Tiedote JYP-yhteisölle

Arvoisa JYP-yhteisön jäsen,

 

Kevätaurinko paistaa mutta jääkiekkosarjat ja muu urheilu on laitettu pakkolomalle. Suomen hallitus antoi torstaina 12.3. suosituksen, jonka mukaan isoja, yli 500 hengen yleisötilaisuuksia ei tulisi järjestää koronavirustartunnan leviämisen ehkäisemiseksi. Koko Liigayhteisö noudatti hallituksen suositusta ja JYPin kohdalla tämä tarkoitti, että runkosarjan viimeinen ottelu (JYP-Sport) sekä Playoff-otteluita jäi pelaamatta. Urheilu on hieno ja tärkeä asia, mutta terveyden ja lähimmäisten huomioon ottamisen ohitse se ei mene.

 

JYP kantaa vastuunsa koronaviruksen leviämistä vastaan kaikin mahdollisin keinoin. Tiedämme, että koronan vaikutus talouteen tuntuu niin yrityksissä kuin yksityishenkilöissäkin. Myös meillä JYPissä. Viimeisen runkosarjaottelun sekä Playoffien peruuntuminen iskee kovasti JYPin talouteen. Myös Lounasravintola Hurrikaani suljettiin toistaiseksi, mikä aiheuttaa lisää tulonmenetyksiä.

 

Toivommekin kausikorttilaisilta ja irtolipun ostaneilta ymmärrystä tilanteeseen sekä pahoittelemme aiheeseen liittyvää harmitusta.

 

Jos kuitenkin haluat hyvityksen la 14.3. JYP-Sport -ottelusta (lahjakortti ensi kauden runkosarjan otteluun), laita sähköpostia osoitteeseen jypliiga@jypliiga.fi pe 20.3. mennessä. Lahjakortti oikeuttaa saman kategorian paikkaan yhdessä kauden 2020-21 runkosarjan viidestä ensimmäisestä pelistä.

 

Playoffs-kausikorttien maksut siirtyvät hyvityksenä tulevan kauden kausikorttiin.

 

JYP toivoo kaikille hyvää kevättä, terveyttä sekä paljon positiivisia ajatuksia.