa.

– Jukurit-ottelu oli meiltä kohtuu kehno ja tuloksellisesti se jäi meiltä aika laihaksi. Lauantain kotipelistä saatiin onneksi kammettua voitto. Taisteltiin hyvin ja päästettiin vain yksi maali omiin, Anttoni Honka lisää.

Pekka Tirkkosen (takarivissä, kolmas vas.) luotsaama JYP pyrkii jatkamaan siitä mihin TPS-ottelussa jäi (Kuva: Jiri Halttunen).

”Aktiivinen, aloitteellinen, suoraviivainen”

Tappara taistelee runkosarjan päätöskierroksille asti Liigan toisesta sijasta. Tällä hetkellä tuota samaista paikkaa miehittävä tamperelaisjoukkue (114 pistettä) saa olla loppuun asti varuillaan, sillä takana vaanivat Rauman Lukko (112) ja Tampereen Ilves (111). Myös viidentenä keikkuvalla Kouvolan KooKoolla (107) voi olla tähän taistoon vielä sanansa sanottavana.

– Vastassa on varmasti motivoitunut joukkue. Tapparalla on hyvä ja leveä materiaali. He ovat aina olleet vahva kamppailujoukkue ja tällä kaudella Tappara on ollut todella hyviä myös ylivoimalla. Jos peli sitä vaatii, niin he osaavat myös kärsivällisesti odottaa vastustajan virhettä, Pekka Tirkkonen taustoittaa.

– Tapparalla on riveissään paljon hyviä ja laadukkaita kiekkoilijoita. Heillä on kovatasoinen hyökkäysarsenaali ja vastassa on jopa ihan kansainvälisen tason pelaajia. Puolustuspelaaminen Tapparalla ei välttämättä ole samaa tasoa ja siihen pitää yrittää iskeä, Anttoni Honka näkee.

37-vuotias Kristian Kuusela on tällä hetkellä Tapparan paras pistemies tehoin 19+32 (Kuva: Tomi Natri / Liiga).

JYP ja Tappara ovat ottaneet tällä kaudella toisistaan mittaa kolme kertaa aiemmin. Tamperelaissikermä on ollut kahdesti etevämpi (4-3 ja, 1-0) ja jyväskyläläismiehistö vastaavasti kertaalleen (5-1). Tappara on ollut viime aikoina aavistuksen haavoittuvassa tilassa, sillä joukkue on voittanut seitsemästä edellisestä pelistään ainoastaan kaksi vääntöä. 

– Puolustuspelin pitää olla koko kentän alueella vahvana täydet 60 minuuttia. On pyrittävä olemaan aktiivinen ja aloitteellinen, sekä suoraviivainen hyökkäyspäässä. Liika peruuttelu, varmistelu ja säästely ei johda hyvään tulokseen, JYP-käskijä alleviivaa lopuksi.

JYP-Tappara tiistaina 10. maaliskuuta LähiTapiola Areenalla alkaen klo 18.30. Tervetuloa kannustamaan JYP voittoon!

 
Antti Hokkanen
Osta lippusi peliin tästä!