Jani Tuppurainen on JYPin kapteeni kaudella 2020-2021

JYPin liigajoukkue on valinnut kapteenistonsa pelikaudelle 2020-2021. Tulevalla kaudella kapteenin C:tä rinnassaan kantaa JYPin seuralegendoihin kuuluva ikinuori Jani Tuppurainen. Muhoksen miehelle on tuleva kausi jo 12:sta JYPin riveissä.

Varakapteenin A:ta rinnassaan kantavat Miska Siikonen, sekä paluumuuttajat Mikko Salmio ja Aleksi Salonen. Kouvolasta lähtöisin ja Lahden kautta Jyväskylään viime kaudeksi kurvannut Siikonen pelasi itsensä jääkiekkoa seuraavan yleisön tietoisuuteen viime kauden vahvoilla näytöillä ja ehti kauden aikana edustaa Suomea Venäjän EHT turnauksessa. Salmio ja Salonen ovat JYPin pelaajapolun läpikäyneitä omia kasvatteja, jotka palasivat muutama kauden opintoretkiltään takaisin Hurrikaanipaitaan.

”Minulle on suuri kunnia kantaa C-kirjainta perinteikkäässä seurassa. Aikaisempina kausi olen toiminut varakapteenina ja pyrkinyt myös silloin omalla tekemisellä olemaan esimerkillinen. Kapteenistossa on erilaisia persoonia, joita yhdistää periksiantamattomuus, voitontahto ja urheilullisuus. Salmio ja Salonen tuovat uusina mukanaan rutkasti kokemusta ja näkemystä”, Tuppurainen kommentoi kapteenivalintaansa.

 

Varakapteenistoon valittu Mikko Salmio oli otettu valinnastaan: ”Luonnollisesti olen hyvin kiitollinen ja otettu valinnasta. Oman rakkaan kasvattajaseuran kapteenistoon kuuluminen on itselle iso kunnia. Aion jatkossakin olla positiivinen oma itseni sekä luoda ympärilleni hyvää energiaa. Sillä tavoin autan joukkuetta myös pelillisten suoritusten lisäksi”.

”JYP saa kapteenikseen todellisen jääkiekon ja urheilun ammattilaisen. Tuppurainen toimii esimerkillisesti jäällä ja jään ulkopuolella. Hän pystyy auttamaan vahvan pelaajakokemuksensa kautta joukkueen nuoria pelaajia ja hänellä on tieto siitä, mitä voittava joukkuepeli tarkoittaa ja mitä se vaatii. Varakapteenit edustavat nuorekkuutta ja kokemusta. Kapteenisto on kokonaisuudessaan täynnä esimerkillisiä ihmisiä ja urheilijoita, jotka edustavat omalla esimerkillään seuran arvoja joukkueen parissa” kommentoi urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen nimitysuutisia.

 

Tulevan kauden kapteeniston ensimmäinen koitos on tänään pelattavassa harjoitusottelussa Oulun Kärppiä vastaan. Ottelu pelataan Keuruun jäähallissa klo.18.30 alkaen.