Dallas Starsin huippulupaus Dellandrea Hurrikaanipaitaan

NHL seura Dallas Stars on lainannut huippulupaavan hyökkääjänsä Ty Dellandrean JYP riveihin toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella. Oikealta puolelta laukova monipuolinen hyökkääjä on ollut tuttu näky Kanadan eri ikäluokkien maajoukkueissa aikaisemmilta kausilta. Torontossa kasvanut Dellandrea on Dallas Starsin 1. kierroksen varaus kesältä 2018.

 

”Dellandrean kaltaisen pelurin saaminen Jyväskylään on iso luottamuksen osoitus NHL organisaatiolta. Dellandrea on puskemassa itseään vahvasti Dallasin NHL miehistön mukaan tulevakasi kaudeksi ja tästä syystä hänelle etsittiin pelipaikkaa Euroopasta ennen NHL sarjan alkamista. Dellandrea on monipuolinen hyökkääjä loistavalla luonteella ja persoonalla varustettuna. Joukkueemme hyökkääjissä on myös ollut loukkaantumisia viime aikoina ja Dellandrean tulon myötä saamme paljon kaivattua leveyttä hyökkäysosastollemme” siirtoa kommentoi urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen

 

Dellandrea tulee pelaamaan Hurrikaanipaidassa numerolla 53. Liigajäille luistellaan ensimmäiset piirrot keskiviikkona 18.11. kun Hurrikaanipaidat matkustavat Hämeenlinnaan HPK:n vieraiksi.